Tarina alkoi kuin seikkailufilmi. Kun professori Arthur Demarest yhtäkkiä vajoaa maan sisään, häneen iskee kivun pelko. Mutta tuskan sijaan hän törmää onneen. Viidakon läpi siilautuva valo antaa aavistaa käärmeiden lomassa loisteliaan, kuuden jalkapallokentän kokoisen palatsin, jossa on 200 huonetta ja nelimetrisiä ihmiskuvia.
Arkeologi Demarest löysi kuin jumalten armosta vuonna 1999 Guatemalassa mayakuninkaiden vallan kehdon Cancuenin, jonka nimi tarkoittaa käärmeenpesää. Sen aarteita, kuten suklaapurkkeja, ihmeen siroja ihmisfiguuripillejä hassuine hattuineen tai vallankäyttäjien liittolaissuhteista kertovia pallokenttämerkkejä, on maaliskuulle asti esillä Didrichsenin museossa Helsingissä.
Mayoja oli aikoinaan miljoonia. Silti he pystyivät elämään lähes 2000 vuotta sademetsissä niitä tuhoamatta. Kunnes yhteisö murtui vain muutamassa vuosikymmenessä.
Tuskin mikään korkeakulttuuri on romahtanut yhtä nopeasti kuin mayaintiaanien. Lopullinen syy täystuhoon on yhä epäselvä. Demarest on nyt tiukasti mysteerin jäljillä. Hänestä paljon viittaa siihen, että eliitin keskinäinen kateus, joka kyti moniavioisuudesta, ajoi mayat sotiin ja kansan sekasortoon.
Mahdollisesti Cancuen oli avainpaikka. Siellä on vasta tänä vuonna kaivettu vesisäiliöstä 30 muinaista korkeasyntyistä mayaa, jotka on lävistetty keihäällä vuonna 800. Viimeisen suuren kuninkaan Taj Chan Ahkin poika Kan Maax ehti hallita vain muutamia vuosia, kun hänet haudattiin hätäisesti.
Cancuenin ylivalta oli strategista. Siellä työstettiin vihreää jadeniittiä, joka symboloi paitsi elämää myös kuningasvaltaa. Siellä kiillotettiin lasimaisia rituaalipeilejä, joilla voi sytyttää tulen. Vallan välineeksi oli rakennettu myös 11 sisäpihaa, jotka vasallin oli läpäistävä päästäkseen pyhimpään, kuninkaan luo. Niillä pelattiin auringon ja veren liikettä symboloivaa painavaa kumipalloa.
Demarest tietää nahassaan, mitä vallan ei pitäisi olla. Hän on tehnyt töitä sisällissodan aikana ja Cancuen sijaitsee edelleen salakuljettajien kokaiinireitillä. Kaivausluvat ovat olleet kiven takana ja häntä on yritetty tappaa monta kertaa.
Silti Vanderbilt-yliopiston professori Tennesseestä on paljon enemmän kuin joku Indiana Jones. Hänelle arkeologia liittyy saumattomasti nykypäivään. Hän penkoo menneisyyttä kokonaisvaltaisesti, reittinä uusiin elinkeinoihin ja paikalliseen hyvinvointiin.
Hän on pitänyt huolta siitä, että köyhät kechi-mayat ovat lähikylissä saaneet uuden alun omatoimisuudelle. Pieni moottorilla varustettu mylly lattialla merkitsi ensi askelta rahatalouteen. Alueella istutetaan metsää ja viljellään jälleen pienimuotoisesti vaniljaa, kaakaota ja chiliä. Lapsikuolleisuus on vähentynyt rajusti.
Kärsivälliset ja kätevät mayat on koulutettu restauroimaan löytöjä. Osa toimii oppaina, osa työskentelee majataloissa tai Passion-joella veneenkuljettajina.
Suomalaiset pitävät tuskasta, väittää mayojen puhelias sanansaattaja, joka lumosi menneellä viikolla Helsingin yliopistossa täysinäisen juhlasalin. Ei hän ihan pyyteettömästi olekaan aarteitaan Suomeen lainannut.
Cancuen toivoo lisää matkailijoita. Etenkin vuodenvaihde olisi juuri passeli skandinaaveille, sillä vain he tapaavat lomailla keskellä sadekautta. Vasta iltapäivällä sataa, professori suosittaa aikaista heräämistä. Siistit puiset kulkuväylät on suojattu lasilla käärmeitä vastaan. Vain hyttysille ei ekoturismi voi viidakossakaan mitään.