Mikrofoni ja baarijakkara tököttävät Tervasoihtu-aittaravintolan yläkerran nurkassa. Markku Korhonen tekee sound checkiä. Pian pöydät alkavat täyttyä, osa jää portaille istumaan. Nyt ei ole alkamassa karaokeshow, vaan tarinatuokio.
Sana on vapaa, jokaisella on lupa käydä kertomassa oma tarinansa, mikä vain. Cuenta Cuentos -tarinankerrontapiirissä ei olla tiukkapipoja, jos kerrottavaa ei tule mieleen, on lupa jurnuttaa tuppisuunakin.
Espanjalaisen kerrontaperinteen alkuperäiseen ideaan kuuluu fiktio, mutta sen suomalaissovellutuksessa on lupa kertoa myös tositarinoita, vaikka vähän liioitellen.
Helppo tulla mukaan
Ouluun tarinaillat toi toimittaja Markku Korhonen, 27, Jyväskylästä muuttaessaan. Uuden kotikaupungin kulttuuritarjonta ei hänestä ollut riittävä, eikä television formaattiviihdemössökään innostanut.
"Elämme spektaakkeleiden aikakautta, tarinankerronta toimii vastapainona sille. Ruohonjuuritason hommaan on helppo tulla mukaan. Ei tarinoiden taiteellisia tarvitse olla."
Korhonen kertoo yrittäneensä houkutella paikalle myös näyttelijöitä ja kirjailijoita, mutta kiinnostusta ei ole löytynyt. Hän on myös hieman harmissaan siitä, että yliopistolta on tullut kommentteja, joissa on kehuttu ideaa ja samalla todettu, että se ei tule toimimaan.
Markku Korhonen ei kuitenkaan lannistunut, ja iltoihin alkanut kerääntyä tuttuja naamoja, pääasiassa opiskelijoita. Mukaan kaivattaisiin myös vanhempia ihmisiä.
"Ylivoimaisesti suosituimpia ovat olleet tarinat hauskoista sattumuksista ja ulkomaanmatkoista", hän kertoo.
Jokainen ilta on yllättävä, sillä toisen aloittama tarina saattaa saada yllättävää jatkoa seuraavassa. Tarinoiden ei välttämättä tarvitse olla omia, ne voivat olla kansanperinnettä tai muuta legendaa, mutta toivottavaa on, että esimerkiksi kirjoista ei luettaisi suoraan. Joskus valitaan valmis teema, kuten kummitusjutut.
Tarve kertoa yllätti
Noora Friman, 24, on ollut mukana tarinapiirissä alusta lähtien. Hän luonnehtii kuulemaansa huumoripainotteiseksi. Uskallusta mikrofonin ääreen häneltä ei ole toistaiseksi löytynyt.
Vieressä piippua tuprutteleva Arttu Matilainenkin, 19, on lähtenyt vain kuuntelemaan kavereidensa kanssa.
"Pitäisi kai olla sopivassa mielentilassa, että menisi muiden eteen tarinoimaan", hän arvelee.
Anita Kiviranta, 21, marssii reippaasti yleisön eteen. Hän kertoo jutun lapsuudestaan, kesämökiltä.
Hän meni serkkunsa kanssa mäen päällä olevaan autoon leikkimään. Serkukset saivat yllättäen hurjaa kyytiä auton lähdettyä vierimään alas kohti lähintä vettä. Onnellisen pelastumisen kunniaksi tarjottiin jäätelöä.
Illan mittaan Kiviranta päättää kertoa vielä surkuhupaisasta kuoromatkastaan Eurooppaan. Historiaa opiskeleva Kiviranta on käynyt tarinatapaamisissa pari kertaa aiemminkin, ja tarve kertoa yllätti hänet.
"Tulin ensimmäiselle kerralle kuuntelemaan, mutta sitten innostuin. En ole aiemmin julkisesti kertonut juttuja, kaveriporukassa kylläkin. Ensin vähän kuumottaa poskia, mutta se menee ohi", Kiviranta kommentoi kokemuksiaan.
Kivirannan mukaan parasta on tunne itsensä voittamisesta. Aikaisempaa esiintymiskokemusta hänellä on kuorosta ja teatterin lavalta.
Illan loppua kohti tarinat mehevöityvät, ja esiin astuvat ujoilta vaikuttaneet osallistujatkin. Yksi kertoo, kuinka välttää armeija ja saada hullun paperit.
Eräässä tarinassa tehdään jäynää hermoheikolle työkaverille. Muuan mies puolestaan kertoo, kuinka metsästysretki päättyi auton ja lopulta sen hinaajan vetämiseen suosta.
Kaksituntinen turinatuokio vierähtää nopeasti. Hirsisen aitan suojissa tulee tunne, että on nauttinut viihteestä aidoimmillaan.
Tarinankertojienklubi 10. heinäkuuta klo 16 Tervasoihtu-ravintolassa, aitta 24.