EU:n huippukokous kehräsi Brysselissä kokoon komean tavoitelistan Euroopan talouden vahvistamisesta. Juhlavien päämäärien asettamisen unioni osaa. Huutava pula on käytännön toimista.
Brysselin ylimääräisen EU-huippukokouksen suuri teema oli talous, ja aivan syystä. EU:n talouskasvu laahaa jäljessä sekä Yhdysvaltoja että useimpia Aasian valtioita. Pitkällä tähtäimelläkään ei näytä paremmalta. Vanha maanosa näyttää jähmettyneen paikoilleen globalisaation haasteen edessä samaan aikaan kun sen väestö vanhenee. Nykyisenkaltaisen hyvinvoinnin säilyminen on aidosti vaarassa.
Siksi EU:ssa olisi polttava tarve päätöksille, joilla uhkaava kehityskulku käännetään. Brysselin ylimääräinen huippukokous ei tässä suhteessa kuitenkaan antanut lupauksia paremmasta. Unionin johtajat asettivat toki tavoitteeksi, että Eurooppaan luodaan kaksi miljoonaa uutta työpaikkaa vuosittain. Kun juuri mitään sitovia päätöksiä ei jäänyt käteen siitä, miten tavoitteisiin voidaan päästä, koko huippukokous olisi yhtä hyvin voitu jättää pitämättä.
Nyt saatiin vain uusia komealta kalskahtavia teesejä, joita vastaan kenelläkään ei voi olla mitään. Samanlainen juhlava päämäärä julistettiin esimerkiksi Lissabonin kokouksessa vuonna 2000, kun EU:sta sovittiin luotavan kymmenessä vuodessa maailman kilpailukykyisin talousalue. Puuttumaan ovat vain jääneet välttämättömät päätökset siitä, joilla tavoitteeseen ylletään.
Parasta Brysselin kokouksessa oli, että ennakkopeloista huolimatta jäsenvaltioiden rajuja yhteenottoja ei nähty. Sellaista odotettiin niin sanotusta taloudellisesta patriotismista, eli siitä, kuinka pitkälle jäsenmaat voivat suojella ulkomaisilta ostajilta taloutensa perustoimintoja, erityisesti energiantuotantoa. Nyt kokous hyväksyi lavean näkemyksen myös energiamarkkinoiden avaamisesta kilpailulle. Kannattaa tosin muistaa, että energiamarkkinoiden vapauttamisesta sovittiin EU:ssa kertaalleen jo vuonna 2002.
Nähtäväksi jää, mikä nyt tehdyn päätöksen käytännön merkitys on. Ennusmerkit eivät ole hyvät. Espanjassa on hyväksytty asetus, jolla suojellaan kansallista energiayhtiötä. Ranskassa suunnitellaan tärkeimpien taloussektorien suojaamista ulkomaisilta ostajilta. Tavoitteessa yhteisestä energiapolitiikasta on toki itua, kun unioni esimerkiksi neuvottelee energiakysymyksistä Venäjän kanssa.
Pääperiaatteeksi jää edelleenkin se, että energiapolitiikka kuuluu jäsenmaiden omaan toimivaltaan. Esimerkiksi ydinvoiman lisärakentaminen on vastaisuudessakin jäsenmaiden oma asia. Suomen kannalta näin on hyvä.
Eilen päättyneessä huippukokouksessa paljastui jälleen sekin EU:n päätöksentekoa rampauttava piirre, että osalle unionimaiden johtajista tärkeintä on se, miltä asiat näyttävät kotimaan kansalaisten silmissä. Teatraalisimmasta elkeestä vastasi Ranskan presidentti Jacques Chirac. Hän marssi torstaina ulos kokoussalista, kun eurooppalaisen teollisuusliiton ranskalainen johtaja ryhtyi pitämään puheenvuoroaan ranskan sijasta englanniksi.
Kovin lupaavia näköaloja ei eurooppalaiselle yhteistyölle talouden kohentamiseksi voi luvata, kun osalle johtajista oman aseman ja oman valtion arvovallan varjelu on jatkuvasti päällimmäinen huoli.
Pääministeri Matti Vanhanen pyrki urhoollisesti vakuuttamaan, että Brysselin kokous oli menestys. Puheenjohtajamaa Itävallalle arvio on varmaankin mieleen, mutta muuten se oli liioittelua.