Täytyy suorastaan ihailla, kuinka perusteellista työtä kolmessa kuntaliitosta havittelevassa kunnassa -- Iissä, Kuivaniemellä ja Yli-Iissä -- on asiaa pohjustettaessa tehty. Faktoja on kasassa vino pino ja uuden kunnan malli hanskassa. Yksimielisyys liitoksen tarpeellisuudesta on kuntien johdossa harvinaisen vankka.
Liitoksen toteutuminen on silti kaikkea muuta kuin varmaa. Se toteutuu vain, jos kuntien valtuustot niin päättävät. Ja ne taas eivät voi olla välittämättä asukkaiden mielipiteistä, varsinkaan nyt, kun kaikissa kolmessa kunnassa on järjestetty asiasta neuvoa-antava kuntalaiskysely. Ehkä Ii, Kuivaniemi ja Yli-Ii ovat poikkeuksia, mutta yleensä liitokset on kansanäänestyksissä runtattu maanrakoon.
Asukkaille tarkoitettu parin viikon tiedotus- ja kuulemisturnee on puolessa välissä. Jo alkumetrit osoittivat, että epäluuloa on. Se on ymmärrettävää. Jos jo parinkymmenen kilometrin päässä Iin keskustasta asuvat olhavalaiset kokevat olevansa Iille kiviriippa, minkälaiseksi kuorma muuttuukaan, kun kyytiin hujautetaan ympäriltä kaksi köyhää kuntaa lisää.
Kukin katsoo asiaa omalta kohdaltaan. Kuntien raja-aitojen poistamista voi kannattaa yksinkertaisesti siitä syystä, että se helpottaa asiointia. Esimerkiksi jollekin Yli-Iin Jakkukylässä asuvalle saattaa sopia paljon paremmin, että hän voisikin jättää lapsensa päivähoitoon Yli-Iin sijasta Iihin. Kuivaniemen oijärvisillä taas on huomattavasti lyhyempi matka Yli-Iihin kuin nykyiseen kuntakeskukseensa.
Viisaat tutkijat ovat todenneet, ettei kuntaliitoksiin suhtauduta faktojen vaan tunteiden perusteella. Vaikka papereilla olisi miten painavaa tavaraa tahansa, sen vaikutus on vain noin 20-30 prosenttia -- tunteet hallitsevat loppua. Ratkaisevaa on, millaisia ovat kuntaliitoksen kohteina olevien asukkaiden arvot ja kokemukset naapurien kanssa toimimisesta.
Niinpä Iin, Kuivaniemen ja Yli-Iin kouluilla ja seurantaloillakin varmaan palataan tai kenties on jo palattu niihin aikoihin, kun Yli-Ii vuonna 1924 erkani Iistä. Se on aivan oikein, keskustelun paikka on nyt, mutta kuten Iin ja mahdollisen Iin suurkunnan tuleva kunnanjohtaja Kyösti Tornberg muistutti, asia pitää nyt kunnolla käsitellä, mutta samalla katsoa tulevaisuuteen.
Yleinen epäluulo toista kohtaan leimaa aina liitoshankkeita. Kuntaliitoshankkeita tutkineen Sari Puustisen mukaan kuntaliitoksen kynnys on sitä matalampi, mitä enemmän kunnat ovat tehneet yhteistyötä jo aiemmin. Iin, Kuivaniemen ja Yli-Iin tapauksessa yhteistyöllä on harvinaisen vankka pohja ja se on näkynyt myös selvitystyön perusteellisuudessa. Ehkä se näkyy myös asukkaiden mielipiteissä.
Puustisen listalla kuntaliitosta kannattavien mielissä siintelivät isomman kunnan imago, kuntien välisen turhan kilpailun poistuminen, päällekkäisyyksien karsiminen hallinnossa, palveluissa ja investoinneissa sekä vahvistuva maankäytön suunnittelu. Tutuilta kuulostavat.
Suoranaisia liitospelkoja tutkija on kirjannut pitkän luettelon: demokratian heikkeneminen, valtasuhteiden muutos, palvelujen huononeminen reuna-alueilla, byrokratian lisääntyminen, pienemmän kunnan kuihtuminen, työpaikkojen ja itsenäisyyden menettäminen.
Kuntaliitoksia puolustetaan ja vastustetaan sellaisillakin asioilla, joita ei kuntaliitoksessa tapahdu. Edutkin ovat usein vain toiveita, jotka eivät automaattisesti toteudu. Ratkaisevaa on, miten asiat järjestetään. Ihmeitä ei tapahdu, eikä kolmesta köyhästä aivan helposti saada yhtä rikasta.