Unkarissa sattuneessa turistibussiturmassa on poliisin mukaan kuollut ainakin 32 ihmistä. Viisikymmentä ihmistä on lisäksi loukkaantunut vakavasti.
Saksalainen turistibussi törmäsi junaan torstaina puoli yhdeksän aikaan aamulla, kun se oli ylittämässä tasoristeystä lähellä Siofokin kaupunkia Balatonjärven tuntumassa Keski-Unkarissa. Juna oli matkalla Budapestista Nagykanizsaan.
Poliisin tiedottajan Laszlo Gelencserin mukaan bussi oli yrittänyt ylittää tasoristeystä, vaikka varoitusvalot paloivat jo varoittaen lähestyvästä junasta.
Törmäyksen voimasta kaksikerroksinen bussi raahautui 150 metriä onnettomuuspaikalta, hajosi kahtia ja syttyi tuleen. Juna suistui kiskoiltaan.
Paikalla käyneet sairaalaviranomaiset pelkäävät kuolonuhrien määrän yhä kasvavan. Alueelle on lähetetty kolmisenkymmentä hälytysajoneuvoa sekä neljä helikopteria.
Saksan Unkarin-suurlähettiläs Wilfried Grüber on matkalla avustajiensa kanssa onnettomuuspaikalle ja ollut läheisessä yhteydessä unkarilaisviranomaisiin.
Saksalaisen NTV-televisiokanavan mukaan bussissa matkustaneet turistit olisivat kotoisin Schleswig-Holsteinin ja Ala-Saksin osavaltioista Saksasta.
Balatonjärven seutu, jossa onnettomuus tapahtui, sijaitsee noin parinsadan kilometrin päässä Budapestista. Alue on turistien suosiossa.