Turkin poliittinen kriisi on poikkeuksellisen paha. Umpikuja ei välttämättä avaudu edes ennenaikaisilla parlamenttivaaleilla, sillä tulkinnat maan yhteiskunnan perusluonteesta ovat törmäyskurssilla.
Presidentin valinta epäonnistuu, armeija uhkailee, parlamenttivaaleja aikaistetaan, kaduilla on jättimäisiä opposition mielenosoituksia. Maan valuutta heikkenee ja pörssikurssit laskevat jyrkästi. Turkin poliittinen syöksykierre syveni äkkiä ja sen oikaisu vaikeutui.
Oli odotettavissakin, että oppositio boikotoisi ulkoministeri Abdullah Gülin valintaa presidentiksi. Oletuksena kuitenkin oli, että se johtaisi vain uusiin äänestyksiin, joissa hallitsevan AKP-puolueen äänet riittäisivät ratkaisemaan vaalin.
Perustuslakituomioistuin kuitenkin yllätti mitätöimällä äänestyksen ensimmäisen kierroksen, minkä takia presidentin valinta parlamentissa lainvoimaisesti tuli käytännössä mahdottomaksi. Pääministeri Recep Tayyip Erdogan näki ainoaksi ratkaisukeinoksi aikaistaa marraskuun parlamenttivaaleja heinäkuuksi.
Se kelpasi muillekin puolueille, vaikka todennäköisin hyötyjä tästä vedosta on juuri AKP.
Turkin nykyisiä tapahtumia on vaikea sovittaa demokratian pelisääntöihin, sillä vuoden 2002 vaalien jäljiltä AKP:llä on maassa kiistaton poliittinen valta. Opposition huolena on, että islamilaistaustainen puolue tuhoaisi modernin Turkin ytimen eli uskonnon ja maallisen vallan tiukan eron. AKP on ilmoittanut, ettei se niin aio tehdä. Jos sillä olisi hallussaan sekä parlamentin enemmistö että presidentin virka, pidäkkeet olisivat vähissä. Puolue tietää silti, että perustuslakiin koskeminen veisi Turkin suoraa tietä kaaokseen, eikä se voisi olla kenenkään etu. Ei etenkään, kun tavoitteena on EU-jäsenyys.
Maan armeija ehti jo presidenttiäänestyksen jälkeen ilmoittaa olevansa tiukasti maallisen valtion takana. Tämä oli suorasanainen uhkaus AKP:tä vastaan.
On hyvin kyseenalaista, ratkeaako Turkin uusi umpikuja vaaleilla. Turkin poliittinen valta on perinteisesti ollut isojen kaupunkien maallistuneella eliitillä, mutta sielläkin vapaamielinen kansainvälinen ja tiukan kansallismielinen suuntaus ovat kilpailleet. Maan talous- ja väestökehitys siirtää kuitenkin poliittista painopistettä syvemmälle maaseudulle, joka taas on AKP:n vahvaa tukialuetta.
Soppaa hämmentää vielä kymmenen prosentin äänikynnys parlamenttivaaleissa, mikä leikkaa pienpuolueiden vaikutusta tehokkaasti pois. Opposition olisi pakko löytää yhteinen sävel, mutta lähtötilanne on hyvin hajanainen. AKP voi hyvinkin selvitä tästä leikistä vahvimpana pinnalle.
Islamilaisessa maailmassa Turkkia on pidetty malliesimerkkinä demokratian toiminnasta. Tuo esimerkki on nyt uhattuna, ja tavalla, joka estää myös Turkin tietä Euroopan yhteyteen. Pahin riski olisi armeijan puuttuminen poliittiseen tilanteeseen. Uhka on todellinen, sillä armeija näkee itsensä kemalistisen perustuslain todellisena vartijana.
Missään todellisessa demokratiassa armeijalla ei voi olla poliittista roolia.
Turkin demokratian varsinainen koetinkivi on edessä, kun vaalitulos on selvillä. Joku voittaa, joku häviää - ovatko kaikki osapuolet valmiita toimimaan tuloksen mukaan? Nykyisen opposition toimintatapa on näyttänyt tähän asti melko lyhytnäköiseltä. AKP puolestaan voisi oleellisesti lieventää tunnelmia vaihtamalla presidenttiehdokkaaksi jonkun, jonka tausta herättää vähemmän ristiriitoja.
Nykyiset tunnelmat eivät juuri lupaa kompromissihenkeä, joka on toimivan poliittisen järjestelmän edellytys.