Erottamattomat saa
ensi-iltansa perjantaina
5. syyskuuta.
Hanna Maylett ei ole mikään uusi tekijä elokuva-alalla, vaikka hän ensimmäisen pitkän elokuvansa Erottamattomien ensi-iltaa vasta odotteleekin.
Maylett on itse asiassa melkoinen moniottelija, viimeisten 14 vuoden aikana hän on tehnyt oikeastaan kaikkea muuta kuin kuvannut.
Äitinsä sanojen mukaan Maylett ilmoitti jo 13-vuotiaana ryhtyvänsä elokuvaohjaajaksi. Määrätietoinen nuori nainen ei hakenut Taideteolliseen korkeakouluun heti lukion jälkeen, vaan hän päätti hankkia elämänkokemusta välivuodella Helsingin yliopistossa.
"En ole koskaan ollut mikään elokuvafriikki, että olisin nähnyt ja tiennyt kaiken. Sen sijaan minä koin leffan kauhean voimakkaasti. Aina kun näin jonkun, menin niin emotionaaliseen tilaan, että joskus nousi ihan kuumetta", Maylett sanoo.
Lopullinen sykäys elokuvauralle oli uusiseelantilaisen Jane Campionin elokuva Enkelin kosketus, joka kertoo mielisairaalaan suljettavasta äärimmäisen lahjakkaasta naiskirjailijasta. "Naisen tarina kerrottiin pienillä jutuilla. En ollut nähnyt sellaista elokuvaa ikinä. Olin siihen saakka luullut, että kaikkien leffojen pitää olla Hollywood-toimintaa. Tajusin, että elokuva voi kertoa jostain muustakin, ja minulla oli paljon tarinoita, jotka halusin kertoa", Maylett selvittää.
Maylett ei valitse aiheitaan tietoisesti niin, että hän haluaisi jatkaa jotain tiettyä teemaa. Hän on kuitenkin huomannut tekevänsä elokuvia, joiden pääosassa on nainen.
"Mutta en sano, että niin on myös tästä eteenpäin", Maylett huomauttaa.
"Toiseksi olen huomannut, että mikä tahansa aihe onkaan, se on kytköksissä tunteisiin ja todella läheltä katsottua. Siinä ei ole mitään yleismaailmallista suuruutta niin kuin jonkun toisen leffoissa saattaa olla."
Erottamattomien alkuperäinen idea tuli ohjaajalta itseltään.
"Olin jo jonkin aikaa miettinyt, että haluaisin tehdä elokuvan perheestä. Ei ydinperheestä, vaan hieman epätavallisesta kokoonpanosta. Siinä vaiheessa olin itse äitipuoli ja tulin äidiksi, niinpä halusin tutkia sitä asetelmaa."
Käsikirjoitus ei syntynyt helpolla. Maylett ja käsikirjoittaja Tarja Kylmä työstivät sitä kaikkiaan neljä ja puoli vuotta.
Ja koska käsikirjoitusta oli hiottu pitkään, ei muutakaan haluttu tehdä huitaisten. Näyttelijät valittiin huolella, samoin Tyrnävälle ja muualle Oulun seudulle päätyminen oli pitkän etsinnän tulos. Käsikirjoitusta ei oltu sijoitettu tiettyyn paikkaan, mutta Pohjanmaa oli selkeästi sen sielunmaisemaa.
"Se johtui siitä, että Tarja Kylmä on Ylivieskasta kotoisin. Hän ei halunnut siirtää elokuvaa lapsuudenmaisemiinsa, vaan siihen oli draamallinen peruste. Kun draama on lähes kamarinäytelmää, siihen haluttiin saada happea, ja Pohjanmaan lakeuksilta sitä löytyy", Maylett kertoo.
"Missään kaupungissa en olisi halunnut tehdä, koska ihmissuhteet ovat niin solmussa, ja jossain Helsingissä pääsisi niin helposti pakoon baariin niitä juttuja. Mutta Tyrnävällä, keskellä ei mitään ei pääse."
Maylett pitää hyvinkin mahdollisena, että hän kuvaa pohjoisessa joskus toistekin.
"Olen paljasjalkainen espoolainen, ja minulle tämä on ollut huikea kokemus. Nyt vasta tiedän, mitä täällä oikeasti on. Maisemat antavat mahdollisuuden sellaiseen, mihin ei etelässä pysty."