Presidentin virka on ensi kerran modernin Turkin historiassa menossa uskonnollisen puolueen edustajalle. Se on silti enemmän merkki demokratiasta kuin maan perusolemuksen muuttumisesta.
Turkissa presidentin valinta on parlamentin tehtävä. Äänestykset ovat edessä huomenna perjantaina, ja hallitsevan puolueen AKP:n ehdokas ulkoministeri Abdullah Gül näyttää etukäteen varmalta voittajalta. Jos oppositiosta boikotoidaan perjantain äänestystä, lopullinen valinta luultavasti viivästyy joillakin päivillä, mutta lopputulos on silti sama.
Boikottia tai ei, Gül nousisi maan johtoon lainmukaisesti ja myös demokratian tapoja noudattaen. AKP:lla on maan poliittinen valta, joten presidentin viran ottaminen on looginen seuraus parlamentin voimasuhteista.
Silti kyseessä ei ole mikä tahansa valinta. Modernin Turkin isä Kemal Atatürk oli maan presidenttinä 1920- ja 30-luvuilla ja ajoi läpi valtion ja kirkon eron, ja se on tiiviisti leimannut Turkkia näihin päiviin asti. Vaikka islam on Turkin ylivoimainen valtauskonto, poliittinen valta on ollut lähtökohtaisesti maallista.
Vapaamielinenlopputulos näkyy myös kaupunkien katukuvassa minihameineen ja baareineen. Syvällä maaseudulla arvot ovat selvästi vanhoillisempia.
Abdullah Gülissa maa saa presidentin, jonka vaimo käyttää julkisesti huivia. Tällä asialla on suuri symbolinen merkitys. Kaikki presidentit häntä ennen ovat olleet kemalisteja.
Mitään islamilaista vallankumousta AKP ei silti ole tekemässä. Puolue nousi maanvyörymävoitolla valtaan 2002, ja siitä lähtien sen selkeänä poliittisena linjana on ollut pyrkiä kohti Euroopan unionin yhteyttä. Näitä neuvotteluita on käynyt juuri ulkoministeri Gül, joka on jo sanonut selkeästi, että Turkin presidentin kuuluu noudattaa maallisia periaatteita.
Turkin jäsenyystie on ollut jo tähän asti kuoppainen. Maan sisäpolitiikassa on ollut monia huolta aiheuttavia piirteitä. AKP on kuitenkin sitoutunut eurooppalaisen oikeusvaltion tavoitteeseen ja lainsäädäntöä ollaan aidosti uudistamassa. Samaan aikaan AKP:n kaudella maan talous on kääntynyt kohisten kasvuun ja uusi vauraus on ensimmäistä kertaa leviämässä myös maaseudulle.
Huhtikuun puolivälissä "maallisten" puolueiden kannattajat täyttivät pääkaupunki Ankaran kadut ja vastustivat pääministeri Recep Tayyip Erdoganin nostoa presidentiksi. Halutessaan Erdogan olisi voinut tämän valinnan tehdä, mutta se olisi ollut selkeä poliittinen riski.
Islamilaisen puolueen ykkösnimi Turkin presidenttinä olisi ollut monille liikaa. Sitä se olisi voinut olla myös maan armeijalle.
Turkin vahva armeija näkee itsensä maallisen kemalistisen valtion takuumiehenä, eikä politiikka ole sille vierasta. 50 vuodessa on nähty neljä sotilaskaappausta, ja Erdoganin valinta olisi tuonut esiin riskin viidennestä. Poliittiset seuraukset tällaisesta olisivat maalle tuhoisat.
Gülin nostaminen presidentiksi ei herätä yhtä suuria tunteita. Valinta tehdään vuoden 2002 vaalien voimasuhteiden perusteella. Varsinaisesti Turkin poliittinen suunta on pelissä marraskuun parlamenttivaaleissa.
Maan väestöllinen ja taloudellinen kehitys pelaa tällä hetkellä AKP:n pussiin. Oppositio on hajanainen. Voittamalla syksyn vaalit AKP saisi valtakirjan ja voiman tehdä, mitä tahtoo. Islamin ja valtion eron purku olisi kuitenkin jättimäinen hyppy tuntemattomaan ja hinta olisi kovin korkea: samalla vaarantuisi myös AKP:n oma tavoite Turkista Euroopan yhteydessä.