Kolmikantainen tulopolitiikka on tulevana syksynä temppelinharjalla. Hallitus on kasannut kovia odotuksia työmarkkinapöytään.
Hallituksen viesti on, että talouskasvu tyrehtyy eikä uusia työpaikkoja synny, jos seuraavasta palkkaratkaisusta ei tule maltillista ja pitkäaikaista.
Työllisten määrä on vähentynyt toukokuun tilaston mukaan vuodessa jopa 45 000 hengellä. Hallituksen kunnianhimoinen tavoite 100 000 uudesta työpaikasta karkaa täysin käsistä.
Palkkaverojen kevennykset on tarkoitus pantata porkkanoiksi tuloneuvotteluihin. Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki on väläytellyt budjetista myös elvytysrahaa investointeihin.
Kalliomäki on lupaillut, että hallitus saa puolentoista viikon päästä pidettävässä budjettiriihessä sentään keskustella veroista, mutta verojen kevennyspäätöksiä ministerit eivät saa tehdä.
Rahakirstun vartija ojensikin tuoreessa Suomen Kuvalehdessä kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarista. Hän rohkeni vaatia, että valtaosa veropäätöksistä pitäisi tehdä jo riihessä eikä vasta loppuvuonna.
Valtiovarainministereillä on viime vuosina ollut perinteisesti hyvä ote pääministereihin. Tästä on jälleen kerran hyvänä esimerkkinä se, että Kalliomäki on jo puhunut pääministeri Matti Vanhasen verolinjansa taakse.
Eduskunnan budjettivalta nakertuu, kun veroratkaisuja siirretään tupopöytään. Verotuksen kehittäminen ei kuulu korporatiivisille työmarkkinajärjestöille.
Tulevan Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Leif Fagernäs on varoittanut palkkojen ja verojen kytkemisestä. Palkansaajajärjestöistä Akava on samoilla linjoilla. Sekä työnantajat että akateemisesti koulutetut ovat kyllästyneet kireään tuloverotukseen ja toivoisivat hallitukselta ennen työmarkkinakierrosta selkeää linjausta, miten verotuksen keventämistä jatketaan.
SAK ja STTK kannattavat veroporkkanan kytkemistä tuloneuvotteluihin. Palkansaajien ostovoiman parantamista tavoittelevat järjestöt haluavat tehdä palkka- ja veroratkaisut kokonaispakettina. Järjestöt hamuavat päätettäväkseen myös sairausvakuutusmaksujen rahoituksen uudistamisen.
Tuloneuvottelujen aloittamisella on kiire, jos palkoista ja ensi vuoden tuloveroista halutaan sopia samanaikaisesti. STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää on muistuttanut, että takarajana on silloin oltava marraskuun loppu.
Ay-kentässä on myös toisenlaisia paineita. STTK:lainen Toimihenkilöliitto Erto on ehdottanut, että tuloratkaisusta sopiminen jätettäisiin selkeästi ensi vuoden alkuun. Voimassaoleva sopimus päättyy vasta helmikuussa.
Työnantajien puheet ovat selkeästi koventuneet reilun vuoden sisällä. Työnantajajärjestöjen fuusioituminen uudeksi Elinkeinoelämän keskusliitoksi on tähän osittain vaikuttanut.
Uusi työnantajalinnake haluaa näyttää voimansa. Tästä ovat esimerkkinä esitykset työaikojen pidentämisestä ja sunnuntaikorvauksen leikkaamisesta. Etelärannan avaukset eivät ole kotoisin nykyisestä maailmasta.
Kritiikkiä on sadellut myös keskitettyä sopimismallia kohtaan. Samalla pyyhkeitä on saanut myös liittokohtainen sopiminen. Solidaarinen palkkalinja joutaa työnantajaleirin mukaan romukoppaan.
Metalli- ja kunta-alan ammattiliitot ovat vahvasti epäilleet Kalliomäen toivoman kolmivuotisen tuloratkaisun mahdollisuuksia. Vientiteollisuutta ei pysty ennakoimaan kahta vuotta eteenpäin.
On varmasti hiukan utopistista uskoa, että palkoista pystyttäisiin sopimaan kolmeksi vuodeksi.
Onko hallitus valmis lupaamaan tuloverojen keventämiselle myös kolmen vuoden ohjelmaa? Missä pöydässä siitä päätettäisiin?