Viime lauantaina raikuivat Abdi Ipecki-areenalla Istanbulissa eurooppalaiset rytmit. Turkki isännöi Eurovision laulukilpailuja ja meno oli toden totta eurooppalaista, melkeinpä länsimaisen pakanallista.
Turkki tähtää kuitenkin tärkeämmille areenoille. Se haluaa kiihkeästi Euroopan unionin jäseneksi. EU:n joulukuisen huippukokouksen on määrä päättää, aloittaako EU jäsenyysneuvottelut Turkin kanssa.
Turkista on tullut pahemman lajin päänsärky EU-maille. Sen mukaantulo eurooppalaiseen perheeseen olisi olisi aivan eri suuruusluokan asia kuin 1,5 miljoonaisen Viron liittyminen. Turkkilaisia on 70 miljoonaa ja nykyisellä väestönkasvulla se ohittaisi pian EU:n suurimman maan Saksan. Turkki sijaitsee Lähi-idän kriisipesäkkeiden vieressä ja EU saisi Turkin jäsenyyden myötä ikään kuin tuliaislahjana rajanaapuruuden maailman levottomimpiin maihin.
Pelkästäänpäätös jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta on mitä poliittisin. Kaikille ei Turkki ole eurooppalainen maa Istanbulin länsimaisista kauppakujista huolimatta. Monille se on pelottava maa, joka alkaa kun Üskenderin silta ylitetään Istanbulissa kohti itää. Aasian puolella tulee vastaan takapajuinen Anatolia, jossa eurooppalaisuuden mittatikkua saa venyttää tosissaan, jotta Turkki mahtuisi sen sisään.
On silti sanottava, että Turkin hallitus on parin viime vuoden aikana tehnyt parhaansa, jotta maa täyttäisi niin sanotut Kööpenhaminan kriteerit, joilla punnitaan ehdokasmaiden EU-kelpoisuutta. Kriteereissä puhutaan demokratiasta, markkinataloudesta, oikeusvaltiosta ja ihmisoikeuksista.
Turkin ongelmat liittyvät lähinnä kahteen viimeksimainittuun. Maltillisen islamilaispuolue AKP:n hallitus on ajanut parlamentissa läpi koko joukon lakimuutoksia, joilla on parannettu kurdivähemmistön asemaa, lujitettu sananvapautta ja tiedotusvälineiden asemaa, vahvistettu oikeusistuinten riippumattomuutta ja sukupuolten tasa-arvoa.
Turkinlakikirjoja lukemalla saa vaikutelman nykyaikaisesta eurooppalaisesta valtiosta. Ongelmat löytyvätkin lakien toimeenpanosta. Anatolian syrjäisillä poliisiasemilla kiskotaan yhä vangeilta tietoja ja tunnustuksia kiduttamalla. Varomaton ilmaisu paikallislehdessä voi viedä päätoimittajan raastupaan "kiihotuksesta" syytettynä. Turkkilaisen yhteiskunnan äänekkäimmät kriitikot löytävät helposti itsensä telkien takaa. Kurdinkielinen opetus tai tiedonvälitys on toistaiseksi ollut pelkkää teoriaa.
Kaikkein epäilyttävin asia länsimaalaisen silmin on kuitenkin sotilaiden vahva asema. Turkin mahtava turvallisuusneuvosto on yhä se, jolla on viimeinen sana.
EU vaatii, että kenraalit olisivat siviilien käskyvallassa. Turkissa tästä ollaan vielä kaukana. Mitään välitöntä vallankaappausuhkaa ei ole ilmassa, mutta Turkin armeijan johto katsoo huolestuneena Recep Tayyip Erdoganin hallituksen "hiipivää islamilaistamista". Upseerit katsovat olevansa maallistuneen Turkin suojelijoita. Turkin ensimmäinen islamilaishallitus, Necmettin Erbakanin hallitus kaatui 1990-luvun lopulla juuri armeijan vastustukseen.
Turkki keräsi pisteet näkyvällä tuella Kyproksen yhdistymiselle. Euroopan parlamenttiin on kuitenkin pyrkimässä liuta puolueita ja ehdokkaita, joiden vaaliohjelman keskiöissä on Turkkia koskevien ennakkoluulojen lietsominen. Euroviisuissa Turkki tuli neljänneksi, seuraava koitos on joulukuussa.