Muualla on vaikeroitu lumipulaa koko talvi, mutta Syötteellä vitivalkoiset nietokset ovat olleet syksystä saakka tavallistakin vankemmat. Se näkyy myös kansallispuiston sydämessä: Ahmavaaran kynttiläkuuset notkuvat valtavan tykyn alla. Kuusikon lomassa hiihtäjä tuntee itsensä pieneksi, olo on kuin jylhässä holvikirkossa. Syötteen maisema on nyt jos koskaan kuin postikortti.
Syötteen puiston sydämeen 1989 rakennetun Ahmatuvan tarpeellisuutta epäiltiin alkuun, mutta vajaassa kymmenessä vuodessa lajissaan eteläisimmästä erämaakämpästä on tullut monelle kuntohiihtäjälle pyhiinvaelluspaikka.
"Luonto ja tämä rauha. Täällä on paljon rauhallisempaa kuin esimerkiksi Ylläksellä, Rukalla ja Saariselällä. Niissähän rakentaminen alkaa olla jo kaupunkimaista", sanoo Syötteelle Hämeestä, Tammelasta hiihtämään tullut Teuvo Lehtonen.
Lehtonen ja hänen vaimonsa Päivi Luoto ovat kolmatta kertaa Syötteellä hiihtämässä. Ensimmäisen kerran he kävivät tunturin laduilla parikymmentä vuotta sitten, jonka jälkeen kelit ja ladutkin ovat muuttuneet. "Ensimmäisellä reissulla ei tarvinnut paljon hiihdellä, sillä pakkasta oli 30 astetta", Luoto naurahtaa.
Vaatimukset kasvavat
Syötteen puistonjohtaja Timo Eskola kertoo, että koskemattomaan luontoonkin hiihtämään tulevat vaativat entistä parempia palveluita. Tämä on pakottanut satsaamaan entistä enemmän myös latuihin. Syötteen ladut ajetaan sesonkiaikaan isoilla tamppareilla päivittäin. Urakka on melkoinen, sillä vaativuudeltaan erilaisia latuja on yli 100 kilometriä.
Matkailijoiden kaupunkilaistuminen näkyy myös niin yksinkertaisella tavalla kuin tulien käsittelyssä. Ahmatuvalla on mahdollisuus paistella kodassa makkaraakin. Kodan tulipaikka on kuitenkin lumen peitossa.
"Alussa tulipaikka oli jatkuvasti käytössä, mutta nyt suuri osa haluaa ostaa kaiken valmiina", Timo Eskola kertoo.
Ahmatuvan keittiöstä, vanhojen savottakämppien tyyliin "elämän luukusta" juotavaa ja purtavaa myyvä yrittäjä Pia Valkama sanoo, että vilske alkaa puolen päivän aikaan. Tauolle tulevien hiihtäjien suosikkeja ovat paistetut letut ja höyryävät munkit.
"Vaikka on hiljaista, hetkessä tupa on ääriään myöten täynnä seuraavan kahden tunnin ajan", Valkama kertoo.
200-300 päiväkävijää
Pakkaskelillä päivittäinen näytelmä alkaa pienellä viiveellä. Viisareiden kallistuttua iltapäivään, hiihtäjiä alkaa virrata tykkypuiden lomasta selkä höyryten kuin helminauhaa. Väkeä lappaa 200-300 suksijan päivävauhdilla. Talvikuukausina 6 000 pistää nimensä vieraskirjaan, laskurin mukaan kävijöitä on peräti 12 000.
"Keväällä kaikki eivät sovi sisällekään, siksi myyntiä varten on myös suoraan luukku ulos", Raimo Sotkasiira sanoi.
Kiiminkiläinen Jussi Paukkeri on tuttu näky Ahmatuvalla, sillä talven mittaan hän käy suksimassa kymmenkunta kertaa.
"Lapset ovat rinteessä laskettelemassa, minä hiihdän. Tämä on hyvä pysäkki", talvessa 1 000-2 000 kilometriä hiihtävä Paukkeri kehuu.
Kempeleläinen Seppo Karjalainen käy kansallispuistossa kerran talvessa. "Rauha ja hyvät hiihtomaastot. Oulun puolessa tahtoo olla vähän liian tasaista", Karjalainen perustelee.
Kuusamolainen Mika Riihiaho tulee Syötteelle hiihtämään siksi, että maisemissa tavoittaa paremmin erämaisen tunnelman kuin monien muiden hiihtokeskusten laduilla.