Seija Blombergin väitöskirja
"Noviisiopettajana peruskoulussa" tarkastetaan Helsingin yliopistossa
tänään.
Julkista nöyryyttämistä, panettelua, sivuuttamista. Väkivaltaa, kilpailua suosituimmuudesta, löysässä hirressä pitämistä. Tuore tutkimus antaa varsin karun kuvan peruskoulun opettajan arjesta.
Kajaanilaisrehtori Seija Blombergin väitöstyö kuvaa peruskoulun tuoreiden opettajien ensimmäistä työvuotta henkisesti raskaaksi ja uuteen työyhteisöön sopeutumista vaikeaksi.
"Jotkut esiin tulleet ilmiöt ovat varsin raadollisia", Blomberg myöntää.
Hän korostaa, että opettajat otettiin työyhteisöissään aluksi vastaan todella ystävällisesti. Ongelmia alkoi pulpahdella esiin muutaman kuukauden työssäolon jälkeen.
Tutkimus osoitti, että opettajankoulutuksen ja koulutodellisuuden välillä on kuilu. Siihen osallistuneiden opettajien mielestä pirstaleisista tiedoista koostuva koulutus ei anna riittävästi valmiuksia työskennellä opettajana. Sen seuraukset näkyvät esimerkiksi siten, että osa valmistuneista vaihtaa alaa varsin lyhyen työssäolojakson jälkeen.
Kodin ja koulun
yhteistyö kangertelee
Väitöstyössä korostuivat kodin ja koulun välisen yhteistyön puutteet. Opettajat kokivat, etteivät he saa riittävästi tietoa oppilaista.
Lomamatkoille lähdettiin pitkin vuotta, säännöllisestä koulunkäynnistä ei huolehdittu ja lapsilla hoidatettiin perheen asioita kesken koulupäivän.
Tutkija huomauttaa, että luottamuksen rakentaminen koulun ja kodin välille on kuitenkin opettajan itsensä tehtävä ja viisain aloittaa heti lukuvuoden alussa.
Myös meno oppitunneilla painoi opettajia. Luokkahuoneisiin tuli lukuvuoden mittaan maahanmuuttajaoppilaita, jotka eivät pysyneet yleisopetuksen perässä. Opettajat kaipasivatkin avustajia, jotta he voisivat keskittyä opettamiseen.
Voimakkaimpia inhon ja vihan tunteita herätti koskemattomuuden järkkyminen. Opettajat kokivat sekä henkistä että fyysistä uhkaa oppilaidensa taholta ja kaksi heistä joutui jopa oppilaansa pahoinpitelemäksi.
Lapset auttavat jaksamaan
Opettajanhuoneista paljastui voimakkaita opettajakollegoita, jotka dominoivat toisia ja aiheuttivat epäsopua, ristiriitoja, valtataistelua ja kilpailua. Ongelmat liittyivät yleensä yhteisiin asioihin, kuten koulun juhliin. Opettajakonkari saattoi esimerkiksi nolata yhteislaulua vetäneen noviisiopettajan lasten edessä tai hän kyseenalaisti tämän toimintatavat joulunäytelmän ohjaamisessa.
"Eräskin oli jättänyt lapsen jälki-istuntoon, mutta vanhempi kollega kävi antamassa tälle karkkia lohdutukseksi", Blomberg päivittelee. Hänen mukaansa opettajienkin keskuudessa esiintyy kilpailua ja samanlaista kuka on suosituin ja kenestä pidetään eniten -kätinää kuin koululaistenkin tykönä.
Tutkimuksen opettajia risoi erityisen paljon rekrytointi. Heillä kaikilla oli määräaikainen työsuhde, ja tietoa sen jatkumista pantattiin kouluissa paikoitellen viimeiseen asti.
"Se on sellaista löysässä hirressä pitämistä", tutkija huokaa. Vaikka jatkopestiä toivottiin, ei vakituinen virka yllättäen kuulunut haaveisiin. Tutkittavat kokivat opettajan työnsä projektina, eräänlaisen elämänvaiheena, joka jatkuu niin kauan kuin työssä oppii uutta ja siellä viihtyy.
Blomberg korostaa, että karusta koulutodellisuudesta huolimatta opettajat kokivat päiväänsä mahtuvan enemmän hyvää kuin huonoa. He pitivät työstään, olivat innostuneita siitä ja saivat iloa onnistuneista kokemuksista lasten kanssa.
"Pitää varoa yleistämästä yksittäisiä kielteisiä asioita, sillä pohjimmiltaan tutkimus antaa ihan hyvää uskoa peruskoulujen ja opettajien tilanteesta."
