Turkin ja EU:n vaikeutuva suhde leimaa Suomen EU-puheenjohtajuuden loppuosaa. Suomella on harvoin ollut yhtä suurta haastetta.
Euroopan unioni ja Venäjä, EU ja Balkan, EU ja Turkki. Kolme valtavan suurta eurooppalaista haastetta on tällä hetkellä hyvin pitkälti suomalaisten diplomaattisten taitojen varassa.
Parhaiten "putkessa" ovat tällä hetkellä EU:n ja Venäjän suhteet. Lahden ylimääräinen huippukokous sujui pääministeri Matti Vanhasen nuottien mukaan, ja kolmen viikon kuluttua Helsingissä hyväksytään pohjoisen ulottuvuuden uudet linjat ja aloitetaan uudet kumppanuusneuvottelut. Näyttää siltä, että Suomi pystyy aidosti jättämään kädenjäljen siihen, millä tavoin EU ja Venäjä keskustelevat vastaisuudessa keskenään.
Kosovossa puolestaan on tulessa Martti Ahtisaari, ja sivustatukea alueella antaa komissaari Olli Rehn. Jos Ahtisaari onnistuu ratkaisemaan Kosovon tulevaisuuden jollain tavalla kestävästi, saavutus on historiallinen. Mitään varmuutta tuloksesta ei vielä ole.
Ajankohtaisin ja samalla juuri nyt vaikein näistä kolmesta on Turkin tilanne, jossa käänteet seuraavat toistaan päivittäin ja jossa sekä voitettavaa että hävittävää on todella paljon. Tavoitteena on jatkaa Turkin EU-jäsenyysneuvotteluja ja vaarana on, että ne kariutuvat pahoin ja pitkäksi aikaa.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja sai loppukesästä paljon kiitosta toiminnastaan Libanonin kriisissä. Pitkää kokemusta ja taitoja tarvittiin juuri silloin, kun asetelma näytti jo lähtökohtaisesti mahdottomalta.
EU:n ja Turkin suhteissa on unionin kannalta vielä enemmän pelissä, mutta umpisolmu tuntuu olevan vain kiristymässä. Keskiviikkona Olli Rehn julkistaa komission raportin siitä, miten Turkki on edistynyt jäsenyysedellytysten täyttämisessä. Ennakkotietojen mukaan raportista on tulossa hyvinkin kriittinen. Samaan aikaan Turkin, Kyproksen ja Kreikan "kolmiodraama" estää neuvotteluja liikkumasta mihinkään, kun konkreettisista asioista eli satamista, laivoista ja kaupasta ei päästä sopimukseen.
Suomen yritys viikonlopun ylimääräisistä neuvotteluista kariutui Turkin kantaan, mutta jo yritys sinänsä oli vahva osoitus Suomen halusta hoitaa asiaa kuntoon. On hyvä muistaa, että taustalla on pitkä ja sitkeä Kyprosta koskeva riita, jota sen paremmin YK kuin EU eivät ole kyenneet tähän mennessä ratkaista. Kiistaa on vaikea ratkaista, jos osapuolet eivät sitä vilpittömästi halua.
Ei Suomikaan Kyproksen kysymystä sinänsä voi noin vain nyt ratkaista, mutta etsityssä mallissa oli Suomen pragmaattisen ulkopolitiikan tunnusmerkkejä. Haluttiin etsiä käytännön ratkaisuja käytännön ongelmiin.
Moni seikka viittaa siihen, että Turkki-neuvottelujen kohtalosta on tulossa joulukuisen, Suomen puheenjohtajuuden päättävän huippukokouksen suurin ongelma. Mutta samalla Suomella on käsissään melkoinen valikoima kortteja.
Käytännön rankkaa jalkatyötä hoitava Tuomioja on nyt EU:n kokenein ulkoministeri. Laajentumiskomissaari Rehn on tässä tilanteessa juuri oikealla paikalla. Ahtisaari puolestaan johti Turkin jäsenyysneuvotteluja pohjustanutta itsenäistä komissiota muutama vuosi sitten, ja hänen kontakteillaan on varmasti käyttöä. Pääministeri Vanhanen on Turkin suhteen ollut toistaiseksi sivuosissa, mutta niin ei voi jatkua kauan.
Sekä Turkki- että Venäjä-suhteiden saaminen urilleen olisi Suomelle huikea näyttö EU:n puheenjohtajana. Turkissa edessä voi olla pettymys, mutta Suomea ei voi moittia ainakaan kovan yrityksen puutteesta.