Matkailualan ihmisillä on suut messingillä syntymäkotikaupungissani Rovaniemellä.
Viime vuoden majoitustilastot osoittivat lähes 18 prosentin kasvua ja joulukuun osalta kasvua edelliseen vuoteen oli 25 prosenttia. Rovaniemen lentoaseman matkustajamäärä kasvaa nyt 15 prosentin vuosivauhtia.
Koko Lapissa kansainvälisten matkustajien määrä nousi lähes 23 prosenttia ja maakunnan suurimmilla lentoasemilla ylitettiin toistamiseen miljoonan matkustajan raja.
Rovaniemi myös näyttää turistikaupungilta. Kun matkailumarkkinoinnissa Rovaniemi on joulupukin kotikaupunki, vielä maaliskuun puolessa välissä sen kävelykatua koristivat joulukuuset ja jouluvalot. Katukuvassa näkyi enemmän kelkkahaalareihin pukeutuneita turisteja kuin paikallisia.
Kaupungissa oli toki turisteja jo 1960- ja 1970-luvuilla, mutta ei heitä silloin talvipakkasilla näkynyt vaan keskiyön auringon aikaan. He olivat saksalaisia matkalla bussilla Nordkappiin.
Nykyisin Rovaniemen ja koko Lapin ulkomaalaisten matkailijoiden sesonki kestää marraskuun lopulta maaliskuun loppuun.
Mitä turistit sitten tekevät pohjoisessa vuoden pimeimpään ja kylmimpään aikaan? He nauttivat talvesta, mutta harvemmin sukset jalassa. Perussettiä ovat moottorikelkkasafarit, hyskysafarit, porosafarit, lumikenkäkävelyt ja revontuliretket.
Eniten matkailijoita tuli viime vuonna Israelista, Britanniasta, Ranskassa, Kiinasta ja Hongkongista sekä Saksasta.
Useimmat tulevat viikon reissulle, ja jokseenkin joka päivälle on varattuna joku safari.
Samaan aikaan kun yhä useampi ulkomaalainen on valmis maksamaan maltaita talven ihmemaailmasta, Suomessa tuntuu vain lisääntyvän se joukko, jonka mielestä Suomen ilmasto on sietämätön.
Jopa televisiossa meteorologi kertoo helmi–maaliskuulla ilouutisena lämpöaallosta, joka muuttaa pakkaslumen loskaksi ja vedeksi.
Samaan aikaan kun ulkomaalaisten turistien sesonki Lapissa alkaa, kasvaa kasvamistaan suomalaisten kaipuu lämpöön ja valoon.
Lumi ja pakkanen, se on meille niin nähtyä ja koettua. Vai onko sittenkään? Tätä mietin, kun kävin helmikuussa jututtamassa keskieurooppalaisia matkailijoita Isolla-Syötteellä.
Koska sinä kävit viimeksi öisellä revontuliretkellä, kotakahveilla, husky- tai poroajelulla, koska olet kävellyt lumikengillä tykkylumisten puiden keskellä tunturissa? Kelkkahaalareissa, ettei taatusti tule kylmä?
Omalta kohdaltani voin paljastaa, että en omista lumikenkiä enkä kelkkahaalareitakaan, en ole koskaan käynyt husky- enkä poroajelulla missään, saati sitten talvisen luonnon keskellä tunturissa. Revontulia olen katsellut, mutta eipä ole tullut tehtyä kunnon revontuliretkeä, eväineen ja nuotioineen.
Voivatko sadattuhannet maksavat asiakkaat olla väärässä?
Elämä voisi olla helpompaa, jos löytäisi talvesta nautittavia elämyksiä. On kuluttavaa elää yhdeksän kuukautta vuodesta talvea inhoten ja kesää odotellen. Jos se lyhyt kesä ei täytä sään puolesta odotuksia, taas on yksi vuosi pilalla.
Toisaalta, oman ympäristön arvoa on ehkä aina ja kaikkialla vaikea nähdä. Sukupiiriini kuuluu ihmisiä, joiden juuret ovat Kyproksella. Saaren lämpöön ja aurinkoon on moni oululainenkin matkustanut kesällä. Samaan aikaan Kyproksella paikalliset, joiden elanto ei tule matkailusta, pakenevat vuoristoon sietämätöntä kuumuutta.