Turkin EU-jäsenyysneuvotteluiden aloittaminen on historiallinen päätös. Edessä on silti pitkä ja vaikea tie, mikä heti näkyi huippukokouksen tunnelmissa.
Koko historiallinen päätös Turkin EU-jäsenyysneuvotteluiden aloittamisesta oli perjantaina vähällä kaatua unionin vaatimukseen siitä, että Turkki ennen neuvotteluita tosiasiallisesti tunnustaa Kyproksen. On tosin vaikea ajatella, että tämä itsestään selvä edellytys olisi tullut turkkilaisille yllätyksenä vastaan - eihän jäseneksi voi pyrkiä maa, joka ei tunnusta toista jäsentä. Kysymys on kuitenkin Turkissa sisäpoliittisesti herkkä ja vaikea, ja nyt pääministeri Recep Tayyip Erdogan pystyi osoittamaan kotiyleisölle, että hän oli tiukkana tärkeässä asiassa.
Turkin lähentyminen unioniin luultavasti ratkaisee ajan oloon kahtiajaetun Kyproksen ongelman, mutta se aika ei ole vielä. Kiista on siirtynyt EU:n sisälle, mitä todisti Kyproksen eli sen kreikkalaisen osan kiukku syntyneestä ratkaisumallista. Tämä osaltaan kuvastaa, että unionin laajeneminen tuo lähes kaikki Euroopan sisäiset asiat yhteisille pöydille. Se vaikeuttaa päätöksentekoa, mikä vaikuttaa unionin luonteeseen. Se on väistämätöntä, mutta voi johtaa EU:n sisäisiin ryhmäkuntiin.
Brysselin huippukokouksessa päätösten tärkeys hautautui jälleen viime hetken kädenvääntöjen alle. Tosin tämä ei varmasti ollut viimeinen kerta, jolloin Turkin jäsenyys aiheuttaa pitkiä neuvotteluita, tiukkoja vaatimuksia ja erilaisia tulkintoja. Tästähän kaikki vasta alkaa, ja edessä on ehkä 15 pitkää vuotta.
Niiden aikana vaaditaan sekä Turkin että unionin johtajilta suurta taitoa siinä, että jäsenyysneuvottelut näyttävät lupaavalta mahdollisuudelta eikä epämiellyttävien ja vaikeiden päätösten sarjalta. Jos jälkimmäinen vaihtoehto toteutuu, vaarana on vastareaktio.
EU-johtajat liittivät päätökseensä ehtoja, joiden myötä jäsenyys ei ole itsestäänselvyys. Silti jatkossa tähtäimessä ei kannata pitää mitään muuta tavoitetta kuin sitä, että Turkki kaikki edellytykset täytettyään liittyy unioniin täysivaltaisena jäsenenä. Maan tulo mukaan täyttää unionin tärkeintä perustehtävää, rauhan vakauttamista Euroopassa, ja tällä on historiallista merkitystä.
EU tunnustaa Turkin pitkän pyrkimyksen rakentaa modernia, uskonnon ja valtion erottavaa yhteiskuntaa, ja näin ojennetaan kättä yli historiallisten, kulttuuristen ja uskonnollisten epäluulojen. Kukaan ei voi varmuudella sanoa, mikä on lopputulos - mutta selän kääntäminen Turkille toisi varmasti kielteisiä seurauksia.
Ensin on kuitenkin käytävä jäsenyysneuvottelut. Laajentumiskomissaari Olli Rehniltä ei työsarkaa puutu, kun ne lokakuussa pääsevät alkuun. Jotta Turkista todella tulisi EU-kelpoinen, sen yhteiskunta joutuu käymään läpi huiman muodonmuutoksen. Etenkin se koskee lainsäädäntöä, ja osa edessä olevista vaatimuksista saattaa monen turkkilaisen silmissä vaikuttaa epäoikeudenmukaisilta. Myös unionilta vaaditaan sopeutumista, sillä nyt on kyseessä muita köyhempi mutta väkiluvultaan EU:n toiseksi suurin, ennen pitkää ehkä suurin maa.
Edessä on vaikea urakka, puolin ja toisin. Väistämättä Turkki on pöydällä myös Suomen EU-puheenjohtajuuden aikana 2006.
Ikään kuin sivumennen Brysselissä sovittiin myös Kroatian neuvotteluiden aloittamisesta, edellyttäen että maa tekee täyttä yhteistyötä YK:n sotarikostuomioistuimen kanssa. On oletettavaa, että vuosikymmenen lopulla Kroatiasta on ilman suurempia vaikeuksia tullut EU:n jäsen. Sitä ennen tai samaan aikaan mukaan ovat tulossa Bulgaria ja Romania, joista etenkin jälkimmäinen on nyt eräänlaisessa erityistarkkailussa. Tämä on samalla viittaus Turkille siitä, ettei jäsenyys ole itsestäänselvyys. Aikataulun viivytys on tarpeen, jos edellytykset eivät vielä täyty.
Turkin tilanne näyttää nyt toistaiseksi ratkaistulta, mutta esiin on nousemassa uusi saman mittaluokan kysymys, joka ilmeisen väistämättä puhuttaa unionia jatkossa paljon. Jos Ukrainaan vakiintuu toimiva demokratia, ja jos maa itse hakeutuu kohti länttä, ei unionin peruskirjoista löydy mitään, millä voisi tyrmätä ajatuksen jäsenyydestä joskus tulevaisuudessa.