– Jos nyt lähtisit vastaavantasoista ajopeliä ostamaan, sinun pitäisi ostaa Rolls-Royce tai Bentley. Mersu olisi tähän verrattuna karvalakkimalli, suhteuttaa vaunumestari Jenni Mäntynen.
Kiesimestareiden verstaalla Ypäjällä on kuivumassa hevosvetoinen landoo-vaunu. Se on rakennettu 1900-luvun alussa Jakolewin vaunutehtaalla Pietarissa. Tehdas oli tsaarin hovihankkija, joten suunnittelu, työn jälki ja materiaalit ovat laadukkaita.
Komeiden kaupunkivaunujen valmistaminen vei Mäntysen tietojen mukaan aikaa noin vuoden ja vaati 20-30 eri ammattikunnan panoksen.
Poikkeuksellisen harvinaiseksi kunnostettavan vaunun tekee sähköistys: Kuskin penkin alla, jousien päällä, lepää akku, josta lähtevät sähköjohdot molemmilla puolilla oleviin lyhtyihin. Lyhdyissä on kirkkaat fasettihiotut lasit, ja taaimmaisessa lasissa on edelleen kirkas hopeointi.
– Nämä ovat voineet valaistakin, vaikka yleensä vaunun valot kertoivat muille kulkijoille kuinka leveä peli tiellä on tulossa. Pienemmän velvollisuus oli väistää, Mäntynen kertoo.
Yli satavuotias kaunotar
Vaunun tarkka ikä ei ole tiedossa, mutta Mäntynen saattaa sitä purkaessaan löytää leimoja tai merkkejä.
– Se on rakennettu ehkä 1904–11. Silloin Jakolew valmisti myös autoja, ja sähkövalot viittaisivat tähän ajanjaksoon. Sähkövalot tekivät tästä aikanaan luksusversion ja nyt harvinaisuuden.
Katos ja ovet ovat ehjät ja kabiinin sisustusnahat ja kankaat hyvässä kunnossa. Topatut nahkaistuimet ovat mustat, sisustuskankaat tyylikkään yönsiniset. Kabiinista puuttuu vain toinen oven vetorengas ja alkuperäinen matto lattialta.
Vaunua on säilytetty Mäntysen arvion mukaan aina oikein. Ennen museoon päätymistään sen paikka on ollut ehkä kylmässä ja kuivassa vaunuvajassa, juuri oikeanlaisessa säilytystilassa. Toppatyynyn alla oleva istuinrottinki on virheetön ja vaalea kuin uutena.
– Tämä on hyväkuntoisin vaunu, mitä olen kunnostanut. Aivan kuin joku olisi juuri noussut kyydistä.
Tietäjälle hevoskyyti
Sitä jokua ei tiedä vaunuja säilyttänyt Tampereen museoiden kokoelmakeskus, ei Mäntynen eikä vaunujen tuleva haltija. Vaunun ovessa on siro, punainen monogrammi, josta löytää B-kirjaimen, ehkä J:n ja S:nkin.
– Jos joku monogrammin tunnistaisi ja vaunun tarinan tietäisi, se olisi hevoskyydin paikka, Mäntynen lupaa.
Ihan kuka tahansa vaunun omistaja ei ole ollut. Sen teettäminen on ollut kallista, ja ylläpitokin on vaatinut rahaa.
– Omistajalla on ollut varmasti eri vaunuja eri tarkoituksiin. Näihin on tarvittu neljä hevosta ja lisäksi yksi varalle, niille ammattiajuri ja lakeija matkustajan avuksi sekä tallirenkejä. Ja varmasti vielä oma ajokaluseppäkin kunnossapitoa varten, Mäntynen laskeskelee.
Vaunu on luovutettu aikoinaan Hämeen museolle, jonka esineistöä keräsivät Helsingin yliopiston hämäläisosakunnan ylioppilaat. Dokumentointitietoja vaunusta ei ole.
Juuri tarinan puutteen vuoksi niille ei löytynyt sijaa kokoelmissa. Kokoelmakeskus päätti luovuttaa vaunut uudelle omistajalle sillä ehdolla, että ne kunnostetaan ja otetaan käyttöön.
– Se on kulttuuriteko. Museo löysi Suomen Vaunuhistoriallisen Seuran kautta uudet kodit noin parillekymmenelle hevosvetoiselle ajopelille. Vastaanottajan on pidettävä niistä hyvä huoli ja samalla palauttaa ne ajokäyttöön perinteitä säilyttämään.
Lappeenrantaan ajoon
Kun vaunut ovat helmikuussa kuivuneet, Mäntynen purkaa alustan, irrottaa jouset sekä kääntöpöydän ja käy kaiken huolellisesti läpi. Apuun tulevat myös verhoilijamestari ja valjasseppä.
Vaunusta tehdään taas kiiltävä, ajokuntoinen ja turvallinen.
– Kaiken konservoimme mitä voimme. Valmista pitäisi olla keväällä. Vaunut saavat eteensä hevoset Lappeenrannassa. Parivaljakon varmaankin, vaikka nelikkokin sopisi vaunujen komeaan tyyliin, Mäntynen toteaa.