Tun­net­tu poliisi kuuluu MV-leh­den sul­jet­tuun ryhmään

Paljon julkisuudessa ollut Helsingin poliisin vanhempi konstaapeli on jäsenenä verkkojulkaisu MV-lehden suljetussa Facebook-ryhmässä.

Paljon julkisuudessa ollut Helsingin poliisin vanhempi konstaapeli on jäsenenä verkkojulkaisu MV-lehden suljetussa Facebook-ryhmässä samaan aikaan, kun Helsingin poliisi koordinoi julkaisuun liittyvää suurtutkintaa.

Poliisi tutkii muun muassa sitä, täyttääkö lehdessä julkaistu materiaali tunnusmerkit kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, rahankeräysrikoksesta ja tekijänoikeusrikoksesta sekä törkeästä kunnianloukkauksesta. Suljetun Facebook-ryhmän ylläpitäjänä on MV-lehden päätoimittajaksi itseään kutsuva Ilja Janitskin.

Poliisitarkastaja Laura Ruotsalainen Poliisihallituksesta ei halua ottaa kantaa yksittäistapaukseen, mutta hänen mukaansa STT:n kuvailemassa ryhmässä kirjoittelu voisi aiheuttaa poliisille seuraamuksia.

– Lain mukaan poliisin on käyttäydyttävä virassa ja yksityiselämässä niin, että luottamus poliisitoimeen ei kärsi. Lähtökohtana on kuitenkin poliisimiehelläkin sananvapaus. Kirjoittelun sisällöstä riippuen tilanne liippaa sellaista, joka voisi johtaa joihinkin virkamiesoikeudellisiin toimiin kyseistä poliisia kohtaan, Ruotsalainen arvioi.

"Ei uhkaa tutkinnalle"

Suljetussa ryhmässä mukana oleva vanhempi konstaapeli Marianne Kiukkonen on aiemmin tullut tunnetuksi muun muassa television Poliisit-sarjasta. Vuonna 2015 Kiukkonen oli ehdolla eduskuntaan itsenäisyyspuolueen listoilta.

– Kyseessä olevaan keskusteluryhmään kuuluu useita poliiseja. Onko oikeustoimittajan mielestä keskustelujen seuraaminen tai kommentoiminen rikos? Kiukkonen kommentoi STT:lle Facebookissa eikä halunnut kertoa asiasta enempää puhelimitse.

STT ei omalla haullaan pystynyt varmistamaan, että ryhmästä löytyisi muita poliiseja.

Apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki ei halua toistaiseksi ottaa kantaa siihen, tuleeko Kiukkosen MV-yhteyksistä seurauksia.

– Tietysti tällaisen tiedon tultua meidän täytyy se virkamiesoikeudellisesti arvioida, Koskimäki sanoo STT:lle.

Koskimäen mukaan tapaus ei vaaranna MV-lehteen liittyvää tutkintaa.

– En näe uhkaa tutkinnan vaarantumisesta. Meillä on (Helsingin poliisilaitoksella) 1800 ihmistä töissä ja paljon eri yksiköitä. Melkein väittäisin, että tässäkään tapauksessa tutkinnanjohtaja ei tunne henkilökohtaisesti tätä henkilöä. Vaikka koordinoimme tutkintaa, (paikallis)poliisiyksiköissä tehdään se työ, Koskimäki sanoo.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä