
SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen vaatii kaivosalan koulutuksen vahvistamista Oulussa. Oulun yliopistoon pitäisi hänen mukaansa perustaa uusia professuureja ja jopa oma tiedekunta kaivosalan korkeakoulutusta varten.
Talvivaaran ongelmista on hänen mukaansa otettava oppia ja lisättävä kaivosalalla tarvittavaa tietämystä.
”Oulu on luonteva paikka kehittää osaamista, koska koulutettava työvoima ja kaivokset sijaitsevat pääosin Pohjois-Suomen alueella”, Tuppurainen arvioi.
Kaivosalan koulutuksen vahvistaminen on myös maakuntaliiton pitkäaikainen tavoite. Oulussa toimivaa Oulu Mining Schoolia rahoitetaan opetusministeriön ja EU:n hankerahoin.
Tuppurainen muistuttaa, että satsaus Oulun kaivoskoulutukseen on kirjattu maan hallituksen teettämän Pohjois- ja Itä-Suomi -työryhmän toimenpide-ehdotuksiin.
Patistaa Kiurua
Kyseeseen tulisivat Tuppuraisen mukaan kaivossuunnitteluun, kaivosten ympäristöasioiden hallintaan ja kaivosympäristön yhdyskuntasuunnitteluun, talouteen ja rahoitukseen liittyvät professuurit.
”Näiden kolmen professuurin ympärille olisi luontevaa koota kokonaisuus, josta tulisi oma kaivosalan tiedekuntansa”, Tuppurainen visioi.
Tuppurainen patistaa opetusministeri Krista Kiurua (sd.) nopeisiin avauksiin asiassa. Hanke edellyttäisi mittavaa lisärahoitusta Oulun yliopistolle.
Valtio ei Tuppuraisen mukaan voi jäädä seuraamaan sivusta Talvivaaran ongelmien kärjistymistä. Tuppuraisen mukaan on parasta tukea hallittua prosessia, jossa yrityksellä on vielä mahdollisuus nousta jaloilleen.
Valtion piikki ei silti voi Tuppuraisen mukaan olla loputtomiin auki, vaan rinnalle tarvitaan myös yksityistä rahoitusta.