Jo nyt näyttää vahvasti siltä, etteivät Venäjän presidentinvaalit täytä oikean ja rehdin vaalin mittoja. Venäjä tekee karhunpalveluksen itselleen.
Kun Venäjän keisarinna Katariina II matkusti Krimille 1787, ministeri Grigori Potemkinin sanotaan rakennuttaneen Dneprjoen varteen tekokyliä tehdäkseen muka-valloituksillaan vaikutuksen arvovieraaseen. Totta tai ei, Potemkinin kulissit on paljon käytetty sanonta. Useimmiten sillä kuvataan Venäjää.
Venäjällä pidetään maaliskuun toisena päivänä presidentinvaalit, jotka muistuttavat monessakin suhteessa tämän päivän Potemkinin kulisseja. Vaaliasetelmaa on alusta pitäen pedattu sillä mielellä, ettei mitään jätetä uurnilla sattuman saati äänestäjien varaan.
Presidentti Vladimir Putin valitsi nimikkoehdokkaakseen luottomiehensä Dmitri Medvedevin. Hänen mahdollisten haastajiensa listaa on karsittu vakavimmasta päästä niin, että jäljellä on enää kolme muuta ehdokasta. Heistäkin varteenotettavin, kommunistijohtaja Gennadi Zjuganov harkitsee vielä vaaliboikottia.
Kahden muun, Kremlille sopivan ehdokkaan tuskin annetaan luopua leikistä. Sen sijaan shakin entinen maailmanmestari Garri Kasparov ja entinen pääministeri Mihail Kasjanov pudotettiin pelistä kyseenalaisin keinoin hyvissä ajoin.
Ulkomaisten vaalitarkkailijoiden osallistumista koskeva köydenveto on oma, jo tosin aiemminkin luettu lukunsa. Venäjä on esittänyt, että Euroopan yhteistyöjärjestön Etyjin vaalitarkkailusta vastaava ODIHR lähettäisi paikalle 70 edustajaa. He pääsisivät kuitenkin Venäjälle vasta kolme päivää ennen vaaleja eli eivät voisi raportoida kunnolla vaalikampanjan kulusta.
Joulukuisten duuman vaalien alla sanaharkka johti lopulta siihen, ettei ODIHR lähettänyt Venäjälle yhtään tarkkailijaa. Kiistely saattaa jatkua pitkälle helmikuuhun. Etyjin puheenjohtajavaltiona tänä vuonna toimivalla Suomella voi olla edessään tiukka paikka löytää molempien osapuolten kasvot pelastava ratkaisu. Ulkoministeri Ilkka Kanerva on jo aiemmin ja aivan oikein linjannut, että yhteisesti sovituista periaatteista täytyy pitää kiinni Venäjänkin vaaleissa.
Vaalikampanjalle ei puolestaan lupaa hyvää se, ettei pääehdokas Medvedev aio osallistua vaalikeskusteluihin. Sen sijaan Medvedev matkustaa ympäri laajaa Venäjää hänelle mittatilaustyönä tehdyissä tilaisuuksissa, joita rummutetaan näyttävästi Kremlin valvonnassa olevilla televisiokanavilla.
Kaiken pohjustustyön tarkoitus näyttää olevan se, ettei Medvedevin voittoa pääse uhkaamaan mikään ja että hän saa mahdollisimman suuren osan äänistä. Ulkopuolelta katsottuna vaikuttaa kuitenkin siltä, että Medvedev voittaisi joka tapauksessa suurella enemmistöllä ja omilla avuillaan, ilman kainalosauvoja. Miksi rakentaa Potemkinin kulisseja, kun Medvedev pärjäisi ilmankin?
Tällaiset vaalijärjestelyt ovat itse asiassa karhunpalvelus Medvedeville, jolla olisi edellytyksiä jo uuden sukupolven johtajaksi ja jonka rahkeet voisivat riittää voittoon täysin vapaissakin vaaleissa. Nyt Medvedev jää Putinille kiitollisuudenvelkaan. Tämä sopii ehkä Putinille, mutta ei välttämättä Medvedeville, jonka on ennemmin tai myöhemmin noustava Putinin varjosta.
Epäreilut presidentinvaalit rasittavat turhaan myös Venäjän suhteita läntisiin demokratioihin. Jo pelkkä vilpitön pyrkimys kohti vapaita vaaleja parantaisi Venäjän kansainvälistä kuvaa. Vanhaa mahtiasemaansa vakavasti tavoitteleva Venäjä ei näytä kuitenkaan pitävän tällaista tarpeellisena. Venäjällä ei näytä olevan omasta mielestään vieläkään varaa manipuloimattomiin vaaleihin.