Suomalaisten keskimääräinen Venäjä-tietämys on pahasti aukkoista, ja yhtä heikkoa on venäläisyyden tuntemus.
Historian taakka on raskas, mutta koko kansakuntaa ei kannata leimata sen johtajien politiikan takia.
Entinen pääministeri Esko Aho osuu lähelle totuutta arviossaan, jonka hän esitti tiistaina Venäjää ja venäläisyyttä käsitelleessä seminaarissa Raahessa. Aho lohkaisi, että parhaita Venäjän-tuntijoita Suomessa ovat ne, jotka eivät ole naapurissa koskaan käyneet.
Kokeneen Venäjän-tuntijan arvio on tietysti ironinen. Todellisuudessa on mahdotonta kohota Venäjän sen enempää kuin Ruotsin, Saksan tai Yhdysvaltojenkaan tietäjäksi, jos noihin maihin tai niiden kansalaisiin ei ole omaa kosketusta.
Syvällä rintaäänellä lausutut varmat totuudet kertovat usein enemmän lausujan asenteista kuin tietämyksestä.
Suomalaisten suhdetta Venäjään selittää nykypäivän lisäksi historia. Itä on moneen otteeseen merkinnyt Suomelle enemmän uhkaa kuin myönteisiä mahdollisuuksia.
Monen nykysuomalaisen Venäjä-näkemyksiin vaikuttavat vielä viime sodat mutta myös Venäjän nykyjohdon entistä aggressiivisemmaksi muuttunut ulkopolitiikka sekä demokratian ja kansalaisoikeuksien kaventaminen maan sisällä.
Suomessa tuoretta vettä pelkojen myllyyn ovat kaataneet Airiston Helmen tapaus ja muut venäläisten bisnestahojen kiinteistönhankinnat eri puolilta Suomea.
Monet Venäjän toimiin liitetyt huolet ovat aiheellisia. Suurvaltojen toiminta naapurustossaan on läpi historian tavannut olla jyräävää. Silti suomalaisten kannattaa hankkia maatietämystä Venäjästä muualtakin kuin lehtitelineiden räikyvistä lööpeistä.
Eikä nyky-Venäjän tuntijuuteen enää oikein riitä sekään, jos on käynyt itärajan tuolla puolen Neuvostoliiton aikana tai 1990-luvun poliittisen ja taloudellisen sekaannuksen vuosina.
Aiheellisten ja aiheettomien uhkakuvien seuraus on, että niiden ansiosta leimautuvat myös tavalliset Venäjän kansalaiset. Rujoimmin leimakirveet heiluvat tietysti sosiaalisen median suoltopalstoilla mutta myös tavallisissa arkikeskusteluissa. Näkemykset venäläisistä tapaavat olla yleistäviä, ja usein kielteisiä.
Kyse on monesti siitä, että presidentti Vladimir Putinin ja muiden johtajien tai vaikkapa röyhkeiden oligarkkien synnit kaatuvat tavallisten venäläisten niskaan. Silloin ei erotella, ovatko nämä maansa johdon innokkaita tukijoita tai kiihkeitä vastustajia, taikka poliittisesti välinpitämättömiä, mikä on hyvin monen venäläisen suhtautumistapa politiikkaan.
Kiistatonta on, että Venäjän ja Suomen raja on monen muunkin asian kuin kahden valtion raja. Tapakulttuurissa on merkittäviä eroja, jotka molemmin puolin johtavat vääriin tulkintoihin.
Esimerkiksi asiakkaana venäläinen on vaativa, mutta ei vain ulkomailla vaan myös kotimaassaan. Ulkomailla venäläisten rahankäyttö voi vaikuttaa pröystäilyltä, mutta usein sen mahdollistaa vain tiukka säästölinja kotimaan arjessa.
Yhteiskunnallistakin merkitystä ennakkoluuloilla ja väärintulkinnoilla on. Ne jarruttavat sellaisten yhteyksien ja yhteistyön syntyä, joiden saldo olisi suomalaisillekin kirkkaasti plussan puolella.