Suomen paras tarinaniskijä on helppo jututettava. Haaparantalainen Aune Aho istuu rauhallisesti puutarhatuolissa ja pudottelee sanoja suustaan napakan harkitsevasti.
Viime viikonvaihteessa Aune Aho kävi Elämäntarinafestivaalien tarinankerronnan SM-kilpailuissa Kärsämäellä hakemassa mestaruuden kotiin jo kolmannen kerran. Vuosina 2002 ja 2003 hän kisasi voittoon, vuonna 2004 sai pronssia.
Voittoisa tarina kertoi sota-ajan tapahtumista kolmevuotiaan veljen näkökulmasta.
"Tällä kertaa en uskonut voittoon etukäteen. Kolmas voitto sai minut jo luottamaan omiin kertojan kykyihini", Aho pohtii tiukkaa kisaa jälkeen päin.
"Enää en osallistu, nyt on nuorempien vuoro", hän lisää.
Aune Ahon kertomassa tarinassa oli mukana iloa ja surua sopivassa määrin. Dramaattisimmat kohdat saivat festivaalien kuulijat pyyhkimään kyyneleitä silmänurkista.
"Kun kuuntelija liikuttuu tai nauraa, kertoja on onnistunut saamaan yleisön mukaansa", Aho kuvailee tarinaniskennän salaisuutta.
Kärsämäellä syntynyt, mutta Oulussa, Smålannissa ja Haaparannalla asunut Aune Aho ei ole aina ollut juhlien keskipiste tai kaveriporukan pelle. Hän kuvailee itseään hiljaiseksi tarkkailijaksi.
"Jotkut ovat sanoneet jopa tuppisuuksi. Isossa joukossa olen mieluummin hiljaa ja tarkkailen."
Nyt 66-vuotias Aune Aho on aina väsännyt tarinoita. Niitä on kertynyt varastoon jo 57 kappaletta. Mukana on jännitystä, kauhua, iloa ja surua, totta ja fiktiota.
Eläkkeelle jäätyään Aho kävi kaksi kirjoittamisen kurssia, ja huomasi osaavansa kirjoittamisen lisäksi myös kertoa tarinoita.
"Kerrotun tarinan pitää olla kirjoitettua lyhyempi. Kuulija ei jaksa kiinnostua pitkään, siksi tekstiä pitää tiivistää. Kerronnassa pitää käyttää eleitä ja ilmeitä. Tarinan pitää herättää kuulijoissa tunteita", hän erittelee hyvän kerronnan elementtejä.
Voisiko juttua pukata vaikka telineessä olevasta sinisestä polkupyörästä?
"Tottakai, kyllä lähtee. Tuohonkin pyörään voi liittyä monenlaisia tarinoita sen omistajasta tai historiasta", Aho heittää vastauksensa nopeasti.
Aune Ahon tarina lähtee liikkeelle nopeasti. Sen laukaisee vaikka ohi kulkevan ihmisen vaatetus. "Filminauha alkaa heti pyöriä päässä, kun näen jotakin vanhaa. Tarkastelen ihmisiä ja ympäristöä. Varsinkin vanha muoti, vaatteet tai kengät, saa mielikuvituksen liikkeelle."
Aune Aho kertookin katsovansa paljon vanhoja, suomalaisia elokuvia. Niissä riittää aineksia poimittavaksi. Hän myös lukee paljon.
Tarinaniskentää hän ei enää harjoittele, ikä on tuonut varmuutta mukanaan.
Vaikka Aho puhuu sujuvasti ruotsia, hän ei kerro tarinoita kuin suomeksi.
"En saa ruotsinkieliseen tarinaan samaa dramatiikkaa kuin suomenkieliseen", hän arvioi.