Suomen EU-puheenjohtajuuteen kohdistuvassa kritiikissä on kaksi pääjuonta. Ulkomailta, eritoten Ranskasta, kuuluu yhä kärkkäitä väitteitä, että Suomi on hoitanut huonosti leiviskänsä Hizbollahin ja Israelin välisen sodan lopettamisessa. Arvostelun kärki kohdistuu ulkoministeri Erkki Tuomiojaan, jonka johdolla Euroopan unioni on neuvotellut Libanonin tilanteen rauhoittamisesta.
Ranska on tosin virallisesti kiistänyt, että presidentti Jacques Chirac tai maan hallitus olisivat arvostelleet Suomea ja Tuomiojaa. Silti väitteet elävät etenkin, kun eräs ranskalaislehti raportoi Chiracin jätkämäisestä kielenkäytöstä ja pitää tarinastaan kiinni. Yleensä savua ei synny ilman tulta.
Suomessa taas on pääministeri Matti Vanhanen saanut satikutia näkymättömyydestään kriisin sovittelussa. Tätä levyä on pyörittänyt oppositio kokoomuksen Jyrki Kataisen tahdittamana. Myös jotkut lehtiskribentit ovat yhtyneet arvostelukuoroon.
Kritiikissä ja sen arvioinnissa olisi kuitenkin viisasta pitää pää kylmänä ja muistaa, miten EU toimii ja millaisen kriisin Suomi sai syliinsä puheenjohtajamaana. Kylmä tosiasia on, että Lähi-idän sodan sovittelu on lähes mahdoton tehtävä. Ei sinne ole kukaan muukaan henkilö tai mikään muukaan maa saanut tolkkua, vaikka yritetty on vuosikymmeniä.
EU:llakin otti aikansa päästä yksimielisyyteen linjastaan suurten jäsenmaiden keskinäisten ristiriitojen takia. YK:ssa päätöksenteko otti vielä kovemmille. Näissä oloissa voi pitää saavutuksena jo sitä, että EU löysi yhteisen linjan. Se, miten muutama sana muuttui prosessin aikana, ei heikennä linjauksen arvoa.
Suomessa olisi syytä olla tyytyväisiä siitä, että Matti Vanhasen hallituksella on ollut mahdollisuus heittää tuleen unionin tämän hetken kokenein ulkoministeri, Tuomioja. Hänen kansainväliset kontaktiverkostonsa ovat täysin ylivoimaiset hallituksessa, ja hän hallitsee asiat Lähi-itää myöten erinomaisesti.
Vielä kun hän olisi takavuosina malttanut ottaa viileämmän ja neutraalimman asenteen Israeliin, hän olisi vieläkin parempi. Vanhat tunnetut lausunnot ovat hänelle rasite.
Hallituksessa on noudatettu järkevää työnjakoa. Tuomioja on heitetty etulinjaan, jonne hän kuuluu jo virkansakin puolesta ja eritoten osaamisensa takia. Pääministeri on pysytellyt taustalla ja antanut Tuomiojalle tukea ilman julkista metelöintiä.
Tuomiojan kännykkään on tallennettu kaikkien EU:n avainhenkilöiden suorat numerot, ja hän voi soittaa kenelle hyvänsä koska tahansa. Niin hän myös tekee. Hieman nukkavierulta näyttävä ja hajamielisen professorin oloinen Tuomioja rientää paikasta toiseen laukku olallaan ja kännykkä korvallaan ja puhuu alati. Hänen kommunikointiaan helpottaa erinomainen kielitaito. Ranskaa puhuva ulkoministeri on tehnyt jopa nirppanokkaisiin Gallian kukkopoikiinkin vaikutuksen.
Vaikka Tuomiojasta syntyy tv-ruudussa pälyilevä vaikutelma katseen harhailun takia, suomalaisilla ei ole syytä huoleen. Hänen asiaosaamisensa on rautaa ja hän tietää, mitä sanoo. Vanhasen hallituksesta ei löydy häntä parempaa ulkopolitiikan taitajaa.
Mitähän siitä olisi seurannut, jos Paavo Lipponen olisi toteuttanut halunsa toista hallitusta muodostaessaan? Hän tunsi viehtymystä pudottaa Tuomioja ulkoministerin paikalta pois. Jos Tuomiojan tie ulkoministerinä olisi katkennut, kuka olisi saanut ulkoministerinä Lähi-idän kriisin syliinsä ja kuka istuisi nyt tulisilla hiilillä?
Hyvistä kotioloista lähtöisin olevan diplomaatin pojan terävyys, tiedot ja kielitaito pantiin merkille jo 1960-luvulla. Hän tunkeutui kansalliseen tietoisuuteen televisiossa varhaiskypsänä teinipoikana, maailmanpolitiikan kommentaattorina ja nuorena kapinallisena. Tuomiojan poliittinen ura on pitkä ja vaikuttava, mutta siitä puuttuu huipennus.
Hän on pyrkinyt SDP:n johtoon, mutta kannatus ei ole riittänyt. Hänellä on ollut valitsijoiden enemmistön mielestä liian punainen maailmankuva. Tuomioja on monista ikuinen radikaali, joka ei pääse irti 60-luvun ihanteistaan ja asenteistaan. Ehkä älykön sosiaaliset taidotkaan eivät sovellu itsensä kaupitteluun parhaalla mahdollisella tavalla.
Tuomioja on nyt kuitenkin nousemassa näytöillään uudelle uskottavuus- ja arvostustasolle - ellei kaikki romahda myöhemmin. Jos kaikki menee hyvin, on pakko kysyä, mitä Tuomiojasta tule isona. Hänestä ei ehkä ole Eero Heinäluoman haastajaksi SDP:n johdossa, mutta hän voi huomata kohonneensa jo tammikuussa Tarja Halosen seuraajaehdokkaiden ykköseksi SDP:ssä.
Sitä spekulaatiota hillitsee vain tohtori Tuomiojan ikä. Hän täyttää 66-vuotta 2012. Ei ole itsestäänselvää, onko hän käytettävissä.