Inari Yökylmän jäljet narskuvat vielä hangessa kun inarilainen kuvataiteilija Pekka Hermanni Kyrö pakkaa moottorikelkkansa perään nipun kehyksiin pingotettuja, pohjustettuja kankaita, siveltimet ja öljyvärit sekä maalaustelineen.
Aurinko kipuaa koko ajan korkeammalle. Pasasjärvi, Pasaslompolo, Rautujärvi, Ahvenjärvi, Hammasjärvi, Aittajärvi...
Isot ja pienet selät ylittyvät vaivatta: vain muutaman kerran moottorikelkka solahtaa vesikkoon mutta kipuaa sieltä helposti ylös. Rantoja kohti solisee jo avoimia puroja. Vielä ne lirisevät kepeästi - mutta ehkä muutaman viikon päästä Hammastunturin erämaahan ei ole enää kelkalla asiaa: hanget ovat huvenneet ja kelkkareitti pehmennyt, tulvivat purot katkaisseet kulkukeinot ja hiljainen erämaa täyttynyt kevään äänistä. Silloin on hankikelien jälkeinen toinen kevät, sulavien vesien kevät.
Erämaata hallitsevan Hammastunturin lumivalkoinen huippu täyttää pian maiseman. Kelkkajälki nousee Muorhavaaran porokämpän kautta Littiäpäälle, josta avara ylänkömaa avautuu joka suuntaan: lännessä Kulpakkojärvi ja Appistunturit, idässä 530 metriä korkea Hammastunturi.
"Täällä on olemisen, tekemisen ja liikkumisen vapaus", Kyrö sanoo ja taittelee auki maalaustelineen. Tunturissa vapauteen yhdistyy maiseman kauneus ja kevättalven ihmeellinen valo! "Lumi on haastava maalattava. Onko silloin parempaa kuin maalata lumen ympäröimänä", taiteilija kysyy.
Ylängöllä on valoa niin, että silmiä häikäisee. Littiäpään huipulla on muutaman neliön ala tuiskun paljaaksi kuluttamaa varvikkoa, mutta muuten koko maisema on valkea.
Kyrö piirtää hiilellä kankaalle kevyttä viivaa. Hän sivelee pensselillä sille valkoista lunta, hivenen sinisiä ja harmaita sävyjä, hiukan punerrusta. "Tunnelma on suora luonnonhavainto, täällä on itse mukana maisemassa."
Joskus hän on huomannut maalanneensa tauluun kohtia, joiden ohi oli hieman aikaisemmin tullut. "Valokuva on hyvin suppea ja kaksiulotteinen. Luonnon keskellä mukaan tulee kokeminen, aika ja muisti. Täällä ulottuvuuksia on viisi ja lisäksi vielä luonnon antama inspiraatio."
Pekka Hermanni Kyrö nimittää itseään murtomaarealistiksi. Hän on maalannut luonnossa jo 17 vuotta, usein elokuun lopulta joulukuun alkuun ja keväällä maaliskuulta toukokuulle.
"Pakkanen tuo oman leimansa töihin, sitä voi olla kymmenenkin astetta ja väri on silloin jäykempää. Kova tuuli haittaa mutta räntäsade on pahin, silloin ei tehdä töitä."
Taulujen esityöt, pingoitukset ja pohjustukset, hän tekee valmiiksi ateljeessa. Kuljetusta varten Kyrö on kehittänyt moottorikelkan perässä kulkevan laatikon, jossa taulut matkaavat turvallisesti ateljeetiloihin kuivumaan.
"Uteliaisuus saa tutkimaan samoja alueita, joita on lapsena kulkenut", taiteilija selittää.
Alueista rakkain on Hammastunturin erämaa-alue, mutta hän on maalannut myös Lemmenjoella, Sarmitunturissa ja Sokostilla. Kaikille tunturissa syntyneille töille tyypillistä on avaruus.
"Vähän minä piperryksiä teen", hän naurahtaa.