Puoli vuosisataa neuvostomiehitystä oli virolaisille niin ankara jakso, että sen haavat eivät ole vieläkään parantuneet. Nyt Virossa kamppaillaan siitä, mitä pitäisi tehdä Tallinnan keskustassa olevalle, pronssisoturiksi kutsuttavalle muistomerkille.
Pronssihahmo pystytettiin neuvostovallan alkuvuosina neuvostosotilaan kunniaksi. Monet venäläiset käyvät yhä laskemassa paikalla kukkia esimerkiksi 9. toukokuuta, jolloin neuvostokaudella juhlittiin toisen maailmansodan voiton päivää. Äsken tilanne patsaalla kuumeni niin, että paikalle tarvittiin jo virkavallan apua estämään virolaisten ja venäläisten käsirysy.
Patsaasta on nyt äitynyt poliittinen kiista, jossa on vaadittu sekä patsaan pikaista siirtämistä että sen jättämistä sijoilleen. Esimerkiksi pääministeri Andrus Ansip kannattaa patsaan siirtämistä keskustasta. Osa virolaisista taas katsoo patsasta vähemmän periaatteellisesti ja muistuttaa, että patsaalla käyvät lähinnä iäkkäät venäläiset muistelemassa esivanhempiaan. Patsaan puolustajat muistuttavat myös, että patsas kuvaa surevaa sotilasta eikä uhmakasta miehittäjää.
Suomesta katsottuna riita tuntuu toisarvoiselta, mutta jos Suomea olisi kohdannut Viron kohtalo, vastaavia kiistoja koettaisiin varmaan täälläkin. Silti voisi olla viisasta jättää patsas rauhaan. Patsas ei ole niin suuri asia, että siitä kannattaisi paisuttaa arvovaltakiistaa, josta Venäjä voi helposti lyödä rumpua propagandassaan.
Aika parantaa miehityskauden haavat. Myöhemmin patsasta voidaan katsella todisteena kaukaisesta ja surullisesta aikakaudesta. Kipeä historia ei poistu poistamalla kipeä muistomerkki, joka on samalla terve muistutus, ettei menneisyyteen ole paluuta.