Turun rautatieaseman liepeillä Resiinaraitilla sijaitseva kerrostalo on ulkoapäin kuin mikä tahansa uusi asuinrakennus. Talon puna-valkoiset seinät hohtavat puhtauttaan, ja piha on hyvin hoidettu. Asuinalue vaikuttaa rauhalliselta.
Rakennuksen toisessa kerroksessa oleva 57 neliön kaksio sulkee kuitenkin sisäänsä synkän salaisuuden, jota naapureidenkin on ollut vaikea arvata. Herlinien teollisuussukuun kuuluva nainen vietti suljettujen sälekaihtimien takana kesän alussa yli kaksi viikkoa vankina ahtaissa oloissa. Turkulainen juristi Juha Turunen päästi 26-vuotiaan naisen vapaaksi vasta, kun kahdeksan miljoonan euron lunnaat oli maksettu.
Kun vierailija astuu sisään asuntoon, häntä tervehtii postiluukussa punainen lappu, joka kertoo, ettei huoneistossa kaivata mainoksia eikä ilmaisjakelua. Eteisestä avautuu näkymä olohuoneeseen, jota hallitsee lasivillasta ja vesivanerista kyhätty rakennelma.
Makuuhuone kuin kaatopaikka
Ympäristöä silmäillessä syntyy mielikuva, että neljän neliön suuruinen ja reilun metrin korkuinen vankikoppi on asunnon ainoa todellinen "sisustuselementti". Missään ei näy sohvaa eikä sänkyä, jos kopissa olevaa patjaa ei oteta lukuun. Keittiöstä on turha etsiä astioita, sillä kaapit ovat tyhjät. Saunasta löytyy löylysetti, mutta se on poliisin mukaan iskemätön.
Nopea silmäys huoneisiin osoittaa, että huonekalujen sijaan asunto on täynnä sekalaista roinaa.
Makuuhuone, jossa Turunen rakenteli keväällä puulaatikkoa siepatun naisen kuljettamista varten, muistuttaa pienimuotoista kaatopaikkaa. Yhdellä seinällä on vinot pinot lasivillaa, ja lattialla lojuu muiden muassa nippusidettä, ilmastointiteippiä, putkenpätkiä sekä läjä mustia jätesäkkejä.
Myös sisällä vankikopissa on sotkuista, ja ääni tuntuu katoavan rakennelman uumeniin. Vankikoppiin ei pääse sisälle ilman kyyristymistä, eikä tilassa pysty seisomaan suorana. Luontevin tapa oleskella siellä on istua oikealla seinustalla olevalla patjalla, jonka päällä on vihreä peitto. Katse kiertää pientä tilaa ja havaitsee patjan jalkopäässä television.
Naisen kylpytakki yhä lattialla
Vastakkaisella seinustalla on kuivakäymälä, kylmälaukku ja niiden lähellä ämpäri. Kylmälaukusta muistuu mieleen uhrin kertomus tukahduttavan kuumista ja tunkkaisista oloista sekä siitä, kuinka siepattu yritti viilentää itseään kylmillä sulatejuustoviipaleilla.
Nyt kopissa ei ole lainkaan lämmin, mutta tila onkin yhdestä seinämästä reippaasti auki eikä ruuvattu kokonaan kiinni, kuten sieppauksen aikaan touko-kesäkuussa.
Kopin perällä lattian rajassa on pieni reikä, josta kädellä kokeiltaessa tuntuu tulevan puhdasta ilmaa. Missään ei kuitenkaan näy aukkoa, mistä huono ilma voisi karata pois.
Kun katse kääntyy lattiaan, silmiin osuu siepatun naisen kylpytakki. Samainen takki oli siepatulla päällä, kun hänet vietiin väkisin kotoaan Helsingistä toukokuun lopulla. Lattialla maton päällä on tyhjiä mehutölkkejä, osin täysinäisiä vesipulloja, tupakantumppeja ja lehtiä, jotka nekin kertovat omaa tarinaansa vankeusajasta.
Katon rajasta kopista läheltä oviaukkoa paljastuu myös kamera, jota ei ensisilmäyksellä edes huomaa. Sitä kautta sisällä olijaa on mahdollista tarkkailla ulkopuolelta.
Muutama minuutin oleskelu vankikopissa poliisin valvonnassa riittää, eikä säilytystilaan tee mieli palata enää uudestaan.