Valtakunnansovittelija Juhani Salonius lyö tilastofaktat neuvottelupöytään Helsingin Bulevardilla sijaitsevassa toimistossaan: "Työrauhatilastojen mukaan työtaisteluja on enemmän liittosopimusten kuin tulopoliittisten sopimusten aikana. Se on historiallinen fakta, jonka avulla voi peilata tulevaisuuteen."
Keskitetty tuloratkaisukaan ei Saloniuksen mukaan takaa täydellistä työrauhaa työmarkkinoille. Sovittelijan toimiston ikkunoista tuikkivat valot kuitenkin harvemmin yön pimeinä tunteina tulosopimusten voimassa ollessa.
Salonius pyrkii visusti olemaan puolueeton. "Sen takia en ota kantaa, onko tupo parempi kuin liittosopimukset. Valtiolla on kuitenkin kova tarve tuporatkaisuun."
Suomessa konsensushenkinen tulopoliittinen sopiminen on Saloniuksen mielestä pisimmälle vietyä kuin muualla Euroopassa. "Laajasti koordinoitua sopimustoimintaa on Tanskassa, Norjassa, Hollannissa ja Irlannissa. Ruotsissa ei ole vuoden 1990 jälkeen tehty keskitettyjä ratkaisuja."
Sykkyrässä ja solmussa?
"Valtiovalta on talouspolitiikan osalta ollut meillä hyvin aktiivinen työmarkkinaprosessissa. Se on mielenkiintoinen kuvio, jota maailmalla sekä ihmetellään että kadehditaan. Jotkut pitävät kolmikantaamme malliesimerkkinä konsensuksesta ja toiset tykkäävät, että asiat ovat todellakin sykkyrässä ja solmussa työmarkkinajärjestöjen ja valtion välillä", Salonius kertoo.
Saloniuksen mukaan tupon avulla on saatu hyviä tuloksia aikaan. Hän viittaa tilastoihin, miten reaaliansiot ovat kehittyneet ja inflaatio on pysynyt matalana.
Salonius kaivaa esille työmarkkinajohtajien allekirjoittaman kannanoton vuodelta 1997, jolloin Suomi liittyi Euroopan talous- ja rahaliittoon Emuun. Hän arvelee, että monet ovat unohtaneet, mihin osapuolet ovat sitoutuneet.
"Yleisluonteisessa pöytäkirjassa todettiin palkkapolitiikan ja neuvottelumekanismin pääpiirteet. Samalla ilmoitettiin yleiset talouspoliittiset tavoitteet. Sitä taustaa vasten viime aikainen keskustelu tuntuu aika tiukkasävyiseltä. Siitä ei ole kuin muutama vuosi kun asioista ajateltiin konsensushenkisemmin."
Salonius kummeksuu, etteikö tupomalli toisikaan aiempien tupojen johdantoon ja Emu-paperiin kirjattuja positiivisia asioita.
Tupolle on vielä aikaa
Salonius pohdiskelee, että tupohomma voi lähteä vielä liikkeelle. "Jos ei lähde, niin samat taloudelliset faktat ovat taustalla olemassa. Työllisyyden parantaminen, inflaation kurissa pitäminen ja reaaliansioiden nostaminen ovat tavoitteina myös liittokierroksella."
Saloniuksen mukaan tuloneuvotteluissa on tyypillistä, että siihen käytetään kaikki mahdollinen aika ja sovittuja takarajoja valitettavasti rikotaan.
Valtiovalta on toivonut tuloratkaisua marraskuun 26. mennessä, jolloin verolait on annettava eduskunnalle. "Näyttää siltä, että puolitoista kuukautta on liian varhainen vaihe keskusjärjestöille aloittaa neuvotteluja."
Nykyinen sopimus on voimassa vuoden 2005 helmikuun puoleen väliin.
Julkisuus sitoo neuvottelijoita
Salonius kertoo, että käsitettä "tupoteatteri" on viljelty 1970-luvulta lähtien. "Tuponeuvottelujen ympärillä pyörii valtaisa julkisuus. Samat asiat ovat esillä ja mikään ei näytä etenevän. Kansalaiset saattavat kokea, etteikö asian voisi hoitaa hiukan yksinkertaisemmin ja vähemmällä julkisuudella."
