Viime kuukausien lehtien selaaminen todistaa sen, että raiskaustuomiot ovat Suomessa yhä hyvin lieviä. Uusi, vuoden 1999 alusta voimassa ollut rangaistuskäytäntö tuntuu käsittämättömän lepsulta, kun miettii millaisia traumoja raiskaaminen uhriin jättää.
Viimeaikaisissa raiskausjutuissa annetuissa ehdollisissa tuomiossa on viitattu turhan usein lieventäviin asianhaaroihin. Miten se, että uhri tunsi raiskaajansa voi tehdä teon ymmärrettävämmäksi? Entä miten vakituinen työpaikka voi alentaa tuomiota?
Tästähän voisi oikopäätä päätellä, että työtön on huonompi ihminen tässäkin tapauksessa kuin työllinen, ja tuttujen läimiminen, lyöminen tai raiskaaminen on sallittavampaa kuin väkivalta outoja kohtaan.
EY-tuomioistuimen suomalaistuomari Allan Rosas on yrittänyt lietsoa kriminaalipoliittista keskustelua Suomeen onnistumatta siitä kovinkaan hyvin. Nyt yllättäen myös valtiontilintarkastajat ovat samalla asialla. He ovat saaneet kimmokkeen Itä-Suomen hovioikeuden viime vuonna antamasta tuomiosta, jossa lievää rangaistusta perusteltiin sillä, että tuttavan tekemä raiskaus on eri asia kuin ventovieraan tekemä.
Tilintarkastajat kyselevät, oliko rangaistusasteikon tiukentaminen tarpeeksi. Ehdottomien vankeusrangaistuksen keskipituus on kasvanut lakiuudistuksen jälkeen 6-8 kuukaudella 90-luvun alussa annetuista tuomioista. Rangaistusasteikon pohtimiseen on syytä jo senkin takia, että raiskaus on rikos, joka jättää uhriin vakavia henkisiä traumoja, jotka tuskin koskaan kokonaan paranevat, vaan jäytävät itsetuntoa ja minuutta kenties loppuelämän ajan.
Lieventäviä asianhaaroja ei pidä ikinä hyväksyä. Sellaiseksi kuitenkin mielletään esimerkiksi naisen humala. Vuoden poliisin tittelin vastikään saanut Marja Vuento sai aikaan muutama vuosi sitten valtaisan kohun, kun hän kirjoitti yleisönosastolla, että umpihumalaan itsensä juonut nainen altistuu raiskauksille samoin kuin känniset miehet pahoinpitelyille ja ryöstöille.
Naisasianaiset älähtivät, mutta unohtivat, että Vuento oli naisten puolella raiskauksia vastaan. On päivän selvää, että humalassa sattuu ja tapahtuu asioita, joita selväpäinen kohtaa harvemmin. Muutkin poliisit kuin Vuento sen tietävät. Uhrin humala ei tee raiskauksesta hyväksyttävämpää, mutta selväpäisen itsesuojeluvaisto kertoo yleensä sen, missä ja miten kannattaa yöllisillä kaduilla kulkea.
Todellisuudessa raiskauksia sattuu kuitenkin enemmän yksityisasunnoissa kuin kaduilla, eikä rikokseen sorru vain tuntematon höyrypää vaan useimmiten uhrille tuttu ihminen. Jopa 80 prosenttia raiskaajista on uhrille ennestään tuttuja, eivätkä tekijät väijy lenkkipoluilla tai pusikoissa, vaan soittavat ovikelloa.
Raiskaajat välttyvät aivan liian usein tuomioilta. Suomessa tapahtuu noin 10 000 raiskausta joka vuosi, mutta oikeudessa tuomitaan vain 50 rikoksentekijää samassa ajassa. Rikosilmoituksia tehdään 300-400, mutta ilmoitus jää aivan liian usein tekemättä, koska tekijä on uhrille tuttu. Tutkimusten mukaan raiskaajan tuomitseminen oikeudessa olisi uhrin toipumisen kannalta kuitenkin ensiarvoisen tärkeää.