”Ihminen, joka on syömällä ja herkkuja mässäämällä lihottanut itsensä, ottakoon itseään niskasta kiinni ja laihduttakoon yksin tai ryhmässä. Miksi verovaroilla näitä ylensyöneitä pitäisi hoitaa? Herkut pois, normaali kotiruoka ja tunti reipasta kävelyä, niin kyllä läskit lähtevät. Se on vain itsestä kiinni.”
Näin kommentoi Kaleva.fi:n kävijä tiistaina uutista, jonka mukaan lihavuusleikkausten määrä on romahtanut Oulun yliopistollisessa sairaalassa.
Osa nettikommentoijista ampuu yli tahallaan. Jotkut ärsyttävät netissä huvikseen vain siksi, että heidän oma elämänsä on tylsää. Silti kommenttien kirjo paljastaa mielenkiintoisia asioita nykyihmisten arvoista.
Kommentteja säännöllisesti lukemalla olen oppinut, että tietämättömyys tuottaa tylyimmät mielipiteet. On helppo kritisoida asioita, jotka eivät kosketa itseä millään tavalla. Tietynlainen itsekkyys ja umpimielisyys näyttävät olevan perisyntejämme.
Lisäksi arvot näyttävät jopa koventuneen aikana, jolloin yhteiskunta rypee talouskriisissä. Kaikkea, myös ihmisarvoa, mitataan rahassa.
Enää ei riitä, että olet tuottava työntekijä. Sinun pitää olla tuottava myös vapaa-ajallasi. Sairaidenkin pitää sairastaa kustannustehokkaasti. Heikkous ja avun tarve ovat synneistä pahimmat.
Jos et pysy oravanpyörässä mukana, katso peiliin. Kaikkihan on itsestä kiinni.
”Tupakoitsijoiden ja alkoholinkäyttäjien syöpähoidot ja leikkaukset myös potilaan itsensä maksettaviksi ja yksityisellä puolella tietenkin. Ovat itse ja omilla elämäntavoillaan tautinsa hankkineet, joten maksakoot myös. Mille se kuulostaisi? Kysehän on samasta asiasta.”
Tämän toisen nettikommentin takaa kuuluu asiantuntijan ääni. Lihavuus mielletään usein enemmän itse aiheutetuksi ongelmaksi kuin se oikeasti onkaan. Joillakin on niin hieno perimä ja aineenvaihdunta, että he voivat syödä mitä vain lihomatta, mutta tämä ominaisuus ei tee heistä yhtään parempia ihmisiä.
Lukuisat muutkin terveysongelmat ovat yhtä lailla itse aiheutettuja kuin lihavuus.
Mainittakoon esimerkkeinä vaikka tupakoitsijoiden keuhkosyövät, alkoholistien maksakirroosit, jääkiekkoilijoiden aivovammat, laskettelijoiden luunmurtumat ja uraputkivanhempien päiväkotilasten korvatulehduskierteet.
Pitäisikö nämäkin vaivat maksattaa potilailla itsellään yksityisessä terveydenhuollossa? Julkiseen terveydenhuoltoon ei jäisi siinä tapauksessa paljonkaan hoidettavaa. Mikä säästö!
”Olisin nyt turpeen alla 50-vuotiaana ilman tuota leikkausta. Liikunta ei pääsääntöisesti laihduta, vaikka muuten hyväksi onkin, enkä vammojeni takia juuri sitä harrastaa voi. Laihdutin ensin 30 kiloa dieetillä ja loput leikkauksen avulla. Leikkaus muutti aineenvaihdunnan niin, että diabetes lähti. Pitäisikin puhua ensisijassa diabetesleikkauksesta eikä laihdutusleikkauksesta.”
Kolmas kommentoija tietää, mistä puhuu. Hän niin kuin moni muukin lihavuusleikattu parani leikkauksen avulla kakkostyypin diabeteksesta. Kyse ei ole mistään kauneuskirurgiasta kuten monet tuntuvat ajattelevan, vaan sairauksia parantavasta hoidosta.
Kun verenpaineet laskevat, diabeteslääkkeiden tarve poistuu, uniapnea paranee ja masennus väistyy, elinikäkin pitenee.
Kumpi loppujen lopuksi säästääkään enemmän, leikkaaminen vai leikkaamatta jättäminen?
Olennaisin asia jää nettikommentaattoreilta kuitenkin huomaamatta.
Lihavuusleikkaus ei ole mielipidekysymys. Potilaan kuuluu päästä toimenpiteeseen, jos lääketieteelliset kriteerit täyttyvät.
Se, ettei lääkäri päästä kriteerit täyttävää potilasta tähän vaikuttavaan hoitoon, on yhtä epäeettistä kuin se, ettei lääkäri päästäisi häntä vaikkapa tekonivelleikkaukseen.