Puheenjohtaja Jutta Urpilainen ojensi lauantaina auttavan käden hallitukselle. Hän sai kuitenkin heti rukkaset. Pääministeri ja valtiovarainministeri leimasivat ehdotuksen talouden vakautusneuvotteluista vaalikampanjoinniksi.
Kesällä vali tu SDP:n uusi puheenjohtaja Jutta Urpilainen on kunnostautunut lyhyellä oppositiojohtajakaudellaan hallituksen tiukkana kriitikkona. Urpilainen oma vaihtoehto Matti Vanhasen hallitukselle on ollut jakopolitiikka: lisärahan pumppaus valtion budjetista SDP:n tärkeänä pitämiin kohteisiin. Se on ollut hänen reseptinsä melkein ongelmaan kuin ongelmaan.
SDP:n varjobudjetti on runsaskätisempi kuin hallituksen esitys. Urpilainen olisi myös tinkinyt hallituksen päättämistä veronkevennyksistä, mutta tuota kritiikkiä ei ole vähään aikaan kuultu. Ehkä siksi, että taantuman uhatessa veronkevennyksiä tarvitaan kipeästi kotimaisen kulutuksen tukemiseen.
Viime lauantaina Urpilaisen kellossa soi uusi, rakentava ääni. Hän esitti Ylen haastattelussa laajapohjaisia neuvotteluja hallitukselle, oppositiolle ja työmarkkinajärjestöille uhkaavan työttömyyden ehkäisemiseksi ja talouden vakauttamiseksi.
Hallituksen johtoa yhteistyötarjous ei innostanut, vaikka Suomessa on usein haettu poliittista konsensusta vakavissa talouden ongelmissa. Niin pääministeri Matti Vanhanen kuin valtiovarainministeri Jyrki Katainenkin kuittasivat Urpilaisen tarjouksen kevyesti vaalienaluspuheeksi.
Se voi pitää paikkansa,sillä vaalit vilkastuttavat aina poliittista keskustelua. Poliitikoilta sinkoilee vaalien alla hyviä ideoita ja ehdotuksia niin, ettei yhdelläkään hallituksella ole mitään mahdollisuuksia toteuttaa edes osaa niistä. Urpilaisenkin ehdotus oli poliittisesti epärealistinen.
Jo etukäteen oli selvää, ettei hallitus kiertää kaukaa näin merkittävään ehdotuksen oppositiolta. Se on politiikan yksinkertainen "laki". Hallitus johtaa maata kansalta saamansa valtuutuksen turvin ja haluaa näyttää, että se pystyy tekemään sen ilman opposition neuvoja.
Mieleen nousee vastaava esimerkki lamavuosilta toisin päin. SDP-oppositio antoi rukkaset hallitukselle ja SDP:n riveistä valitulle presidentille. Presidentti Martti Ahtisaaren asettama työllisyystyöryhmä, jota johti Matti Pekkanen, esitti 1994 laajapohjaisia neuvotteluja ulospääsyksi vakavasta talouskriisistä. Ehdotus ei kelvannut pääoppositiopuolueelle SDP:lle. Puheenjohtaja Paavo Lipponen torjui neuvottelut maan pelastusohjelmasta Esko Ahon hallituksen kanssa.
Lipponen näki, että SDP oli matkalla kohti suurvoittoa ja hallitusvastuuta vuoden 1995 eduskuntavaaleissa. Hänen tavoitteensa oli hankkia puolueelleen ensin vaalivoitto, jotta sosiaalidemokraatit voisivat sen jälkeen ryhtyä tervehdyttämään taloutta omassa hallituksessaan ja omalla ohjelmallaan. Niin myös kävi. Lipposesta tuli pääministeri, ja hänen hallituksensa aloitti valtiontalouden hevoskuurin.
Rakentava poliittinen keskustelu vaalien alla on vaikeaa ja turhauttavaa. Politiikassa toimivat tietävät, että sitä käydään usein muodon vuoksi ja julkisuusvoittojen toivossa.
Myös keskustelun nopeat käänteet turhauttavat poliitikkoja ja sitä seuraavia kotikatsomoissa. Urpilainen esitti vakautusneuvotteluja aamupäivällä. Iltaan mennessä hallituksen johto oli ehtinyt tyrmätä ajatuksen moneen kertaan uutislähetyksissä ja nettipalveluissa. Ehdotus hautautui Vanhasen ja Kataisen kritiikin alle. Vaikutelmaksi nokittelusta jäi, että Urpilainen esitti jotain huonosti harkittua.