Bensaa edelleen liian halpana pitävät uhoajat ponnahtavat esiin takuuvarmasti, kun useimmat kanssaihmiset päivittelevät huoltoasemien mittaritaulujen ennätyshintoja. Miltei poikkeuksetta yhä korkeampia hintoja toivovat ovat kaupunkilaisia. Heidän mukaansa kävellen tai pyörällä pääsee jokaiseen tärkeään paikkaan, kuten heidän työpaikoilleen ja heidän kotiinsa. Ellei johonkin vähemmän tärkeään kohteeseen jaksa kävellä, sinne vie kuulemma bussi.
Erityisesti Helsingin cityvihreät säteilivät onnesta, kun bensan litrahinta kohahti puolentoista euron tuntumaan. Heidän tietonsa mukaan se karsii turhaa kulutusta.
Meille lyhyehköä työmatkaa kulkeville merkitsee aika vähän se, mitä bensa maksaa, kunhan sitä on saatavissa. Ymmärrän silti mietteitä, joilla pitkää työmatkaa ajavat vihreää riemua seurasivat.
Kitkerältä tuntui varmasti niistäkin, jotka kuljettavat lapsiaan harrastuksiin ja hoitoon. Vaihtoehtoehdot ovat vähissä. Toki, onhan niitäkin. Syrjäkylillä asuvat voivat evätä jälkikasvultaan esimerkiksi urheiluharrastukset. Ja jäädä pois työstä lapsia hoitamaan. Varmaan kalliista bensasta riemuitsevat maksavat sitten iloiten lisää veroja. Joidenkin on hoito- ja työttömyystuet katettava.
Näkeehän maantiellä joskus tuhlaavaa liikkumista. Varsinkin miesten kirjoihin pyrkivillä poikasilla on usein kova kiire. Esimerkiksi vaihtamaan kuulumisia paikalliseen baariin toisten kiireisten kanssa. Siinä hötäkässä pitää ohitella renkaat vonkuen hissukoita, jotka höperyyksissään antavat arvoa nopeusrajoituksille.
Kiivaaseen tyyliin kulkevien ajomatkat lyhenevät polttoaineen hinnan noustessa. Tankkiin lirutellaan täytettä sen verran kuin rahavarat sallivat. Jos hinta on korkea, litroja kertyy vähemmän. Mutta kundin kovuutta osoittavasta ajotyylistä ei luovuta. Kehno itsetunto vaatii veronsa.
Joku väittää turhiksi niitäkin ajoja, joilla suunnataan vaikkapa sunnuntailounaalle, pitsan ostoon tai kulttuuritapahtumia seuraamaan.
Noinkohan on.
Jos yhä useammat päättävät jäädä kotiin sen sijaan, että käyttäisivät mainittuja palveluja, monen yrityksen tulos kutistuu. Niin käy myös kaupunkien keskustoissa. Eivät yksinomaan siellä asuvat pidä koskaan alueensa palveluja yllä. Niihin tarvitaan myös taajaman ulkopuolelta tulevaa rahaa.
Palvelut tunnetusti työllistävät. Mutta vain siinä tapauksessa, että ihmiset kykenevät niitä käyttämään. Jos liikkuminen käy ylivoimaisen kalliiksi, moni autoilevien ihmisten suosima liike kuihtuu. Lukuisat yrittäjät pitävät nykyistäkin tulostaan liian vähäisenä. Mikäli tuotto kutistuu, karsitaan palkkakuluja, jos vierasta henkilökuntaa on.
Nuokin asiat päättäjien tulisi ottaa huomioon, kun polttoaineveron tasoa pohtivat. Jos pohtivat. Tähän saakka aiheesta kovan paineen alla annetut lupaukset ovat poikkeuksetta unohtuneet. Kansahan tottuu melko pian polttoaineen entistä korkeampaan hintatasoon.
Päättäjämme ovat suhtautuneet nuivasti myös liikenteen biopolttoaineisiin. Monessa muussa maassa, esimerkiksi Ruotsissa, asiaa tutkitaan ja edistetään vauhdikkaasti. Siihen jopa käytetään verovaroja. Meillä sen sijaan esimerkiksi dieselmoottoreihin soveltuvien kotimaisten biopolttoaineiden käyttö on torjuttu kovaotteisesti verottaen.
Päättäjät rakastavat sellaisia valtion tuloja, jotka kertyvät kuin itsestään. Niitä ovat moottoripolttoaineiden verot. Jos bensan joukkoon lisätään vaikkapa Suomessa tuotettua etanolia, sen kovaa verotusta voitaisiin vastustaa työllisyyssyihin tai puhtaampiin päästöihin vedoten. Tilanne kävisi päättäjille kiusalliseksi. Vasta-argumentteja olisi hankala keksiä.
EU:n asettama pikkupakko näyttää sentään avartavan mieliä suopeammaksi biopolttoaineille.