Tupakointia työaikana on parempi säädellä terveen järjen kuin kellokorttien avulla. Työntekijöiden valvonta menee herkästi liiallisuuksiin.
Moni muistaa sen ajan, jolloin melkein missä tahansa sai polttaa vapaasti, mutta kukaan tuskin kaipaa sinne takaisin. Tunkkaiset työpaikat ja savun täyttämät junavaunut tuntuvat nykyajattelun valossa käsittämättömiltä. Tiukentuneiden lakien ja määräysten myötä tupakansavu on saatu käytännössä kokonaan kitkettyä pois julkisista tiloista, mikä on kohentanut sekä viihtyvyyttä että terveyttä.
Tämä suuntaus jatkuu. Euroopassakin on jo maita kuten Norja, joissa esimerkiksi ravintolat on määrätty kokonaan savuttomiksi. Suomessa näin pitkälle ei vielä ole menty, mutta ei olisi ihme, jos samaan tähtäävä lainsäädäntö nousisi lähivuosina entistä enemmän keskusteluun.
Tupakointiei enää ole sisätiloissa julkinen toiminto. Jos joku polttaa sisällä muualla kuin yksityistiloissa, hän joutuu hakeutumaan erillisiin paikkoihin, joiden ilmanvaihto vie savut pois. Toinen vaihtoehto on mennä ulos, jossa työpaikkojen tupakointipisteet usein ovat.
Tähän on päädytty tiukentuneen lainsäädännön myötä, mutta työnantajalla on oikeus mennä halutessaan vielä pidemmälle - ja yhä useammin niin tapahtuu.
Etenkin monet sairaalat ovat kieltäneet tupakoinnin työaikana kokonaan, kuten esimerkiksi Oulussa ja Kajaanissa. Joensuussa harkitaan päätöstä, jonka mukaan polttaminen ei kaupungin työpaikoilla olisi sallittua lainkaan työaikana.
Viimeisin uutinen kertoo vakuutusyhtiö Pohjolan ilmoittaneen työntekijöilleen, että tupakkataukoja ei enää lasketa työajaksi. Helsingissä kieltoa valvotaan kellokortein, Oulussa niitä ei sentään tarvita.
Sairaaloiden täyskielto on varsin ymmärrettävää. Vähäinenkin välillinen tupakansavu voi haitata potilaita, ja toisaalta terveydenhuollon ammattilaisten on hyvä olla itse esimerkkinä. Tupakoinnin terveyshaitathan ovat täysin kiistattomat.
Pulmallisempaa työnantajan asenteiden kiristyminen on siellä, missä tupakointitilat ovat täysin asianmukaiset eikä mitään suoranaista haittaa voi osoittaa. Polttamiseen käytetty aika on pois varsinaisesta työnteosta, mutta jokaisella on joka tapauksessa oikeus taukoihin työpäivän aikana. Taukojen ja ruokatuntien taas on pysyttävä kohtuudessa ja yritysten sisäisten sääntöjen mitoissa, käytettiinpä ne mihin tahansa.
On oikein, että työnantajat suosivat työntekijöidensä savuttomuutta ja kannustavat siihen. Joissakin tapauksissa tupakoinnin täyskieltoon työpaikoilla on selkeät toiminnalliset perusteet. Mutta jos sellaista ei ole, onko työnantajalla oikeus puuttua huonoon tapaan, joka kuitenkin on jokaisen yksityisasia?
Kiristyneillä käytännöillä on nimittäin myös kääntöpuolensa: ne saattavat herkästi luoda eräänlaista kyttäysilmapiiriä, joka taas on myrkkyä minkä tahansa työpaikan hengelle ja työteholle. Energiaa kuluu kokonaisuuden kannalta täysin toisarvoisiin asioihin.
Virkaintoisuuden sijaan työpaikoilla olisi parasta luottaa eniten terveeseen järkeen. Lainsäädännön suuntaus on perustellusti ollut koko ajan kiristyvä. Mutta jos työpaikoilla halutaan mennä pidemmälle, perusteluiden tulisi olla selkeät ja työn luonteeseen riippuvat. Liiasta kontrollista koituu todennäköisimmin vain harmia, ja työelämän piirteisiin pitäisi kuulua myös suvaitsevaisuuden, toisiinsa luottamisen ja yhteisen vastuun oton. Jos tupakkataukoja mitataan kellokortein, mitä ryhdytään seuraavaksi valvomaan?