Yleisradion johtaja Olli-Pekka Heinonenkin epäilee digitaaliselle televisiolle asetettua aikataulua, vaikka hän oli liikenneministerinä keskeinen digitalisoija. Huoleen on aihetta, mutta hätäily aikataulusta on ennenaikaista.
Digitaalinen televisio vietti syntymänsä yksivuotispäivää kolme päivää sitten alakuloisissa tunnelmissa. Ensimmäinen toimintavuosi alalla oli masentava. Kaupoissa ja katsojilla ei ole vuorovaikutteisia digibokseja eikä vastaanottimia, joilla ohjelmaa katselisi - ei ainakaan kohtuuhintaan. Järjestelmästandardeihin liittyvät ongelmat viivästyttivät laitteiden tuloa markkinoille. Standardi on nyt olemassa, mutta sen aiheuttaman viivästyksen ja eräiden muiden syiden takia ei ole digiyleisöjä. Ilman yleisöjä ei taas ole juuri digitaalisia ohjelmiakaan Yleisradiota lukuunottamatta.
Kymmenvuotiset digitaaliset toimiluvat otettiin käyttöön 27.8.2000. Liikenneministerinä oli silloin Olli-Pekka Heinonen. Toimiluvat oli myöntänyt Paavo Lipposen nykyinen hallitus kesällä 1999. Digitelevision toimilupa vaikutti hakuvaiheessa houkuttelevalta viestintästrategiselta sijoitukselta, josta kilpailtiin ankarasti, mutta nyt etenkin luvan saaneet kaupalliset tv-yhtiöt itkevät toiminnan kannattamattomuutta. Kolme luvan saanutta on sittemmin luopunut leikistä. Yksi yhtiö, Wellnet, ei puolestaan lähetä digiohjelmaa toimiluvastaan huolimatta.
Yksi ja toinen on vuoden kokemusten perusteella valmis lyömään hanskat tiskiin ja sanomaan, että analogisesta televisiosta luopumiselle asetettu määräaika vuoden 2006 lopussa on liian tiukka. Jopa Olli-Pekka Heinonenkin epäröi nyt aikataulua. Hän totesi torstaina lehtihaastatteluissa, että "kyllähän tuo aikataulu kunnianhimoinen on, ei siitä mihinkään pääse". Hän lisäsi kuitenkin, että kansa päättää, milloin digitelevisioon siirrytään.
Heinosen digiaikatauluun kohdistama epäily on huomionarvoinen ensinnäkin siksi, että hän sitoutui liikenneministerinä vahvasti siirtymäaikatauluun, ja toiseksi siksi, että hän on nyt töissä Ylessä, joka on koko digihankkeen kantava voima. Siirtymäaikataulusta sovittiin Heinosen edeltäjän Heikki Lehmuston johdolla.
Heinosen, kaupallisten yhtiöiden ja monien epäilevien tuomaiden pessimismistä huolimatta kannattaisi nyt pitää pää kylmänä ainakin jonkin aikaa. Vuoden 2006 loppuun on aikaa yli neljä vuotta. Digitelevisiota koskevat näkymät saattavat muuttua nopeastikin, kun katseluun tarvittavia kohtuuhintaisia bokseja ja tv-vastaanottimia alkaa virrata markkinoille. Tilanne voi olla jo vuoden kuluttua toinen ja näkymät paljon nykyistä valoisammat.
Heinonenkaan ei tarkkaan ottaen sano, että siirtymäaikataulusta pitäisi tinkiä. Hänkin luottaa siihen, että markkinatilanne muuttuu laitteiden halventuessa. Arvio on järkevä. Kuluttajat eivät ole joutuneet tai päässeet testaamaan vielä, mitä mieltä he ovat digitelevision mukana tulevista uusista mahdollisuuksista, nykyistä paljon laajemmasta ohjelmistotarjonnasta, ohjelmiin liittyvistä hienouksista ja vuorovaikutteisuudesta.
Sen lisäksi kannattaa muistaa, että digilupa on rajallisilla viestintämarkkinoilla yhä haluttua tavaraa. Digitelevision kolmea ohjelmistolupaa haki elokuun 16. päivän määräaikaan mennessä peräti 12 yhtiötä, viisi ulkomailta. Jotain merkitsee sekin, että huonosta ensimmäisestä toimintavuodesta ja epävarmoista jatkonäkymistä huolimatta alan suuret toimijat haluavat pitää kiinni kalliiksi käyvästä toimiluvastaan.