Kun kirjoittaa kolumnia David Bowiesta tämän kuolinpäivänä, voisi kirjoituksen varmasti aloittaa kehumalla häntä.
Minä en aloita. En nimittäin koskaan erityisemmin tykännyt Bowiesta.
Hän oli minulle henkilökohtaisella tasolla yksi lukuisista hieman epävireisesti laulavista brittimuusikoista, joiden suosion pystyin ymmärtämään, mutta en itse koskaan nauttimaan heidän teoksistaan.
Siltikin Bowien kuolema koskettaa, koska olen syvällisesti ymmärtänyt, mikä hänen merkityksensä oli populaarimusiikille.
Bowie ei ollut vain yksi epävireinen laulaja. Hän oli vaikuttaja ja edelläkävijä. Yksi suurista. Ellei jopa suurin.
Hän venytti musiikkityylien rajoja ja aika ajoin rikkoi ne kokonaan.
Hän oli malliesimerkki myyttisestä taitelijahahmosta ja rokkistarasta, joka oli elämääkin suurempi.
Bowie vietti hiljaiseloa lähes vuosikymmenen verran, kun hän joutui sydänleikkaukseen vuonna 2004. Sitten hän onnistui yllättämään vuonna 2013 ja julkaisi ensin singlen ja pian kokonaisen levyn.
Hiljaiselo jatkui. Miestä ei juuri julkisuudessa nähty.
Kuluvan tammikuun 8. päivä häneltä julkaistiin jälleen levy. Se jäi miehen viimeiseksi – tosin kokoelmia ja mahdollisesti jotain postuumeja julkaisuja on varmasti tulossa.
Kolme päivää tästä ja suru-uutinen yllätti musiikkia kuuntelevat ihmiset.
Yllätyshän se oli, vaikka Bowien kehnosta terveydestä oli huhuttu usein. Hän oli kuitenkin julkisuudessa vaiennut puolitoista vuotta sairastamastaan syövästä.
Nyt yllätykset ovat lopussa. Bowien oli aika mennä.
Jos lainkaan tunnen miestä, hän on matkalla avaruuteen.
Hyvää matkaa.
Kirjoittaja on Kalevan toimittaja ja entinen musiikkityöläinen.