Saloniuksen mukaan järjestöjen välillä tehtiin aiemmin enemmän hiljaista rakennustyötä. "1960- ja 1970-luvuilla asioilla ei tultu niin nopeasti julkisuuteen. Jos asiat epäonnistuivat, niin sitten syyteltiin julkisuudessa runsaasti toisiaan."
"Julkisuuteen julistetut kannanotot sitovat toisella tavalla lausunnon antajaa verrattuna varovaiseen pohdiskeluun pienemmässä piirissä julkisuudessa piilossa."
Paikalliseen sopimiseen
Kansainvälinen kehitys heijastuu Saloniuksen mukaan työmarkkinapolitiikkaan.
Salonius pohtii, että paikallisen sopimisen suuntaan mennään Suomessakin. "Järjestöillä on oma intressinsä siinä prosessissa. En usko, että järjestöt päästäisivät palkoista sopimisen kokonaan käsistään. Yksi variaatio on pitkäaikaiset sopimukset kuten Ruotsissa.
Salonius kertoo, että Ruotsissa ja Tanskassa käytetään laajemmin yrityskohtaista sopimista valtakunnallisten järjestöjen määrittelemien yleissopimusten ja periaatteiden mukaisesti.
"Sopimuksista on jätetty palkankorotukset avoimeksi. On kirjattu yhteinen näkemys siitä, että neljän vuoden aikana paikallinen neuvottelumekanismi tuottaa tietyn verran palkankorotusta. Jos näin ei suju, niin sopimus voidaan irtisanoa. Järjestöillä on siinä paimentava rooli.
Lakkoihin puuttuminen
Tanskassa ja Norjassa yhteiskunta puuttuu Saloniuksen mukaan herkemmin työtaisteluihin, joilla on vaikutusta yhteiskunnan keskeisiin toimintoihin.
"Vuonna 2000 oli aika vilkasta keskustelua Suomessa lakko-oikeuden rajaamisesta. Aika ajoin on ollut mietittävänä, jos lakolla on vaikutusta yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin tai potilasturvallisuuteen."
Lakot eivät ole Suomessa Saloniuksen mukaan mitenkään erityisen laaja ongelma. Hän kertoo, että Keski-Euroopassa yksittäisiä työtaisteluja syntyy yllättäen ja lakot saattavat olla talokohtaisia. "Meillä toimii hyvin kahden viikon ennakkoilmoitukset työtaistelujen osalta."
Saloniuksen mielestä lakko-oikeuden rajaaminen ei ole mikään yksinkertainen asia. "On mietittävä, miten ratkaisu pannaan täytäntöön. Mitä sitten tapahtuu, kun tehdään poliittinen päätös lakon lopettamisesta ja se ei päätykään. Tarvitaanko sakkomekanismia asianosaisia ihmisiä kohtaan."
Hän ei halua ottaa kantaa lakko-oikeuden rajaamiseen. "Se on valtiovallan ja työmarkkinajärjestöjen välinen asia. Voin korkeintaan lausua ilmiöistä, mitä olen eri puolilla kokenut."
Eduskunta voi puuttua
Salonius korostaa, että lainsäädäntö ei ole este Suomessa eduskunnalle puuttua työtaisteluun. "Lähes 60 vuotta meillä on ollut lähes samansisältöinen lainsäädäntö työtaisteluista."
"Julkiselle sektorille lakko-oikeus tuli vasta 1970-luvulla. Lakko-oikeus on yhteiskunnan antama, joten samalla logiikalla yhteiskunta, jos se haluaa, voi puuttua siihen, mutta se on meillä äärimmäisen harvinaista."
Salonius kertoo, että vain kolme kertaa on muodostettu sovintolautakunta ratkomaan lakkoa. Näitä ovat olleet metallialalla 1970-luvulla, elintarvikealalla 1990-luvun alussa ja lääkäreiden osalta vuonna 2002.
"Sovintolautakunta on vain sovintoa esittävä elin. Se poikkeaa esimerkiksi Norjassa olevasta mallista, jossa määrätään lailla välimiesoikeus ratkaisemaan kiista."
