Ulkoministeri Erkki Tuomioja nousi ykköseksi sunnuntaina päättyneessä SDP:n Helsingin piirin kansanedustajaehdokkaita koskeneessa jäsenäänestyksessä. Hänen nimensä löytyi kaikkiaan 1 584 äänestyslipusta. Tuomioja jätti taakseen Uudeltamaalta Helsingin piirin ehdokkaaksi siirtyneen puolueen puheenjohtajan Eero Heinäluoman, jota äänesti 1 354 jäsentä.
SDP:n puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta uskoi jäsenkunnan arvostaneen Tuomiojan toimintaa Libanonin tilanteen selvittelyssä EU-puheenjohtajamaan ulkoministerinä. Tuomioja oli myös merkitty ykkössijalle useammassa äänestyslipussa kuin Heinäluoma.
Valtakunnallisesti suosituin oli kuitenkin opetusministeri Antti Kalliomäki. Häntä äänesti Uudellamaalla 1 748 SDP:n jäsentä. Kalliomäki oli kärjessä myös vuoden 2003 vaaleja edeltäneessä jäsenäänestyksessä. Uudenmaan kakkonen oli toimittaja Maria Guzenina-Richardson ja kolmonen kansanedustaja Kimmo Kiljunen.
SDP:n jäsenäänestys ei tuottanut suuria yllätyksiä. Yleensä ottaen istuvat kansanedustajat pitivät hyvin pintansa. Yksi poikkeus oli Oulun piiri, jossa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari jäi kuudennelle sijalle. Suosikki oli viime vaalien tapaan kansanedustaja Matti Ahde. Väliin kiilasivat maakuntavaltuuston puheenjohtaja Tytti Tuppurainen, entinen kansanedustaja Tuija Pohjola ja veturinkuljettaja Yrjö Kippola.
Päivi Lipponen kahdeksanneksi
Helsingin piirissä kansanedustajat menestyivät hyvin, sillä Tuomiojan ja Heinäluoman perässä tulivat Tuula Haatainen, Rakel Hiltunen, Arto Bryggare ja Ilkka Taipale. Iältään vanhin puolueen ehdokas, entinen EU:n oikeusasiamies Jacob Söderman, 68, oli seitsemäs ja filosofian tohtori Päivi Lipponen kahdeksas.
Ahneesta sukupolvesta kirjan tehnyt tuottaja Osku Pajamäki selvisi 11. sijalle. Helsingin piiristä asetettiin suoraan 16 ehdokasta.
Uudellamaalla kärkipäähän sijoittuivat myös kansanedustajat Susanna Rahkonen, Risto Kuisma, Leena Luhtanen ja Matti Saarinen.
Varsinais-Suomen piirin ykkönen oli kansanedustaja Heli Paasio, jolla oli 1 482 äänestäjää. Seuraavina tulivat kansanedustajat Marjaana Koskinen ja Virpa Puisto.
Myös Hämeessä ensimmäiset sijat menivät kansanedustajille. Eniten ääniä saivat Johannes Koskinen, Tarja Filatov, Satu Taiveaho, Jouko Skinnari ja Minna Lintonen. Samoin kävi Pirkanmaalla, jossa kärkenä olivat Pia Viitanen, Saara Karhu, Jukka Gustafsson ja Tero Rönni. Painin olympiamitalisti Marko Asell oli kuudes.
Kymessä suosituin oli helmikuussa varasijalta eduskuntaan noussut Sirpa Paatero, jota seurasivat kansanedustajat Anneli Kiljunen, Sinikka Hurskainen ja Valto Koski. Etelä-Savon ykkönen oli SDP:n ryhmän puheenjohtaja Jouni Backman, kakkonen filosofian maisteri Pauliina Viitamies ja kolmonen kansanedustaja Arto Seppälä.
Pohjois-Karjalan jäsenäänestyksessä heilutti haravaa kansanedustaja Esa Lahtela. Seuraavilla sijoilla olivat kansanedustajat Lauri Kähkönen ja Säde Tahvanainen.
Keski-ikä laskenut
SDP nimesi maanantaina kaikkiaan 200 kansanedustajaehdokasta. Listaa täydennetään syksyn aikana vielä 30 ehdokkaalla. Satakunnan, Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Lapin piirien ehdokkaat nimettiin valintakokouksissa tai piirikokouksissa.
Äänestysprosentin keskiarvo jäsenäänestyksissä kohosi jonkin verran yli kuudenkymmenen. Ehdokkaiden keski-ikä 44,8 vuotta on hieman alhaisempi kuin neljä vuotta sitten. Nuorin ehdokas on 19-vuotias.
Puoluesihteeri Feldt-Ranta vakuuttikin, ettei tulevan SDP:n eduskuntaryhmän nuorin miesjäsen ole enää 47-vuotias. Nykyinen miesten kuopus on ryhmänjohtaja Backman.