Asumistuki on laskettu väärin. Kämppäkaverin tulot vievät niin asumistuen kuin toimeentulotuen. Sairauspäiväraha on päättynyt ajat sitten, mutta eläkettä ei vain tule. Päivä töissä, ja seuraava työttömyyspäiväraha viipyy pari kuukautta. Eläke ei riitä sekä ruokaan että lääkkeisiin, eikä lääkäriin pääse, kun ei ole rahaa edes matkaan.
Tuttuja puuskahduksia tekstiviestipalstoilta. Mistä nämä kertovat?
Suomalainen sosiaaliturva ei ole aivan kohdallaan. Toisaalta elämme Suomessa niin hyvää aikaa, ettei tällaista ole ollut koskaan aiemmin. Erilaisilla mittareilla tutkittuna Suomi on turvallisin kolkka maailmassa ja suomalaiset ihmiset ovat maailman onnellisimpia.
Puutteista huolimatta kukaan ei kuole nälkään – ja jokseenkin jokaisella on taskussaan älykännykkä ja kotonaan televisio, mikrouuni ja jääkaappipakastin. Autoa ei sentään ole kaikilla, eivätkä kaikki pysty tekemään etelänmatkoja.
Suomalaista sosiaaliturvaa on rakennettu pala kerrallaan. Jo vuosisata sitten isot teollisuuslaitokset järjestivät työpaikkaterveydenhuoltoa, joka jossain määrin koski myös työntekijöiden perheitä. Lastentarhojakin oli, nykyisen varhaiskasvatuksen esiasteita. Kansaneläkkeet luotiin vanhuuden turvaksi erityisesti niille, joille työ ei tuonut eläkettä. Sairausvakuutus päivärahoineen ja lääke- ja hoitokorvauksineen luotiin sairauden varalle.
Yhteiskunnan muuttuessa aiempien sääntöjen porsaanreikiä on jouduttu korjailemaan. On tarvittu myös uusia sosiaaliturvan muotoja – lapsilisiä, opintotukia, sotilasavustuksia, asumistukia, toimeentulotukia ja työttömyysturvaa. Niistäkin joka ikistä on jo jouduttu muokkaamaan vuosikymmenten kuluessa, kun elämisen muodot ovat muuttuneet ja ihmisten arkiselviytymisessä on havaittu puutteita.
Toimeentulotuen vuosikustannukset Suomessa ovat miljardin luokkaa, asumistuen puolestaan noin puolentoista miljardin, työttömyysturvan kahden ja erilaisten sairausvakuutus- ja vammaisetuuksien viiden miljardin luokkaa. Lapsilisät ovat puolitoista miljardia vuodessa ja kotihoidon tuki alle puoli miljardia. Sosiaaliturvaa on tietysti muutakin, ja ansaitut eläkkeet tai takuueläkkeet tulevat vielä päälle.
Paikkailtu ja parsittu sosiaaliturva on kokonaisuudessaan runsas mutta yksityiskohdissaan ja yksilöä koskevana äärettömän monimutkainen. Yksi etuus syö toista ja kolmatta. Kansalaisen on vaikea luovia tässä viidakossa niin, ettei joutuisi ainakaan paljoa tappiolle. Kelan tai sosiaalitoimiston virkailija ei voi mitenkään tuntea kaikkia kiemuroita, jotka yksittäistä kansalaisasiakasta saattavat koskea. Hän ei hyvällä tahdollakaan pysty antamaan parhaita neuvoja. Ja jos tekstiviestipalstoihin on uskominen, ei hyvää tahtoakaan aina ole.
Periaatteessa sosiaaliturva on köyhiä varten, mutta tunnistavatko nyky-yhteiskunta ja nykyinen sosiaaliturva köyhää?
Klassinen köyhä on (alati hymyilevä?) mökin mummo tai pappa maaseutumökkinsä kiikkustuolissa. Köyhäksi tunnustetaan yleensä työttömäksi jäänyt keski-ikäinen ruumiillisen työn tekijä ja ehkäpä myös kaupungin vuokra-asunnossa asuva pieneläkeläinen.
Köyhäksi sen sijaan ei ymmärretä nuorta, joka ei ole päässyt haluamaansa opiskelu- tai työpaikkaan ja joka turhautuu toimettomuuteen, masentuu ja ryyppää äitinsä vähäiset tulot. Hän on lähinnä laiska. Työkkärin nykykeinot eivät häneen tunnu purevan. Yhtään parempi tilanne ei ole nuorella, joka on valmistunut hyvään ammattiin, mutta jolle työtä ei vain ole.
Köyhä ei myöskään ole keskituloinen lapsiperhe, joka tarvitsee kuplavolkkaria isomman auton, useampihuoneisen asunnon, enemmän rahaa ruokaan, kenkiin, luistimiin ja joka maksaa isot päivähoitomaksut sekä huippukorkeat verot. Kolmekymmentä vuotta sitten tällainen perhe kuului vauraaseen ja hyvinvoivaan keskiluokkaan, tänään ei. Köyhäksi ei uskota kaupungissa asuvaa keskituloista työntekijää tai eläkeläistä, jonka eläkkeestä sairaus- ja asumiskulut vievät yli sata prosenttia.
Jo 1990-luvulla Pentti Arajärvi selvitti sosiaaliturvan yksinkertaistamista. Jokainen hallitus sen jälkeen on listannut ohjelmaansa sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen. Niin myös nykyinen. Nykyhallitus sentään pani häthätää pystyyn perustulokokeilun – sellaisessa muodossa, että sen tuloksena sitten varmaankin todetaan, että ihmiset tekisivät mielellään töitä, jos se kannattaisi.
Sosiaaliturvan kokonaisuudistus olisi jättiurakka. Sen toteuttamiseen ei riitä yksi tai edes kaksi hallituskautta. Haikailun sijasta olisi ehkä parempi keskittyä köyhyyden estämiseen ja korjaamiseen. Se on kuitenkin se sosiaaliturvan perusidea.
Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että niukan rahan aikana pakosta tehtävät säästötoimet arvioidaan niin, ettei köyhimpien ihmisten selkäranka taitu. Se mahdollisesti niukkakin yhteiskunnan lisäsatsaus on pystyttävä suuntamaan niihin kipeimpiin kohtiin, joista edellä listasin muutaman esimerkin.
Niilo Keränen on lääkintöneuvos ja kansanedustaja (kesk.) Taivalkoskelta.