On syntynyt suuri tarve saada luotettavaa tietoa siitä, mitä suojelupoliisissa oikein on puuhailtu. Käräjäoikeuden suljetut ovet eivät edistä tätä asiaa.
Suojelupoliisin ylin johto on parhaillaan oikeudessa syytettynä virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kyseessä on hyvin poikkeuksellinen, jopa historiallinen oikeudenkäynti, johon päätyminen herättää kansalaisten mielissä oikeutetun kysymyksen: mitä suojelupoliisissa oikein on tapahtunut ja tapahtuu?
Kysymys yhdistyy myös äskettäiseen Alpo Rusin tapaukseen, jossa supo veti maanpetos- ja vakoiluepäilyineen vesiperän ja joka jätti jälkeensä suuren hämmennyksen. Suojelupoliisi teki suuren mittaluokan arviointivirheen.
Vaikka uusi oikeudenkäynti on yhä kesken, jo näiden kahden tapauksen perusteella voi sanoa, että suojelupoliisin asema horjuu. Luottamus supoon on kokenut kovan kolauksen, eikä se palaudu helposti ennalleen. Yleinen etu vaatii, että salamyhkäisyyden verhoa supon yllä raotetaan.
Yksiväistämätön seuraus tapahtumista on, että keskustelu suojelupoliisin toiminnan parlamentaarisesta tai muusta kontrollista tulee entistä painokkaammaksi. Mutta ajankohtaisin kysymys liittyy menossa olevaan oikeudenkäyntiin.
Helsingin käräjäoikeus päätti, että oikeudenkäynti supon johtoa vastaan tapahtuu suljettujen ovien takana. Ulkopuolisilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin yhtyä Helsingin yliopiston oikeustieteen professorin Pekka Koskisen Hufvudstadsbladetissa esittämään arvioon: koska emme tunne tosiasioita, on vain pakko luottaa siihen, että käräjäoikeus on tehnyt perustellun päätöksen määrätessään oikeudenkäynnin salaiseksi.
Käräjäoikeuden julkisuuteen saattamat perustelut salaamisesta ovat, että oikeudenkäyntiaineisto saattaa vahingoittaa valtion turvallisuutta ja heikentää suhteita vieraisiin valtioihin. Lisäksi taustalla on ymmärrettävä syy suojella niitä asianomaisia, jotka ovat joutuneet supon urkinnan kohteeksi ilman, että heitä epäillään rikoksesta.
Vieraisiin valtioihin liittyvät vakoiluoikeudenkäynnit ovat Suomessa lain perusteella aina suljettuja. Tässä tapauksessa käytettävissä olevat tiedot eivät kuitenkaan viittaa siihen, että supo olisi tutkinut niinkään vieraiden valtioiden organisoimaa järjestelmällistä vakoilua kuin yksittäisten ihmisten mahdollisia luvattomia toimia.
Käräjäoikeus on kuitenkin päätöksensä tehnyt, ja on toiminut täysin lainmukaisesti. Ilman tarkempia tietoja on mahdoton arvioida, olisiko muu kuin suljettu oikeudenkäynti mitenkään ollut mahdollinen.
Tämän jälkeen mielenkiinto siirtyy siihen, missä muodossa oikeuden päätös aikanaan julkistetaan ja miten se perustellaan. Mikäli tiedoksi annetaan pelkkä tuomiolauselma, ei yleisöllä ole mitään mahdollisuuksia arvioida päätöksen taustoja tai tuomion hyväksyttävyyttä. Kannattaa muistaa, että huolta pitää kantaa myös syytettyjen oikeusturvasta.
Käräjäoikeuden on niin halutessaan mahdollista saattaa tietoon perusteluja ja taustaa niin paljon, että muut oikeusoppineet ja suuri yleisö voivat arvioida oikeuden päätöstä ja sitä, toteutuuko oikeus ja kohtuus. Näin pitää tehdä huolimatta siitä, että osa oikeudenkäyntiaineistosta pidettäisiinkin salaisena.
Kohtuullinen avoimuus on tässä tilanteessa yhteiskunnan ja suojelupoliisinkin edun mukaista. Yleisön on voitava luottaa paitsi siihen, että supo toimii oikein, myös siihen, että mahdollisiin virheisiin puututaan oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti.