
SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen esittää lisämäärärahaa poliisille Helsingin juutalaisen seurakunnan turvallisuuden parantamiseksi.
Suomen juutalaisten huoli omasta turvallisuudesta on kasvanut yhteisön sisällä kuluvalla vuosikymmenellä. Tämän vuoksi Helsingin juutalaisen seurakunnan on täytynyt varautua turvallisuusmenoihin keräämällä jopa omilta jäseniltään varoja vartijoiden palkkoihin ja muihin turvallisuusmenoihin, Tuppurainen kertoo.
Ihmisten turvallisuudesta huolehtiminen on valtion perustehtävä.
Tuppurainen on jättänyt lisätalousarvioaloitteen, jossa esitetään lisämäärärahaa poliisille Helsingin juutalaisen seurakunnan turvallisuuden parantamiseksi. Lisämäärärahan osoittamisella nimenomaisesti juutalaisvastaisen rikollisuuden torjumiseen on erityistä merkitystä Tuppuraisen mukaan.