Kemal Atatürkin valtaisa, pimeä ja tuulinenkin kivimausoleumi korkealla Ankaran yllä hiljentää mielen. Aavasta, pyhältä vaikuttavasta muistomerkistä jää valoisa mielikuva aurinkoisen aukionsa, koululaisryhmien ja nyky-Turkin isän elämästä sekä opeista ohjelmallisesti kertovien vitriinikammioiden myötä. Turkki liikkuu vakaasti kohti länttä.
Nyt Turkin marssijärjestys on kuitenkin sekaisin. Atatürkin perintöä vaalivan presidentin toimikauden piti päättyä keskiviikkona, mutta seuraaja ei vielä ole tiedossa.
Presidentti on Turkissa tasapainottava instituutio. Hän valitsee perustuslaki-istuimen tuomarit, johtaa puhetta turvallisuusneuvostossa ja nimittää armeijan käskynhaltijat. Hän varmistaa veto-oikeudellaan, että valtio ja uskonto pysyvät erillään, ettei islamin laki saa ylivaltaa.
Kun länsi vielä hurrasi sitä, että pääministeri Recep Tayyip Erdogan ajoi presidentiksi hymyilevää ulkoministeri Abdullah Güliä, kimmastui kenraalikunta - Turkin varsinainen oppositio ja maallisuuden innokkain vahtikoira - AK-puolueen presidenttiehdokkaasta niin, että se aloitti "e-kaappauksen" varoittaen verkossa "fanaattisista islamisteista".
Seuraavaksi Turkin koulutettu keskiluokka ryntäsi miljoonittain kaduille. Se ei halua "Iranin tielle". Se ei hyväksy islamistista presidenttiä, jonka vaimo kulkee huivi päässä, kuten 55 prosenttia turkkilaisnaisista.
Turkissa eletään ristiriitaisten käytäntöjen mukaan. Turkkilainen syntyy islaminuskoiseksi, mutta viimeistään koulussa hänelle iskostetaan kalloon islamin takapajuisuutta. Samaa kenraaleja hivelevää pragmaattisuutta osoittaa se, miten perustuslakioikeus jätti kurdit ilman oikeutta äidinkieleen.
Armeija ja isojen kaupunkien väestö kammoavat Erdogania. Omaa linjaansa ajaa valtapelissä myös perustuslaki-istuimen puheenjohtaja Tülau Tugcu. Virkansa puolesta hänkin kelpaisi presidenttiehdokkaaksi. Tugcu yllätti rajoittamalla presidentti Ahmet Necdet Sezerin veto-mahdollisuutta kumota lakipaketti, jolla Erdogan höystää heinäkuulle aikaistettuja parlamenttivaaleja. Sezer, entinen perustuslakituomari, arpoo nyt ainokaista ratkaisuaan.
Suurin arvoitus on kuitenkin oikeus- ja kehityspuolue AK. Se pullahti ilmoille kiellettyjen islamististen radikaalipuolueiden puhtoisena jälkeläisenä. Vielä 1999 nykyisen AK:n johtohahmo, "demokraattista konservatismia" julistava Erdogan tuomittiin vankilaan hänen lausuttua sytyttävän runon "moskeijat ovat kasarmejamme, minareetit pistimiämme, kupolit kilpiämme".
AK on hallinnut Turkkia jo yli neljä vuotta erinomaisin näytöin. Talous kasvaa seitsemän prosenttia vuodessa, inflaatio on kurissa ja ulkomaan investoinnit ovat hyvässä vauhdissa, samoin EU-neuvotteluja pohjustavat uudistukset. Turkilla ei ole koskaan mennyt näin hyvin.
Hajanainen oppositio yrittää rakennella liittoutumia, sillä kynnys parlamenttiin on 10 prosenttia. Tüsiad, työnantajien keskusliitto, tuskin olisi pahoillaan, jos AK jatkaisi johdossa. AK kun on epäillyn salaisen agendansakin kera taloudelle parempi vaihtoehto kuin heikko koalitiohallitus.
Hallituksella on yhä mahdollisuus osoittaa, voiko demokratian ja islamin yhdistää. Jos kansa laitetaan valitsemaan presidentti suoraan AK:n syvistä riveistä, silloin Atatürkin maa tuskin enää kauan katsoo länteen.