On olemassa varsin tarkka Kuolan niemimaan kartta, joka on painettu vuonna 1944 Tilgmannin kirjapainossa Helsingissä ja jonka Leif Rantala on pelastanut päivänvaloon. Karttapohja on peräisin Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton kartoitusosastolta. Erikoista kartassa on, että siinä joka paikannimi on kirjoitettu suomeksi. Moni myös saameksi. Mitään ei venäjäksi.
Kartan sotavuosien syntytausta ei tiettävästi ole kunnolla selvillä. Ei vuonna 1944 ainakaan enää Kuolan valloitusta haaveiltu. Eikä Kuolassa vanhoja suomalaisnimiä niemimaan täydeltä ole. Mutta yhtä kaikki, siellä pohjoisrannalla sijaitsee kartassa paikka nimeltä Turjanperä. Se on vanha nimi: Turja on Kuolan niemimaan ikiaikaisia nimityksiä ja turjansaame yksi Kuolan vanhoista saamelaiskielistä.
Turjanperällä käyneet kertovat paikasta, jonka kehitys on kiertänyt kaukaa. Juuri sinne on kuitenkin sojottanut uusilla kartoilla monenlaisia nuolia pohjoisesta ja etelästä. Niissä esiintyy paikan venäläinen nimi, Teriberka.
Sen kautta Shtokmanin kaasun piti virrata maailmalle. Shtokman on valtava kaasukenttä syvällä Barentsin meren keskellä, ja kuten tämänkin lehden lukijat ovat tulleet tietämään, kentän hyödyntämisen on pitänyt alkaa noin kahden vuoden päästä. On pitänyt jo ainakin 20 vuotta, ja kaikki viittaa siihen, että niin pitää vastakin.
Kaasu piti nesteyttää ja laivata maailmanmarkkinoille, etenkin Amerikkaan. Tai kaasua piti vetää halki Karjalan aina Viipuriin ja sieltä Itämeren kaasuputkessa kohti Saksaa. Itämeren putkelle aiotaan jo laajennusta. Mutta ei ainakaan Shtokmanin kaasun varassa, sillä sitä ei ole, eikä tätä menoa tule.
Elokuun uutisia oli, että norjalainen Statoil –yhtiö vetäytyi hankkeesta, johon se viisi vuotta sitten meni suurin odotuksin ja neljänneksen osuudella mukaan. Venäläinen Gazprom ja ranskalainen Total siellä yhä ovat, ja virallisesti suunnitelmat vielä elävät.
Eihän valtava kaasumäärä mihinkään ole kadonnut.
Mutta eivät ole kadonneet myöskään vaikeudet saada kaasua ylös ja käyttöön arktiselta avomereltä satoja kilometrejä rannikolta.
Mikä ratkaisevinta, iso osa markkinoista on kadonnut.
Yhdysvalloissa on kehitetty tekniikka, jolla voidaan ottaa käyttöön liuskekaasua, jonka kerrostumiin ei tähän asti ole päästy käsiksi.
Nyt kaasua saadaan maan uumenista pintaan sen verran paljon, että tilastot menivät uusiksi. Toisekseen norjalaisilla ja muillakin riittää puuhaa muissa pohjoisten merten kohteissa, joissa ei tarvitse mennä aivan vaikeimman kautta.
Ei siis tullut Murmanskin seudusta kaasuteollisuuden uljasta uutta keskusta, ei ainakaan vielä. Eivätkä muutkaan seudun megaprojektit ole paljon esittelykalvoja pidemmälle päässeet. Kaupungin väkiluku on laskemaan päin, tosin samaan aikaan vaurauskin vaikuttaa kohentuneen.
Pohjois-Suomen näkökulmasta se on joka tapauksessa iso kaupunki, johon pitäisi olla paremmat kulkuyhteydet. Se kiikastaa aina vain, eikä vain se. On siellä Suomen konsulaatillekin yritetty pitkään ja turhaan löytää parempia tiloja.
Karjalan tasavallan uusi päämies Aleksandr Hudilainen kiersi äsken ainakin Parikkalassa, Mikkelissä, Oulussa ja Kajaanissa ja puhui yhteistyöstä, uudesta rajanylityspaikasta ja Petroskoi-Oulu –junayhteydestä. Tämä kaikki sujuvalla suomen kielellä, kuten inkeriläismiehelle sopii.
Ei vaadi paljon mielikuvitusta arvata, että Petroskoin ja Karjalan suunta alkaa lähiaikoina olla suomalaisissa alueyhteistyön ja talouden otsikoissa entistä enemmän.
Mutta kannattaa panna merkille vielä pari muutakin elokuun uutista. Ensimmäinen vaan ei viimeinen kiinalainen jäänmurtaja ajeli Kiinasta Norjaan pitkin Koillisväylää ja näki matkallaan jäätä vähemmän kuin odotti. Mikä ei ole ihme, sillä elokuun satelliittikuvissa Jäämeren jää on taas kerran ennätysvähissä. Se tietää lisääntyvää liikennettä, ja se taitaa tietää lisääntyviä ilmaston omituisuuksia.
Turjanperällä on hiljaista. Monella muulla pohjoisen kolkalla kyllä tapahtuu.