Hollannin puheenjohtajuuskaudella EU päättää Turkin jäsenyysneuvotteluista. Turkkia on arvioitava tekojen ja kehityksen perusteella, ei asenteiden varassa.
Euroopan unionin puheenjohtajuus on siirtynyt Hollannille, ja luvassa on tyypillinen välikauden vuoro - lukuunottamatta kysymystä, joka on erittäin keskeinen koko Euroopan tulevaisuudelle. Se koskee Turkin jäsenyyttä.
Kautta vuosien on pohdittu, onko Turkki Eurooppaa vai ei, ja yleensä vastaus on ollut samaan aikaan sekä kyllä että ei.
Turkin halki kulkee Euroopan ja Aasian maantieteellinen raja. Bosporin salmen rannalle perustettiin Rooman valtakunnan itäinen jälkeläinen, Bysantti, ja sen kautta Itä-Rooma oli olemassa tuhat vuotta Länsi-Rooman kukistumisen jälkeen. Se kantoi suoraan antiikin Euroopan perinnettä. Mutta henkinen maantiede muuttui, kun Bysantti kukistui ja ottomaanien valtakunta alkoi levittäytyä.
Ottomaanitvaikuttivat satoja vuosia Euroopan suurvaltapolitiikassa. Vihollisuudet ja liittolaisuudet mutkittelivat, mutta maa pysyi aina ulkopuolisena, erilaisena. Ratkaiseva tekijä tässä oli islaminusko.
Suhtautumisessa Turkin EU-jäsenyyteen on väistämättä mukana Euroopan historian painolasti. Turkki itse on valintansa tehnyt. Ensimmäisen kerran silloin, kun Kemal Atatürk 1900-luvun alkupuolella perusti ottomaanien lahonneen imperiumin raunioille tasavallan, joka selvästi erottaa uskonnon ja valtion toisistaan. Toisen kerran valinta on tehty viime vuosina.
Turkki on pitkin askelin sopeuttanut yhteiskuntaansa kohti EU-jäsenyyden vaatimuksia. Ihmisoikeustilanteessa ja vähemmistöjen kohtelussa on tapahtunut selvää edistymistä. Kurdinkieliset televisiolähetyksetkin sallittiin äskettäin.
Turkin sisäinen tilanne herättää yhä paljon kysymyksiä, ja erityisesti maan itäosien elämä on kaukana Istanbulin katukuvasta. Mutta Turkin johdon poliittinen tahto on selvä, unionin yhteyteen halutaan jopa kiivaasti.
EU:n komissio antaa syksyllä Turkkia koskevan raporttinsa. Maalla on ollut vuodesta 1999 eli Suomen EU-puheenjohtajuudesta asti hakijamaan asema, ja joulukuussa unionin huippukokouksen tulisi päättää, aloitetaanko varsinaiset jäsenyysneuvottelut tai ei. Nuo neuvottelut sinällään vievät varmasti vuosia.
Turkin kysymys leimaa koko Hollannin puheenjohtajakautta. Keskusteluista on tulossa vaikeita, mutta jos komission raportti näyttää vihreää valoa sille, että Turkki teknisesti täyttää kriteerit neuvotteluiden aloittamista varten, lähtökohdan pitäisi olla selvän. Jos neuvotteluille ei ole teknisiä esteitä, niille ei pitäisi olla myöskään poliittisia esteitä.
Islaminuskoisesta Turkista tulisi Saksan jälkeen EU:n toiseksi suurin jäsenmaa. Se toisi Irakin ja Syyrian unionin rajanaapureiksi ja muuttaisi unionin luonnetta. Mutta samalla jäsenyys loisi sillan, jolla on historiallista merkitystä. Pahin ja vaarallisin vaihtoehto olisi kääntää Turkille selkä, vaikka tekniset edellytykset neuvotteluille olisivat kunnossa. Se voisi syöstä koko maan epävakauteen.
Puheenjohtajakaudellaan Hollanti toki keskittyy myös muihin asioihin, ja enimmäkseen niihin. Euroopan taloutta pitäisi jälleen saada liikkeelle, ja laajentuneen unionin budjetin perusteista tulisi saada sopu, mistä on luvassa vaikea urakka. Lisäksi maalla on yleviä tavoitteita kansalaiskeskustelun edistämisestä, Euroopan arvoista ynnä muusta.
Käytännössä Hollannin kautta leimaavat budjettiriidat ja Turkin kysymys, joka voi lopulta olla yksi koko unionin historian tärkeimmistä ratkaisuista.