SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen ei ole mies, joka ehdoin tahdoin haluaisi aiheuttaa hämmennystä. Niinpä hän teki perjantaina juuri sen, mitä häneltä osattiin odottaa: Ihalainen, 61, kertoi järjestönsä valtuuston kokouksessa luopuvansa tehtävästään ensi toukokuussa.
Perjantaina ei vielä kuultu Ihalaisen testamenttia siitä lähes neljännesvuosisadan jaksosta, jonka hän on ollut tärkeimmän, tällä hetkellä yli miljoonan jäsenen johtotehtävissä. Hän teki lähtöilmoituksensa vähäeleisesti pitkän puheensa lopussa, mutta keskittyi muuten puhumaan ennen kaikkea ajankohtaisista ja edessä olevista työmarkkinakysymyksistä: työllisyystilanteesta, työttömyysturvasta ja neuvottelujärjestelmän tulevaisuudesta.
Ihalainen nousi SAK:n puheenjohtajaksi 1990, mutta keskusjärjestön töihin hän tuli jo syksyllä 1970. Vain vähän aikaisemmin oli tehty ensimmäinen tulopoliittinen kokonaisratkaisu eli tupo, joka sai nimekseen Liinamaa I.
Tuon jälkeen Suomen työmarkkinoilla on nähty monia kuohuntoja kuten Metalliliiton koko maata horjuttava lakko 1971. Kohta Ihalaisen puheenjohtajakauden alettua horjutettiin SAK:laisten järjestöjen johdolla hallitusta. Maltillinen keskusjärjestöjohtaja eli tuolloin työuransa tuskaisinta vaihetta, mutta selviytyi. Vuosien aikana hän on saavuttanut sekä omien joukkojensa että pöydän toisella puolella istuvan työnantajaleirin poikkeuksellisen korkean arvostuksen.
Ihalaisen kohtaloksi tuli kuitenkin nähdä myös perinteisten tupojen kuolema. Työnantajien edunvalvontajärjestö EK on päättänyt kuopata ne yksipuolisella päätöksellä, eivätkä edes viime neuvottelukierroksella käsistä karanneet palkankorotukset ole säikäyttäneet Etelärantaa. Tämän on joutunut nielemään myös SAK. Perinteisen tupon tekeminen ei ole mahdollista, totesi Ihalainen perjantaina.
Kun tupot ovat siirtyneet menneisyyteen, ravisteluun joutuu myös koko SAK:n rooli. Kuka Ihalaisen seuraajaksi ensi keväänä valitaankaan, hänestä tuskin tulee Ihalaiseen verrattavaa suomalaisen yhteisymmärryksen tukipylvästä.
Ei Ihalainen tosin kokonaan heitä multia laajan sopimisen päälle. Kiljavan puheessaan hän nosti esiin uudenlaisen, rakenteeltaan joustavan, pitkän ja työllisyyttä tukevan työmarkkinaratkaisun rakentamisen ensi vuoden syksyksi. Jonkinlaisia tupon aineksia siis. Mutta kun sellaiseen Eteläranta ei enää suostu arvovaltasyistä lähtemään, kokenut keskusjärjestöjohtaja jätti tuon sanan valtioviisaasti sanomatta.