Oulu Järjestyksestään toisesta Rotosrockista Oulussa meinasi tulla kerrassaan pannukakku, mutta lauantain viimeinen tunti pelasti paljon.
Väen vähyys, pikkunäppärä soittelu ja yleinen aneemisuus tulivat kerrasta pois pyyhkäistyksi Motörheadista polveutuvan säälimättömän rypistyksen, southern boogien ja rasvamontulta tuoksuvan rock'n'rollin voimin.
Asialla oli The Black League, man's ruin -elämäntavan mannekiinit, jotka soittivat elämän varjoisesta puolesta kertovia rallejaan isolla kädellä, joivat lavalla kirkasta viinaa pullonsuusta ja näyttivät pahalta mutta kuulostivat hyvältä.
Äijärockilla on syystäkin kehno maine - jäykkäselkien tunkkaista bluesrock-kelailua lähes kaikki tyynni. Mutta vain lähes, sillä The Black Leaguen kaltaiset sakit muistuttavat, että jäyhässä äijäilyssä voi olla myös voimaa.
The Black League teki viimeisimmällä albumillaan onnistuneen kurssinmuutoksen. Eeppinen taidemetalli ja kirjastopölyltä tuoksahtava runoilu saivat väistyä ärjynnän ja viriilin vintage-rockin tieltä.
Näin myös Rotosrockissa, jossa The Black League mahdutti vanhemmatkin numeronsa nykyiseen sointiinsa. Metallisista juurista muistuttivat lähinnä lukuisat pitkät, taitavasti luritetut kitarasoolot. Taneli Jarva murisi hurjana ja koko bändi osoitti olevansa mojovassa vireessä.
Stonerin ja garagerockin myötä käynnistyneessä rock and rollin uudessa tulemisessa The Black League on jäänyt yllättävän osattomaksi. Keikkoja on vähänlaisesti ja bändi on melkoisen tuntematon myös kotikaupungissaan.
Rotosrockin tunnelman kannalta onneksi The Black Leaguella on kuitenkin uskollisia kannattajia - rokuja, hevareita ja kaikkea siltä väliltä - jotka tulivat Hupisaarten kesäteatterille ja kohottivat koko tapahtuman henkeä monta pykälää.
Taistelevat metsot
Rotosrock on oululaisten rocksoittajien perustaman ja paikallisten bändien asiaa ajavan Rotos ry:n järjestämä minifestivaali, joka järjestettiin nyt toista kertaa. Molemmilla kerroilla Rotosrockin ohjelmisto on koostunut yksinomaan paikallisesta tarjonnasta.
Toisena vuotenaan kaksipäiväiseksi laajentunut tapahtuma alkoi pienimuotoissa merkeissä jo perjantaina Oulun Nukulla. Paikalliset hiphop-nimet Tembe, Mc Leijona ja Money kiinnostivat vain pariakymmentä katsojaa.
"Annetaan nuorisolle tapahtumia ja musiikkia, mutta eipä se tunnu todellakaan heitä kiinnostavan", sanoo Rotos ry:n puheenjohtaja JP Aunola pettyneen oloisena.
Lauantain päätapahtumaan Hupisaarten kesäteatterille myytiin parisen sataa lippua, mikä oli odotuksiin nähden vaatimattomasti. Etenkin lauantain ensimmäiset bändit esiintyivät lähinnä toisilleen ja ilmapiiri oli sen mukainen.
Rotosrock on molempina vuosina ollut ikärajaton tapahtuma, jossa alkoholia ei ole anniskeltu.
"Aika paljon on menetetty rahaa alaikäisten paapomiseen. Tästä vuodesta jää melkoisesti maksettavaa yhdistykselle. Tuskin tähän lopetetaan, mutta festivaali varmaankin muuttuu ensi vuodeksi. Sen voisi järjestää jo kesäkuussa ja muuttaa enemmän 'oikean'' festivaalin suuntaan anniskeluineen kaikkineen", Aunola sanoo.
Ennen The Black Leagueta esiintyneellä, Aknestikin jälkeistä soolouraa hiljakseen rakentavalla Jukka Takalolla ja Rundi Inkkarit -yhtyeellään oli tuomisinaan tukku popkappaleita, joissa oli Takalolle tyypillinen romanttinen, mutta hieman huvittunut sävy.
Esimerkistä käy Vares-elokuvan soundtrack-levylle päässyt Taistelevat metsot, jossa eroa tekevän parin pesänjako on kuin tuokiokuva Matti Ijäksen elokuvasta: sulle kahvinkeitin, mulle Taistelevat metsot -seinävaate.
Ryhdikkäästi soittaneista Rundi Inkkareista Harri Huuhtasen ja Jari Kangaskorteen joku voi muistaa ylivieskalaisesta Cartoon Tree -yhtyeestä, Maako Härönen oli Takalon seurassa jo Aknestikissa ja Mika Moilanen on tuttu kannuttaja likipitäen joka toisesta oululaisyhtyeestä viimeisen kymmenen vuoden ajalta, esimerkiksi ennen Takaloa soittaneesta The Lunaticsista.
The Lunatics instrurock soi Rotosrockissa anarkistisena ja kitaristi Sami Paanasen absurdeja sävyjä saaneet välipuheet sopivat iltaan kuin nakutettu.