Oulu Niin tuttu, mutta kuitenkin niin tuntematon.
Seuraavat kolme viikkoa mies lausuu televisiossa ja lehdissä kommentteja yhtä tiuhaan kuin lausuntoautomaatti, mutta vain ja ainoastaan silloin, kun kysymys on hänen ammatistaan: valmentamisesta.
Jukka Jalosta ei nähdä kokki- ja hupailuohjelmissa. Jalosen kodin ovet eivät aukene sisustuslehtien toimittajille, haastattelut perhelehtiin tehdään areenoiden kabineteissa, ja juorulehtien on turha etsiä luurankoja tämän vaatekaapeista.
Hän ei nauti salamavaloista, kun Kalevan kuvaaja etsii oikeita kulmia ja jakaa hänelle koordinaatteja kärppäklubin pöytien välimaastossa.
Aivan siitä syystä, että hän on tavallinen suomalainen perheenisä, joka elää Sari-vaimonsa ja teini-ikäisten poikiensa Jesperin, 18, ja Jimin, 16, kanssa normielämää Riihimäellä.
Oletko tiukkapipo vai salliva kasvattaja, Jukka Jalonen?
”Jos pojilta kysytään aikuisena, mitä isästä on jäänyt mieleen, luulen että voi tulla aika tiukkaakin kommenttia. Olen yrittänyt muistaa, että jokainen lapsi on hyvä sellaisenaan, eikä kaikkia suorituksia tarvitse koko ajan parantaa. Siinä mielessä valmentaja-Jukka ja isä-Jukka ovat joskus menneet sekaisin”, Jalonen tunnustaa.
Mutta nyt Jalosen keskiössä eivät ole koti, perhe ja lukeminen, vaan joukkue, jääkiekko ja MM-kisat. Hänellä on missio, joka ei ole yhtään enempää tai vähempää kuin maailmanmestaruuden uusiminen. Innokkaan, mutta kriittisen kotiyleisön edessä.
Vaikka kisat pidetään Jalosten ”takapihalla” – noin 70 kilometrin ajomatkan päässä Helsingissä – kotona päävalmentajaa tuskin nähdään.
”Kaikki toiminta tapahtuu joukkueen edun nimissä, ja haluan olla läsnä koko ajan. Jos käyn välillä kotona Riihimäellä, ajoituksen pitää olla niin tarkasti mietitty, ettei siitä tulisi syyllinen olo”, Jalonen painottaa.
Hän suhtautuu työhönsä täydellä intohimolla, mutta päinvastoin kuin moni hänen kollegoistaan, hän ei ole ahne ja uraorientoitunut valmentaja, joka olisi oman edun ja mammonan nimissä valmis surutta raivaamaan tieltään kaikki esteet.
”Jääkiekko ja valmentaminen eivät ole ihmisenä muuttaneet minua yhtään. Olenpahan vain oppinut ymmärtämään itse peliä vähän paremmin”, Jalonen julistaa nöyryyden sanomaa.
Jalonen on parhaimmillaan ilmapiirin luojana. Siihen liittyy pelaajien millintarkka roolittaminen ja kaikkien nuolien sojottaminen samaan suuntaan. Hän osaa jalostaa yksilöistä joukkueen.
Kun Jalonen haki huippuvalmentajan kannuksiaan, hän ei tehnyt sitä perinteisin keinoin. Juuri vuosituhannen taitteessa vuosi niin Ison-Britannian Superliigassa kuin Italian A-liigassa toimivat starttina uuteen valmennusmaailmaan. sivukoukkauksesta oma.
”Ne olivat kasvattavia vuosia. Se oli totaalisen valmennuksen aikaa”, Jalonen muistaa.
Siis mitä?
”Kasvoin johtajana, enkä hetkahtanut pienistä. Opin, ettei kannata tuhlata energiaa, jos asiaan ei voi mitenkään vaikuttaa.”
Arvostetuksi huippuvalmentajaksi Jalonen jalostui HPK:ssa vuosina 2001–2007. Saldo on varsin komea; pienessä ry-pohjalta toimivassa seurassa yksi kulta ja neljä pronssia.
Luonteeltaan Jukka Jalonen on sellainen kuin on, ja pyrkii kaiken mahdollisin keinoin välttämään kohuja.
Avartavaksi taustatarinoiksi kelvatkoot kaksi esimerkkiä. Potkut Ilveksestä kesken kauden 1994–95 ja jo luvatun päävalmentajapestin menettäminen Doug Sheddenille räikeässä kabinettipelissä 2007 olivat hänelle ankaria iskua.
Ja mitä teki Jalonen? Piti mölyt mahassaan, eikä kritisoinut ketään eikä mitään.
Jalosen ilmeeseen tulee heti lisää kirkkautta ja intoa, kun keskustelu kääntyy Mikko Koivuun – viime kevään MM-joukkueen kapellimestariin. Jalonen on monissa eri yhteyksissä julistanut Bratislavan kultajoukkueen ”Mikko Koivun joukkueeksi.”
”Ilman Mikkoa sitä MM-kultaa ei olisi ehkä tullut voitettua”, hän painottaa.
Kehusanoja alkaa sinkoilla kiihtyvällä tahdilla.
”Mikko edustaa poikkeuksellista johtajuutta ja karismaa. Hänen vaatimustasonsa niin itseään kuin muita kohtaan on valtava. Hän voi esimerkiksi pienellä ilmeellä kertoa jollekin toiselle, että ’tuo ei riitä’”, Jalonen ihastelee.
Jokainen menestyvä joukkue siis tarvitsee todellista johtajuutta. Pelaajia, jotka ovat tiukoissa paikoissa parhaimmillaan ja saavat toiset mukaan.
”Kun ajatellaan isossa kuvassa voittamista, aina 2–3 pelaajaa nousee muiden yläpuolelle. Heitä kaikkia yhdistää armoton voitontahto.”
Jotta kehuminen ei osuisi vain yhteen osoitteeseen, Jalonen alkaa luetella johtajuuden prototyyppejä.
”Saku Koivu, Ville Peltonen, Mikael Granlund, Jari Viuhkola, Lasse Kukkonen, Tuomo Ruutu...”, Jalonen innostuu.
Kun päävalmentaja todella haluaa rentoutua, hän suuntaa kesämökilleen Saimaalle, missä uistin lentää tiuhaan tahtiin veteen. Toinen vaihtoehto on Tenojoki, joka on viimeisimmät viisi vuotta ollut hänen vuosittainen pyhiinvaelluspaikkansa.
”Upea paikka”, Jalonen huokaisee.
Onko ollut kireitä siimoja?
”Yritystä on aina enemmän kuin tulosta”, hän virnistää.
Mutta kalastuksella ei olekaan mitään tekemistä jääkiekon kanssa.