Some täyttyy iloisista kuvista: koululaiset ovat kirmanneet lomalle, osa on valmistunut opinahjoistaan. Luokkien yksinäisille koulun päättyminen voi tietää entistä suurempaa yksinäisyyttä – ja pitkiä päiviä tietokoneen ääressä.
Nuoruuden pitäisi olla elämän parasta aikaa, mutta ulkopuolelle jääminen heittää sen ylle varjon ja satuttaa. Oma surkeus korostuu, kun toisilla näyttää menevän hyvin.
Arviolta 15–20 prosenttia suomalaisista kokee itsensä yksinäiseksi. Viidelle prosentille yksinäisyydestä on tullut jo pysyvämpi olotila.
Eniten yksinäisyyttä koetaan lapsuudessa ja nuoruudessa sekä vanhuudessa. Yksinäisimpiä ovat huono-osaiset.
Syksyllä 2016 päättyi laaja, poikkitieteellinen yksinäisyyden tutkijoiden ja kolmannen sektorin toimijoiden Suomalaisten yksinäisyys -hanke.
Asiaan on havahduttu muuallakin maailmassa: esimerkiksi Isossa-Britanniassa on toiminut jo usean vuoden ajan kampanja vanhusten yksinäisyyden helpottamiseksi (The Campaign to End Loneliness).
Yksinäisyys ei silti ole lisääntynyt Suomessa. Kansainvälisissä vertailuissa Suomen ja muiden Pohjoismaiden kansalaiset eivät ole erityisen yksinäisiä, sillä hyvinvointivaltio ja tasa-arvoisuus vähentävät sitä.
Emme voi kuitenkaan tuudittautua tähän, sillä useiden tutkimusten mukaan yksinäisyys aiheuttaa huomattavia terveysongelmia. Sen on todettu heikentävän vastustuskykyä ja vaikuttavan aivojen rakenteisiin. Se altistaa myös masennukselle ja itsetuhoisuudelle.
Nykytutkimuksen valossa yksinäisyys on rinnastettavissa tupakan, ylipainon ja alkoholin liikakäytön veroiseksi terveysriskiksi. Yhdysvaltalainen Chicagon yliopiston psykologian professori John Cacioppo tutkimusryhmineen on havainnut, että jatkuvasti itsensä yksinäiseksi tuntevalla on suurempi riski kuolla ennenaikaisesti.
Suomessa tutkitaan parhaillaankin yksinäisyyden yhteyttä muun muassa osteoporoosiin, ylipainoon, päihdeongelmiin ja lääkkeiden käyttöön.
Yksinäisyyden ympärille on syntynyt myös liiketoimintaa, kuten ei-seksuaalisia läheisyyspalveluja. Läheisyysterapeutilta ostetaan puuttuvaa inhimillistä kosketusta.
Yksinäisyys on kierre, joka voi siirtyä vanhemmilta lapsille. Pitkä yksinolo vaikuttaa tapaan kohdata toisia. Moni yksinäinen ajattelee, että vika on hänessä. Siinä missä toinen näkee mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen, yksinäinen näkee vain uhkan ja lannistuu.
Joka viides lapsi tai nuori kokee itsensä yksinäiseksi. Lapsen yksinäisyys riipaisee koko perhettä. Aikuisen tulisi puuttua siihen ajoissa – silloin kun asialle on helpompi vielä tehdä jotain.
Syytä olisi myös pohtia, tukevatko yhteiskunnalliset rakenteet yhdessäoloa vai eriytymistä. Esimerkiksi luokattomuus ja suuret kouluyksiköt tuskin edistävät luontevaa yhdessäoloa.
Teknologia ehkä tekee yksinolon helpommaksi, toisaalta se on myös pakokeino. On helpompi tuijottaa kännykän ruutua kuin kohdata toisia kasvokkain.
Suomalaisten yksinäisyys -hanketta vetäneen professori Juho Saaren mukaan yksinäisyys ei ole vain yksilön tragedia, vaan yhteiskunnallinen kysymys. Hänen mukaansa tärkein keino vähentää yksinäisyyttä on tasa-arvon edistäminen. Tasa-arvoisuus lisää hyvinvointia ja näkyy esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden käytön vähenemisenä.
Lopettakaamme siis yksinäisten sivuuttaminen. Se koskee myös yhteiskunnallista päätöksentekoa, sitä sote-soppaakin.