Ilkka Huhta: ”Täällä on oikea Suomenkansa”. Körttiläisyyden julkisuuskuva 1880- 1918. Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia 186.
Ilkka Huhdan väitöskirja avaa tuoreen lehden herätysliikkeiden historian tutkimukseen. Huhta on löytänyt uusia ulottuvuuksia herännäisyyden menneisyydestä tutkittuaan liikkeen julkisuuskuvaa vuosina 1880-1918.
Tuoreita näkökulmia körttiläisyyteen löytyy herätysliikkeen sisäisen kehityksen lisäksi kirjallisuuden ja lehdistön saralta. Viimeksi mainitut muovasivat Huhdan mukaan herännäisyyden julkisuuskuvaa jopa enemmän kuin liikkeen oma toiminta.
Kirjan otsikon toteamus, "Täällä on oikea Suomen kansa", on peräisin Suomen Kuvalehden herättäjäjuhlaraportin ingressistä vuodelta 1917. Huhdan mielestä se on erityisen merkittävä lause, koska siinä ulkopuolinen sanoi ääneen sen, mitä heränneet itse eivät olleet koskaan lausuneet.
Myönteinen nationalistishenkinen lausuma johtui muun muassa siitä, että körttiläiset olivat valkoisen Suomen kantavia voimia. Heidän isänmaallisuuttaan oli opittu arvostamaan koko maassa.
Tämä näkyi jopa oppikirjojen sivuilla. Topeliuksen alkuperäisessä Maamme-kirjassa heränneistä oli lyhyt maininta, jossa heidät tulkittiin "eksytykseksi" ja "kiihkolaisten harhatieksi". Vuoden 1923 painoksesta nämä ajatukset pyyhittiin pois. Lisäksi toimittajat suvaitsivat mainita myös Paavo Ruotsalaisen nimen, jota Topelius ei ollut katsonut maininnan arvoiseksi.
Huhdan mukaan kyse ei ole vähäpätöisestä muutoksesta. Päinvastoin se kuvastaa muuttunutta yhteiskunnallista tilannetta ja heränneiden arvostusta vuosisadan alun sisäpoliittisissa kriiseissä.
Kirjallisuudessa herännäisyyden julkisuuskuva muuttui aikaisempaa myönteisemmäksi oululaisen Mauno Rosendahlin lisäksi erityisesti Juhani Ahon ansioista.
Tutkijan mielestä Ahon Heränneitä kokoelma ja lukuisat körttiläisyyden historiaan liittyvät lehtiartikkelit olivat "herännäisyyden julkisuuden kannalta 1890-luvun huomatuimpia asioita".
Pohjoissuomalaisittain väitöskirjassa on kiinnostava yksityiskohta. Huhta mainitsee "Rantsilan käräjät", jotka olivat samanaikaisesti Kalajoen käräjien kanssa vuosina 1838-39. Kirjoittajan lähde on maanviljelijä Vilho Muilun (1854-1939) julkaisematta jäänyt muistelmakäsikirjoitus.
Rantsilan käräjillä olivat tuomittavina Siikajokilaaksossa vaikuttaneet "kaijenikulaiset". Heidät on jätetty herännäisyyden historian ulkopuolelle lähinnä sen vuoksi, että heille ei löytynyt pappisjohtajia.
Huhta toteaa kuitenkin tutkimustensa perusteella, "että tämä Revonlahden, Siikajoen ja Rantsilan alueilla levinnyt liikehdintä olisi syytä sijoittaa herätysliikehistorian kokonaisuuteen". Körttiläisyyden lisäksi se pitäisi rinnastaa myös renqvistiläisyyteen.
Pietistissävytteisiä herätysliikkeitämme on koko niiden olemassa olon ajan arvosteltu kulttuurikielteisyydestä. Huhdan tutkimus valottaa historian avulla asian toista puolta. Kristillinen usko voi myös rikastuttaa kansallista kulttuuria sekä herätysliikkeiden sisä- että ulkopuolella. Yhteisvaikutus on molemminpuolinen muuttaen jopa koko kansakunnan elämää.