Se on alkamassa taas kerran: maailman merkittävin ja kallein presidenttipeli. Yhdysvalloissa valitaan Valkoisen talon seuraava isäntä, tai sitten ensimmäinen emäntä, 8. marraskuuta 2016.
Tämänkertaisen presidenttipelin alkuasetelmissa kiinnittyy huomio etenkin siihen, kuinka vähän yli 320 miljoonan asukkaan supervallassa voi olla loppujen lopuksi niitä, joilla on realistiset mahdollisuudet tulla valituksi.
Tuleva valinta näyttää tällä hetkellä kahden kaupalta. Republikaanien mahdollisista ehdokkaista päällimmäiseksi nousee tässä vaiheessa Jeb Bush ja demokraateista Hillary Clinton.
Jos Floridan ex-kuvernööri Jeb Bush valittaisiin, hän olisi jo kolmas Bushin suvun presidentti, jos taas entinen ulkoministeri Hillary Clinton, hän olisi Clintonin pariskunnan toinen presidentti.
Bush vastaan Clinton olisi perhekohtainen toisinto vuodelta 1993. Tuolloin vastakkain olivat kahden kauden varapresidentti ja yhden kauden presidentiksi jäänyt George Bush vanhempi ja Bill Clinton.
Vaalien mahdollinen dynastialuonne on jo herättänyt kirpeitä kommentteja. ”Yhdysvaltain presidenttiys ei ole kahden perheen kesken vaihtuva kruunu”, demokraattien ehdokkuutta ehkä tavoitteleva Marylandin ex-kuvernööri Martin O’Malley sanoi äsken tv-haastattelussa.
Aatelisuutta muistuttava dynastiameininki tuntuu oudolta tasavaltaisuuden nimiin vannovassa Yhdysvalloissa. Aatelisarvot on kielletty oikein perustuslaissa, mutta tulipa kumpi tahansa valituksi, puheille vallan periytymisestä perhepiirissä olisi vinha perä.
Mistä moinen johtuu?
Nimitunnettuus voi olla jättivaltiossa suuri etu. Politiikkaa seurataan Yhdysvalloissa vaihtelevasti, ja siksi tutusta sukunimestä voi olla apua äänestäjien tavoittelussa.
Vaalirahaa on pystyttävä keräämään kasapäin jo ennen esivaaleja. Dollareita palaa vaaliruljanssissa satojamiljoonia. Amerikkalaiset puolueet ovat löyhiä, joten rahoittajilla ja etujärjestöillä on suuri merkitys. Poliittisten dynastioiden avulla rahankeruu on helpompaa, koska ”tuote” tiedetään jo nimestä.
Sekä Clinton että Bush ovat puoluekoneistojensa suosikkeja. Se ei riittänyt Clintonille 2008, ja Barack Obama pyyhälsi esivaaleissa ohi.
Republikaanipuolueessa puolueen oikea laita, teekutsuliike, epäilee Bushin konservatiivisuuden aitoutta. Etenkin republikaanien esivaaleissa ehdokkaat joutuvat menemään liikkeen miellyttämiseksi niin oikealle että hirvittää. Varsinaisessa vaalissa ehdokkaat hakeutuvat taasen politiikan keskikentälle, jossa vaali ratkaistaan.
Nimi voi olla myös rasite, sekä Bushille että Clintonille. Tunteita herättävistä ja tutuista sukunimistä on helppo tehdä negatiivisia tv-mainoksia.
Kun Bill Clinton valittiin presidentiksi 1993, hän markkinoi itseään ja Hillarya kaksi yhden hinnalla -periaatteella. Presidenttinä Clinton nimitti vaimonsa vetämään terveydenhuoltouudistusta, mutta hanke epäonnistui surkeasti.
Jeb Bushille sukunimirasite voi olla Clintonia raskaampi. Vanhempi veli George W. Bush ei miellyttänyt oikein ketään, ja hän on tuoreemmassa muistissa kuin Clintonit.
On vielä ennenaikaista ennustaa presidentinvaalin lopullista ehdokasasetelmaa saati tulosta. Sen paremmin kuin Clinton kuin Bush ei ole ilmoittautunut kisaan, mutta molemmat ovat lähtökuopissa.
Republikaaniosakkeita vahvistaa se, ettei Obaman suosiossa ole kehumista. Espanjaa osaava Bush voi saada ääniä myös latinoväestöltä, joka äänesti viimeksi voittopuolisesti Obamaa. Lisäksi molemmat puolueet lähtevät vaaliin uudella ehdokkaalla. Yleensä uudelleenvalintaa hakeva presidentti on haastajaansa vahvemmilla.
Obama rikkoi ensimmäisenä mustana presidenttinä jo Valkoisen talon rotukaton. Hillary Clinton rikkoisi valituksi tullessaan sen lasikaton.
Ikä voi nousta vaaliteemaksi. Clinton olisi vaalien aikana 69- ja Bush 63-vuotias. Clinton olisi virkaan astuessaan Yhdysvaltain toiseksi vanhin presidentti.
Clintonilla olisi salainen ase. Aviomies Bill on Yhdysvaltain presidenttihistorian hurmaavin kampanjoitsija. Viimeksi hän teki ääni käheänä hartiavoimin töitä Obaman eteen.
Kolumni