Suomen Pankin arvion mukaan Suomen talouskasvu jää tänä vuonna miinukselle, ja ensi vuonnakin Suomi on yksi euroalueen heikoimmin kasvavista talouksista. Jos takamatka vertailumaihin vain kasvaa, on tarpeen katsoa, mitä on tehty väärin.
Työmarkkinoiden tämänsyksyinen suuri epäonnistuminen eli yhteiskuntasopimuksen kariutuminen kertoo, että liian moni päättäjä työmarkkinoilla katsoo maailmaa periskoopilla vanhasta poterosta. Nousu sen reunalle ei olekaan helppoa. Pahimmassa tapauksessa joutuu myös omien tähtäimeen.
Toimihenkilöiden keskusjärjestön STTK:n puheenjohtaja Antti Palola on nyt ottanut riskin ja ryhtynyt ravistelemaan vanhoja käsityksiä myös omassa eikä vain työnanta-
jien leirissä. STTK:n edustajiston kokouksessa keskiviikkona Palola arvioi, että ammattiyhdistysliike vaikuttaa tällä hetkellä ei-liikkeeltä ja sen edunvalvonta, yhteiskuntavaikuttaminen ja järjestöllinen toiminta ”uhoilulta”.
Palolan mukaan aiemmin uudistuksia liikkeelle pannut ammattiyhdistysliike on myös menettänyt kyvyn tehdä aloitteita, uudistaa työelämää ja yhteiskuntaa sekä uudistua itse. ”Meille on näytelmässä jäänyt rooli, jonka ainoat vuorosanat ovat: ei käy”, hän ripitti. Järjestöjohtaja moitti ay-liikettä myös siitä, että lopulta se keskittyy aina työelämän hyväosaisten, toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa olevien etuihin.
Ei ollut yllätys, että kaksi muuta palkansaajakeskusjärjestä, SAK ja Akava, kiirehtivät torjumaan kritiikin ja vakuuttamaan aloitteellisuuttaan. Totta toki on, että yhteiskuntasopimuksesta käydyissä neuvotteluissa esimerkiksi SAK:lla oli muutosvalmiutta muun muassa palkkamalleista käydyissä keskusteluissa.
SAK:n ikuisuusongelma vain on, että kuinka kykenevä sen johto uuteen ajatteluun olisikin, keskusjärjestö ei työehtoneuvotteluissa pysty paimentamaan mukaan jäsenliittojaan. Jälleen kerran aisan alta karkasi auto- ja kuljetusalan väen AKT, joka edusti Palolan mainitsemaa ei käy -ajattelua puhtaimmillaan. Vanhojen käsitysten tarkistaminen maailman ja työelämän muutosten mukaan pitäisikin ulottaa myös liittojen päätöksentekoon.
Työnantajaleirissä Palolan räväkkää avausta kuunneltiin todennäköisesti tyytyväisenä. Yhteiskuntasopimuksen yhteydessä saatiin kuitenkin selkeä osoitus, että dogmeihin pystyy ripustautumaan myös Elinkeinoelämän keskusliitto EK. Vaikka suunta on väistämättä kohti liitto- ja työpaikkatason palkkaneuvotteluja, kategorinen päätös keskitettyjen ratkaisujen lopettamisesta sulkee pois yhden keinon sopimusneuvottelujen työkalupakista.
Palolan rohkea liikkeelle lähtö toivottavasti johtaa tulokselliseen jatkokeskusteluun. Uutta ajattelua tarvitaan nyt kipeästi. Vertailukohdaksi voi ottaa vaikkapa Saksan, jonka talous oli heikossa tilassa tämän vuosituhannen alkuvuosina. Sen jälkeen kun Saksan hallitus ja vaikutusvaltaiset työmarkkinajärjestöt kykenivät luomaan yhteisen tilannekuvan ja ulospääsytien, talouden elpyminen lähti hämmästyttävän nopeasti liikkeelle.