Ouluun saapuvat turistit ovat entistä kiinnostuneempia tutustumaan kaupunkiin pyörän selässä.
"Matkailuneuvonnasta käydään jatkuvasti kyselemässä pyöräilymahdollisuuksista", kertoo Oulun kaupungin markkinointisuunnittelija Greta Lintulahti. Hänen mukaansa kotimaiset matkailijat tietävät aika hyvin Oulun maineen pyöräilykaupunkina.
Liikekeskuksen toiminnanjohtaja Heikki Viertolalla on samanlaiset kokemukset. Vastauksena turistien pyöräilyintoon Oulun torin vierasvenesatamaan ollaan perustamassa pyöränvuokrauspistettä.
"Tarkoitus on lähteä pienimuotoisesti liikkeelle. Vuokraustoiminta alkaa kesäkuun puolenvälin tienoilla", Viertola toteaa.
Tänä kesänä Oulun kiertoajeluja järjestetään ensimmäisen kerran pyöräillen. Maksuttomat reitit lähtevät liikkeelle Nallikarista. Greta Lintulahti kertoo, että parin tunnin mittaisella retkellä on varattu tunti pyöräilyyn ja tunti kohteiden esittelyyn.
Lintulahti on sitä mieltä, että Oulun kannattaa hyödyntää matkailussa pyöräilykaupungin mainettaan. Olennaista onnistumisen kannalta on sopivien tuotepakettien luominen.
Keskustan ahtaudelle helpotusta
Oulun kaupunki on luonut kattavan pyörätieverkoston, mutta kaupungin keskustassa pyöräilijöille on niukasti tilaa.
Kaupungininsinööri Matti Räinä myöntää tilanteen ja toteaa, että asiaa puretaan pala palalta.
"Ensimmäinen askel on se, että joukkoliikennekaduksi muuttuvan Torikadun yhteyteen rakennetaan keskustan ohittava kevyenliikenteenväylä", Räinä esittelee. Linnankadun ja Heinäpään yhdistävä pyöräilyväylä on valmis syyskuussa.
Seuraavaksi on vuorossa kevyenliikenteenväylän rakentaminen torilta rautatieasemalle. Reitti rakennetaan Hallituskadun kautta. Sen rakentaminen alkaa yhdessä Matkakeskuksen töiden kanssa. "Jos Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset ovat hankkeen kannalta myönteisiä, työt käynnistyvät jo vuonna 2008", Räinä hahmottelee.
Viertola pitää keskustan ongelmana erityisesti pyöräpysäköintiä. Rotuaarille ja torille parkkeeratut pyörät valtaavat paljon oleskelutilaa.
Keskustan kehittämissuunnitelmissa pyöräpysäköintiin onkin kiinnitetty huomiota. Kaupungininsinöörin mukaan periaatteena on se, että jokaiseen kortteliin rakennetaan työmatkapyöräilijöille tarkoitetut pyöräparkit. Keskustan pyöräparkit jäisivät siten kaupungilla asioivien käyttöön.
Seudullinen reitistö kuntoon
Kolmetoista vuotta työmatkansa Herukasta Myllytulliin pyöräillyt Arto Liikanen kiittelee, että pyöräteiden ylläpito on vuosien aikana mennyt parempaan suuntaan.
"Ja talvipyöräily on lisääntynyt hirveästi. Vielä viisi vuotta sitten näytti siltä, että miehet hyppäsivät autoon, kun talvikelit tulivat. Naiset jatkoivat pyöräilemistä. Nykyisin talvella näkyy myös pyöräileviä miehiä", Liikanen kertoo.
Oulun pyörätieverkostoa Liikanen kehuu hyväksi.
"Paikoitellen pinnoite on huono, mutta ei se pyöräillessä haittaa niin paljon kuin rullaluistellessa", Liikanen toteaa.
Oulun seudulle on kuitenkin luotu uusi kevyenliikenteen kehittämissuunnitelma, jonka tavoitteena on kiinnittää huomio pyöräteiden kuntoon.
Päällysteiden ja väylän leveyden lisäksi pidetään tärkeänä väylien talvikunnossapitoa.