Talvivaaran miehillä oli vapaapäivä, ja tilikin tuntui tulleen. Lauantaipäivä oli vasta puolessa, mutta kajaanilaisen ravintolan pöydällä lojui jo pari tyhjää mukia.
Tunnelma oli korkealla. Oli sentään käyty töissä ja tienattu omat rahat. Osa oli elättänyt perheensäkin.
Kun seurue siirtyi ulkoilmaan, alkoivat viereisen pöydän varttuneemmat miehet pukea tilannetta kansantalouden kielelle.
Kainuun kannalta oli ensiarvoista, että Talvivaaran kaltainen työllistäjä pysyisi pystyssä. Jos se kaatuisi, mikään ei voisi sitä korvata. Kuka täällä joisi edes kaljaa, jos kaivos loppuisi?
Vuokatin ja koko matkailualan mahdollisuudet kuitattiin vitsinä. Eihän laskettelu elätä.
Tarkemmin katsottuna Talvivaaran miehet olivat töissä aliurakoitsijalla, joka maksoi työntekijöilleen kympin tunnissa. Se tekee reilusti alle 2 000 euroa kuukaudessa. Monella kaivoksella omienkin työmiesten ansio noin 2 000 euroa kuukaudessa.
Silti nämä työpaikat kuuluvat olevan Lapin ja Kainuun elinehto.
Aika harvoin kuulee sanottavan, että siivoojan tai tarjoilijan työpaikat ovat kenenkään elinehto, hädin tuskin edes sen siivoojan tai tarjoilijan.
Kajaanilaisessa ravintolassa pöytään kaljaa ja maissilastuja pöytään kantanut tarjoilija tienasi saman kuin miehetkin. Silti kaivostyö oli paljon oikeampaa työtä.
Maisemat, luonto ja niiden ympärille kootut palvelut ovat syrjä-Suomen parhaita vientituotteita.
Silti matkailijan eurot ovat jotenkin viallisia, niissä on väärän rahan maku. Niiden saamiseksi ei ole tehty yhtään laitetta, ei tinattu yhteen mikropiirejä eikä valettu teräslevyä. Ei kaivettu avolouhosta eikä tarvittu juurikaan insinöörejä.
Matkailu on palvelua, ja sehän on jo itsessään vähän alentavaa. Eihän Suomea voi rakentaa kuten Kanarian saaria, halvan oluen ja avointen terassien varaan.
Opittiinhan jo kansakoulussa, että Suomi on korkean koulutuksen maa, joka elää puusta.
Mutta kun ei oikein elä. Metsätalouden merkitys Suomessa on edelleen suuri, mutta suunta on ollut alaspäin. Nyt suoria työpaikkoja on noin 55 000, minkä lisäksi hankintaketju tuo leivänjatketta moneen talouteen.
Matkailu- ja ravintola-ala työllistää saman verran, kun laskurina käytetään miestyövuosia. Työpaikat ovat lisääntyneet vuodesta 1995 yli kolmanneksen. Metsäteollisuuden työpaikat ovat vähentyneet samassa ajassa yli kolmanneksen, 74 000:sta 48 000:een.
Matkailuala tuottaa jo lähes kolme prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Se lähentelee jo Nokian osuutta suuruutensa päivinä. Koko metsäsektorien osuus on hieman yli neljä prosenttia.
Nämä asiat eivät ole uusia. Silti mielikuvat oikeista töistä ja toisten puuhastelusta elävät vahvoina. Matkailun työpaikat ovat vähän kuin hoitoala: naisten töitä kuten kaikenlainen turistien hyysäys.
Verokalenterit yrittävät kyllä todistaa päinvastaista. Vuokatissa, Rukalla, Syötteellä, Ylläksellä ja Levillä asuu maakunnallisia tulokuninkaita ja -kuningattaria ja lisäksi tuhansia keskituloisia matkailualan ammattilaisia.
Perinteisen teollisuuden nimiin vannovien kannattaisi muistaa, että matkailun tuloista suurin osa jää paikkakunnalle. Samaa ei voi sanoa teollisuuden pörssiyhtiöistä, joiden tuotot liukenevat osakkeenomistajille pitkin maailmaa.
Suomessa mennään liian helposti kaukopartiomiesten muodostelmaan. Ajatellaan, että kun umpihankeen on saatu yksi jälki, kaikkien kannattaa hiihtää samaa latua.
Matkailussa piilee sama vaara. Kasvua on rakennettu liikaa venäläisturistien varaan. Nyt Venäjän horjuva talous uhkaa vetää koko alan pakkaselle.
Kuten koko Suomi, matkailuala tarvitsee uusia avauksia.