Musta, kiiltäväturkkinen minkki seisoo häkissään kahdella jalalla ja tapittaa tummilla silmillään uutta tulijaa.
Näky harvinaistuu vuosi vuodelta - tai ainakin paikat, joissa näin tapahtuu, vähenevät jatkuvasti. Pahin pudotuspeli pelattiin jo 1980-1990-lukujen taitteessa, jolloin vuodessa turkistilojen määrä putosi lähes 1 800:lla, kahdessa vuodessa noin 2 400:lla.
"Onnenonkijat ovat hävinneet ajat sitten", koulutussuunnittelija Tapio Hernesniemi sanoo. Hän toimii Keski-Pohjanmaan maaseutuopiston Kannuksen yksikössä turkistalouden opettajana.
2000-luvulla tiloja on viipaloitunut pois köykäisempää vauhtia: seitsemässä vuodessa yhteensä 400. Pohjois-Suomessakin, jossa esimerkiksi vuonna 1986 turkiseläinten nahkoja tuotettiin yli 2 400 tilalla, on jäljellä enää alle 600 toimijaa.
Suunta on kuitenkin edelleen alaspäin. Turkistuotanto keskittyy yhä harvempiin käsiin ja yhä isommille tiloille.
"Mammuttitarhat eivät sovi Suomeen. Toiminta olisi terveellisemmällä pohjalla, jos tarhoja olisi useampia ja ne olisivat pienempiä", Tapio Hernesniemi näkee.
Laman tullessa suuret tarhat lopettivat ensin. Nahkojen myyntihinnat eivät kattaneet enää tuotantokustannuksia.
Esimerkiksi 120 markan, 20 euron, arvoinen ketunnahka riitti hädin tuskin rehukuluihin. Siniketusta saa nykyään yli 40 euroa.
Ilmastonmuutos
suosii minkkiä
Turkistuottajien huolenaihe numero yksi on Euroopan neuvoston määräys, että vuoteen 2010 mennessä turkiseläinten häkkikokoa pitää kasvattaa reilusti. Se tietää suuria lisäkustannuksia, joihin varsinkaan eläköityvät tuottajat eivät ole valmiita; ennemmin pannaan häkit telakalle ja varjotalon ovet säppiin.
Kustannus on yli kymmenentuhatta euroa 280:aa kettua kohden. Esimerkiksi Kannuksen tarhalla on vuosittain 1 500 sini- ja hopeakettua ja supia sekä 2 500 minkkiä.
Turkistalous on ala, jossa markkinavoimat jylläävät. Siksi ilmastonmuutos ja maapallon keskilämpötilan nousu asettavat - ainakin teoriassa - omat uhkansa alan ylle.
Herää kaksi kysymystä: tarvitsevatko ihmiset lämpimiä turkiksia tulevaisuudessa ja pärjäävätkö turkiseläimet muuttuvissa olosuhteissa?
Suomalaisten talvien muuttuminen leudommiksi ei niinkään vaikuta nahkojen menekkiin vaan se, millaista säätä päämarkkina-alueilla Venäjässä ja Kiinassa pitelee. Itse tuotantoeläimille, minkeille ja ketuille, leudommista talvista on vain hyötyä.
"Minkki ei tykkää, jos pakkasta on pitkään 20-30 astetta. Silloin se pitää kuivittaa tosi hyvin. Lisäksi pakkanen nopeuttaa plasmasytoosin purevuutta", Hernesniemi kertoo parvovirustaudista, jonka tautiaste johtaa minkin kuolemaan.
Ilmastonmuutoksen mahdollisesti tuomat kuumat ja kuivat kesät saattavat tuottaa lisätöitä eläintenhoitajille.
"Pitkän lämpimän jakson aikana minkit pitää saada liikkeelle ja jopa suihkuttaa niiden päälle kylmää vettä. Varjotalo auttaa lämpimillä säillä paljon, mutta sielläkin pitää ilman kiertää", Hernesniemi kuvaa.
Turkistuottajien keski-ikä pyörii viisissäkymmenissä. Tuottajakunnan ikääntymiseen ainoa lääke on uusien, nuorien kasvojen mukaantulo.
"Nuoria on tullut paljon mukaan, onneksi", kiteyttää Hanna Valo, joka on toiminut kohta vuoden ajan Kalajoella turkistalousneuvojana. Hänen toimialueeseensa kuuluu yhdeksän kuntaa.
Kalajoki on maamme toiseksi suurin turkistuottajapaikkakunta, mutta sielläkin tuottajakäyrä on näyttänyt alaspäin, jopa kuluvana vuonna.
"Kalajoen tuottajat yrittävät kovasti ja ovat aktiivisia", Valo, 27, kuitenkin kiittää.